FEE Suomen myötätuntoa ja ympäristökasvatusta yhdistelevä Toisille – myötätuntopedagogiikka ympäristökasvatuksessa -koulutushanke on juuri tulossa päätökseensä. Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa koulutettiin 130 opettajaa ja kasvattajaa. Koulutus oli suunnattu varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle.
Koulutuksia järjestettiin vuosina 2021–2022 kuudella paikkakunnalla: Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä, Joensuussa ja Kouvolassa. Koulutus sisälsi kaksi koulutuspäivää ja osallistujien omassa työssä toteutettavan myötätuntoprojektin.
Koulutushanke toteutettiin ympäristökasvatuksen asiantuntijoiden ja myötätuntotutkijoiden tiiviissä yhteistyössä, mikä teki hankkeesta hyvin mielenkiintoisen ja uutta luovan myös kouluttajille itselleen.
”Tämä yhteistyö oli äärimmäisen antoisaa tutkijalle. Opin paljon siitä, miten tärkeää työtä FEE Suomi tekee ja ihastuin siihen, miten rohkeasti he tarttuivat ajatukseen lasten myötätuntoprojekteista”, kertoo kouluttajana toiminut Jaakko Hilppö Helsingin yliopistosta. Kouluttajina toimivat myös Emma Kurenlahti, Linda Nurhonen, Pihla Soinnunmaa ja Sinikka Kunttu.
Koulutus laajensi käsitystä myötätunnosta
Koulutuksesta on tähän mennessä antanut palautetta 50 osallistujaa. Osallistujien arvion mukaan koulutus oli kokonaisuutena onnistunut (keskiarvo 4,5/5). He kertovat palautteessa oppineensa uutta myötätunnosta ja sen yhteydestä ympäristökasvatukseen. Koulutuksen koettiin antaneen myös työkaluja myötätunnon herättelyyn ja vahvistamiseen kasvatuksessa. Osallistujat kertoivat lopuksi, mitä uutta koulutus oli tuonut omaan työhön:
”Koulutus on avartanut ja muokannut omaa tapaani puhua lapsille ympäristöstä ja siitä huolehtimisestä. Olemme tutkineet lasten kanssa ympäristöä nyt tarkemmin ja hellemmin ja miettineet, miten eri tavoin voimme sitä auttaa”, pohti Henna Harjunen Hämeenkyrön Heinijärven päiväkodista, jossa hän työskenteli 1–3-vuotiaiden ryhmässä keväällä 2022.
”Huomaan itse puhuvani lapsille paljon enemmän myötätuntoisesti kaikista ympärillä olevista ilmiöistä, hyönteisistä ja ötököistä. Ja huomaan lastenkin puhuvan ja osoittavan myötätuntoa enemmän luontoa kohtaan kuin aiemmin, ” kertoo puolestaan keväällä 2022 koulutukseen osallistunut Elina Mätäsaho Oulun Teknologiakylän päiväkodista, jossa hän työskenteli 4–5-vuotiaiden lasten parissa.

Kouluttaja Linda Nurhonen esittelee Jyväskylässä 27.9.2022 osallistujille, miksi myötätunto on tärkeää. (kuva: Sinikka Kunttu)
Miten jatkaa tärkeiden teemojen parissa?
”Paljon voisi vielä tehdä näiden tärkeiden aiheiden – myötätunnon ja ympäristökasvatuksen – yhdistämisessä”, pohtii hankkeen projektipäällikkönä toiminut Sinikka Kunttu. Hän näkee, että myötätunto on paras tapa lähestyä luontoa ja edistää luonnonsuojelua ja ympäristökasvatustyötä.
”Tarvitaan lisää tietoa, tarvitaan lisää työkaluja ja tarvitaan lisää hyviä esimerkkejä jo tehdystä työstä myötätunnon ja ympäristökasvatuksen yhdistämisessä”, jatkaa Kunttu.
Koulutukseen osallistuneet opettajat ja kasvattajat toteuttivat jokainen oman myötätuntoprojektinsa osana arkityötään. Monista upeista projekteista on nostettu muutamia esiteltäväksi hankkeen verkkosivuilla. Tosielämässä toteutettuihin myötätuntoprojekteihin voi tutustua täällä: Esimerkkejä myötätuntoprojekteista – FEE Suomi
FEE Suomi ja kouluttajat haluavat sanoa lämpimän kiitoksen kaikille koulutuksiin osallistuneille ja hankkeen yhteistyökumppaneille!
Lue lisää:
Myötätunto ympäristökasvatuksessa -koulutus – FEE Suomi (hankkeen pääsivu; sisältää materiaalit)
Tutustu tosielämässä toteutettuihin myötätuntoprojekteihin!
Lue osallistujien esimerkkejä ensimmäisestä myötätuntokoulutuksesta.
Teksti: Sinikka Kunttu, Projektipäällikkö FEE Suomi