Verkkolehti

HAKUTULOS

Ympäristökasvatus koulussa

Ennen paperi- ja karamellikauppa, nyt yhteisöllinen, palkittu Taidetila Toinila

2.10.2022

Vuosikymmeniä sitten paperi- ja karamellikauppana toiminut rakennus pihapiireineen oli pitkään käyttämättömänä Petäjävedellä. Kymmenkunta vuotta sitten miljöö sai kokonaan uuden elämän, kun taiteilijat Johanna Juvonen ja Biagio Rosa alkoivat työskennellä siellä lasten ja lapsiperheiden kanssa. He saivat työstään Taidetila Toinilassa valtionpalkinnon vuonna 2021.

Osallistava puutarhatoiminta osana luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa – ympäristökasvatuskokeilu Mahnalan Ympäristökoulun nelosluokkalaisille

17.6.2022

Kasvatustieteen opiskelijat Minna Sundman ja Salla Tyyskä järjestivät ympäristökasvatuskokeilun Mahnalan Ympäristökoululla Hämeenkyrössä. Tavoitteena oli lisätä nelosluokkalaisten tietoa luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta, tuoda heidän tietotaitoaan käytäntöön ja tukea näin heidän toimijuuttaan.

Ihmettely kunniaan – DOP-metodi innosti ja haastoi Pohjois-Karjalan koululaisia

31.5.2022

DOP eli yhteisoppiminen on parhaimmillaan innostava metodi, joka perustuu oppilaiden omiin kysymyksiin ja oivalluksiin. Maire Turunen kertoo artikkelissaan, miten DOP-metodia on hyödynnetty Pohjois-Karjalan peruskouluissa kestävän kehityksen kasvatuksessa.

”Miksi emme tee niin kuin pitäisi?” – Draamakasvatus antaa tilaa oppijoiden kysymyksille

4.4.2022

”Draama ja muut taidemuodot voivat parhaimmillaan rikastaa ja täydentää muuta ympäristökasvatusta, inspiroida yhdessä tutkimaan ja vaikuttamaan. Draama voi tuottaa kokemuksellista tietoa kysymyksistä, joita opetuksessa ei yleensä käsitellä ja joista voi olla vaikea puhua. Ristiriidat ja haastavat asenteet ovat tärkeitä draaman aineksia”, kirjoittaa Anna Lehtonen.

Laaja-alaista osaamista tavoitellaan kaikkien oppiaineiden tunneilla

6.9.2021

Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan niitä tietoja ja taitoja, jotka ovat tärkeitä kaikissa oppiaineissa ja kaikilla tiedon- tai taidonaloilla. Tietojen ja taitojen lisäksi osaaminen rakentuu myös arvoista, asenteista ja tahdosta. Opetussuunnitelmassa laaja-alainen osaaminen on jäsennelty seitsemäksi osaamiskokonaisuudeksi, joiden tehtävänä on eheyttää opetusta.

Monimuotoisuus mahdollistaa luontokoulun

6.9.2021

Milla Tuormaa avaa kirjoituksessaan lähimetsän merkitystä lasten ja muiden kaupunkilaisten sekä luontokoulutoiminnan näkökulmasta. ”Kaupunkilaislapsille on tärkeää saada tuntuma metsään päiväkodissa ja koulussa. Hienointa on, jos päiväkodin tai koulun lähietäisyydeltä löytyy metsä, jonne voi tuntien lomassa palata. Siellä koetut retket luovat tasa-arvoista pohjaa. Kaikilla ei ole perheen kanssa mahdollisuutta tai taitoa retkeillä ulkoilualueilla kauempana. Koulun ja päiväkodin retket innostavat lasta palaamaan lähimetsään myös vapaa-ajalla kavereiden tai läheisten aikuisten kanssa.”

Koulun ohjaaminen kestävän kehityksen tielle on monella tapaa haastavaa

9.5.2021

Koululla on runsaasti mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä. Ekologisen kestävyyden edistämisen tiellä on kuitenkin esteitä, kuten opetussuunnitelman tulkinnanvaraisuus ja kestävän kehityksen työlle varatun ajan ja muiden resurssien vähäisyys. Ekologista kestävyyttä edistävät aloitteet herättävät koulussa usein ristiriitoja, Niina Mykrä havaitsi tuoreessa väitöstutkimuksessaan.

Luonnon monimuotoisuuden ihmeitä kouluissa ja päiväkodeissa

9.5.2021

Vihreän lipun uusi, kaikille avoin Luonnon monimuotoisuus -oppimateriaali innostaa päiväkoteja ja kouluja tutustumaan luonnonkirjon ihmeisiin ja sen vaalimiseen. Kaksi Vihreä lippu -päiväkotia ja -koulua kertovat nyt suunnitelmistaan ja kokemuksistaan luonnonkirjon parissa. Laajaan aiheeseen on tartuttu konkreettisen toiminnan kautta pihamaalla ja lautasilla.

Kestävä elämäntapa koulukulttuurin perustana

9.5.2021

Perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet ottavat voimakkaasti kantaa koulujen toimintakulttuuriin. ”Vastuu ympäristöstä ja kestävään tulevaisuuteen suuntautuminen” on yksi seitsemästä toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavasta periaatteesta. Opetussuunnitelman mukaan oppiva yhteisö ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon kestävän elämäntavan välttämättömyyden.

Ainedidaktiikka kohtaa ympäristökasvatuksen

2.2.2021

Ainedidaktinen tutkimus tarkastelee eri tiedonalojen eli käytännössä oppiaineiden parissa tapahtuvaa oppimista ja opettamista. Äskettäin ilmestyneen Ainedidaktiikka-lehden ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen teemanumerossa julkaistiin aihepiiristä runsaasti uutta tutkimustietoa. Essi-Aarnio-Linnanvuori kokosi tähän maistiaiset teemanumeron kaikista artikkeleista.

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki
+358 45 123 8419
toimisto(a)feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Lahjoita:

Danske Bank:
FI85 800013 71244196

MobilePay:
29476

RA/2021/1713