FEE Suomi hakee koordinaattoria yhteistyössä Siemenpuu-säätiön kanssa toteutettavaan Ilmastonmuutos ja etelän äänet -globaalikasvatushankkeeseen. Haku tehtävään on auki 6.5. saakka!
EU:n Frame, Voice, Report! -rahoituksella toteutettavassa hankkeessa tuotetaan kirjallista ja audiovisuaalista opetusmateriaalia sekä kouluvierailuja yläkouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Hanke kytkeytyy YK:n Agenda 2030 -tavoitteisiin, joita lähestytään etenkin ilmastonmuutoksen syiden, vaikutusten ja ratkaisujen kautta sekä etelän yhteisöjen näkökulmista.
Hankkeen tavoitteena on avartaa suomalaisten nuorten maailmankuvaa sekä lisätä solidaarisuutta ja toimintaa globaalin kestävän kehityksen puolesta. Se herättää nuoria pohtimaan ilmastonmuutokseen liittyviä oikeudenmukaisuuskysymyksiä sekä aktiivisesti etsimään ja löytämään ratkaisuja ja vaikutusmahdollisuuksia.
Hankkeessa tuotettava opetusmateriaali ja kouluvierailut pohjautuvat Ympäristöreportterit-menetelmään, jossa nuoret tutkivat ilmastonmuutoksen ja muiden siihen liittyvien ilmiöiden vaikutuksia sekä omassa lähiympäristössään että muualla maailmassa, ja viestivät tutkimuksensa tuloksista. Etelän ääniä ja videomateriaalia hankkeeseen tuovat Siemenpuu-säätiön etelän yhteistyökumppanit.
Hankekoordinaattorin työtehtäviin kuuluu:
- opetusmateriaalin suunnittelua ja tuottamista
- kouluissa järjestettävien työpajojen suunnittelua ja ohjaamista
- hankeviestintää, opetusmateriaalin ja työpajojen markkinointia kouluille
- hankekokonaisuuden ja siihen liittyvän yhteistyön koordinointia
- hankkeen budjetin seuranta ja hankeraportointi
Ketä haemme tehtävään?
Haemme hankkeeseen koordinaattoriksi ympäristö- ja globaalikasvatuksen osaajaa, jolla on valmiudet opetusmateriaalin tuottamiseen sekä koulutyöpajojen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Toivomme sinulta löytyvän koulumaailman käytännön arjen tuntemusta, esimerkiksi aineenopettajan koulutuksen ja työkokemuksen kautta. Lisäksi hyödyksi ovat mm. erinomaiset tekstintuotto- ja editointitaidot ja aiempi kokemus opetusmateriaalin tai muiden julkaisujen tuottamisesta. Koska hanke pohjautuu Ympäristöreportterit-menetelmään, on myös mediakasvatuksen ja/tai journalistisen työn tuntemus eduksi.
Tärkeät työsuhdefaktat:
Työsuhteen kesto on 11 kk ajalla 1.6.2019-30.4.2020. Työaika on 30,4 h/vko (80%), joka voidaan kuitenkin jaksottaa hankkeen ajalle joustavasti. Palkka on 2000 €/kk (perustuen 100% palkkaan 2500 €/kk). Työpaikkana toimii FEE Suomen ja Siemenpuu-säätiön toimisto Helsingin Sörnäisissä.
Tarjoamme joustavat työaikajärjestelyt, hyvän ja rennon työyhteisön sekä mahdollisuuden syventää asiantuntemustasi ympäristö- ja globaalikasvatuksen kentällä. Pääset koordinoimaan ja tekemään todellista tiimityötä kahden osaavan järjestön välillä sekä käyttämään luovuuttasi ja asiantuntemustasi uuden opetusmateriaalin suunnittelussa. Työsi tukena on hankkeen ohjausryhmä, ja hankkeen etelän yhteyksistä ja videotuotannosta vastaavat Siemenpuu-säätiön työntekijät.
Hakumenettely ja -aikataulu:
Hae tehtävää maanantaihin 6.5. mennessä lähettämällä CV ja hakemus osoitteeseen rekry@feesuomi.fi.
Haastattelut pyritään järjestämään ma 13.5.
Lisätietoja hankkeesta ja tehtävästä antaa Iitu Kiminki, puh. 050 441 2334,
seuraavina ajankohtina: ke 24.4. klo 15-17 ja to 2.5. klo 13-17.
Kuva: Kalastajapoikia Areng-joella Kambodzhassa v. 2015, kuvaaja: Timo Kuronen / Siemenpuu-säätiö.