HAKUTULOS
Aikuisten ympäristökasvatus
Luontokato ja ilmastonmuutos kiihtyvät, ja niin nuorten kuin aikuistenkin ahdistus kasvaa vääjäämättömältä vaikuttavan uhkan edessä. Suomesta kuitenkin puuttuu taho, joka voisi varmistaa ympäristökasvatuksen riittävän toteutumisen yhteiskunnassa ja eri koulutusasteilla. Tähän epäkohtaan vaaditaan nyt muutosta noin kahdenkymmenen järjestön ja toimijan voimin.
Kirjastoilla on koko olemassaolonsa ajan ollut tärkeä yhteiskunnallinen rooli demokratian, lukutaidon ja sananvapauden vahvistajana. Haastavina aikoina kirjastot voivat mahdollistaa turvallista ja tietoon pohjautuvaa yhteiskunnallista keskustelua. Kirjastosta aktivistiksi -kampanjassa kannustetaan kaikkia osallistumaan ympäristötoimintaan.
Sata vuotta sitten Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon, Luomuksen eläintieteen yksikön kokoelmat muuttivat Pohjoiselle Rautatiekadulle. Juhlavuoden kunniaksi museo järjestää mielenkiintoisia tapahtumia ja näyttelyitä eri-ikäisille vierailijoille. Yleisö pääsee myös ihailemaan uusia taideteoksia: Urho-karhua ja Hilma-huuhkajaa sekä koko seinän peittävää museoaulan kuvateosta.
Miltä kuulostaa sinitiaisen laulu? Mikä otus rapistelee käpykasassa? Miten nuotiokahvit keitetään oikeaoppisesti? Millaisia muistoja tulee mieleen lapsuuden metsäretkistä? Viikin kirjastossa luontoteema ja elämyksellisyys ovat näkyvästi esillä kirjaston sisustuksessa ja palveluissa. Kirjaston toiminta ei rajoitu vain kirjastorakennukseen, vaan sitä voi jalkauttaa myös laajemmalle, esimerkiksi palvelutaloihin.
Kun puhumme ympäristökasvatuksesta, monelle tulee mieleen pienten lasten kasvattaminen ympäristömyönteisiksi. Mutta muistammeko, että ympäristökasvatuksen tulisi kulkea mukana koulutusasteelta toiseen siirtyessä? Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden taidot ovat jo nyt ja korostuneesti tulevaisuudessa osa jokaisen ammattitaitoa. Tämä artikkeli sisältää haasteen sinulle!
Voinko kutsua itseäni ympäristökasvattajaksi, jos työkenttäni on kulttuuriympäristö? Miten ympäristökasvatus ja kulttuuriympäristökasvatus oikeastaan eroavat toisistaan? Kulttuuriympäristö toimii oppimisympäristönä, joka pienissä, jo osin hautautuneissa yksityiskohdissaan osoittaa, kuinka maailma muuttuu ja kehittyy. Marianna Karttunen testasi Lappeenrannan linnoituksen kiertokävelyillä ympäristökasvatuksesta tuttuja menetelmiä mukulakivien aistimisesta maiseman muutoksen pohtimiseen. Lue Ympäristökasvatusta uudella twistillä -sarjan toinen osa!
”Maailma on myllerryksessä. Nopeat muutokset ravistelevat demokratiaa, yhteiskuntia, ympäristöjä – sitä maailmaa, johon olemme kasvaneet ja jonka varaan olemme maailmankuvamme ja identiteettimme rakentaneet. Nyt kestävyysmurroksen kynnyksellä ihmiskunnan lippulaivatuote – vaihtuviin tilanteisiin muovautuva kulttuuri – tarjoaa meille työkaluja ja mahdollisuuksia nopeaan sopeutumiseen.” – Satu Joveron artikkeli aloittaa Ympäristökasvatusta uudella twistillä -juttusarjan!