Kielikasvatus rakentamassa kestävää tulevaisuutta

Olen ollut tilanteissa, joissa kielenopettajat ovat vetäytyneet ympäristöasioita käsittelevistä keskusteluista tai ihmetelleet, kuinka paperin laittaminen oikeaan roskikseen saadaan osaksi kielten opetusta. Tarvitaan ymmärrystä siitä, että kielten opetuksella on ikioma tonttinsa myös ekososiaalisen sivistyksen alueella. Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys, toteaa perusopetuksen opetussuunnitelma. Vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen opiskelu on mukana rakentamassa oppilaalle sitä työkalupakkia, jonka avulla maapallon kestävä tulevaisuus tehdään mahdolliseksi.

Kielten opetussuunnitelmat tarjoavat kaksi kestävyyden kannalta keskeistä näkökulmaa: eri kulttuurien ymmärtämisen ja kyvyn kommunikoida. Nämä ovat maailmankansalaisen taitoja, jotka opetussuunnitelman mukaan myös laajentavat oppilaan maailmankuvaa.

Kulttuurisen moninaisuuden kohtaaminen

Kieleen on sitoutunut kulttuurisia tapoja ja käsityksiä, ja esimerkiksi erilaisten vuorovaikutusten käytänteiden vertailu auttaa löytämään luovia ratkaisuja ja tapoja. Kielten opetussuunnitelmien mukaan oppilaita motivoidaan arvostamaan kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia. Nämä ovat tärkeitä taitoja paitsi sosiaalisen, myös ekologisen kestävyyden kannalta, sillä ympäristöongelmien ratkaisuyritykset voivat mennä pahasti pieleen, jos asioita tarkastellaan vain oman kielen ja kulttuurin näkökulmasta.

Globaalien ongelmien monet ratkaisut ovat kansainvälisiä, ja kulttuurisen ymmärryksen lisäksi kyky kommunikoida ja tulkita medioiden välittämää tietoa on tässä työssä keskeisessä asemassa. Perusopetuksessa ”koulun kieltenopetuksen lähtökohtana on kielen käyttö eri tilanteissa”. Kielten oppikirjasarjoihin onkin sisältynyt kestävyyteen ja ympäristöön liittyvät osiot jo kauan. On olennaista rakentaa pikkuhiljaa sanavarastoa ja taitoa sekä puhua että lukea kriittisesti myös näistä aiheista.

On vaarana, että kestävyyden aihepiirit nostetaan esille vain, kun kirjassa tulee eteen aihetta käsittelevä luku. Kestävyyden näkökulma on kuitenkin holistinen: mitä asiaa käsitelläänkin, ekososiaalisen sivistyksen näkökulma on jollain lailla läsnä, ja sen huomioiminen toteuttaa opetussuunnitelman toimintakulttuuriin liittyvää periaatetta: ”Oppiva yhteisö ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon kestävän elämäntavan välttämättömyyden.”

Ilo, leikillisyys ja vastuu

Vaikka koulun kestävyyteen liittyvät arkikäytännöt onkin syytä ottaa luontevaksi osaksi kielten tunteja, on syytä keskittyä enemmän siihen, mikä on se osa kielten opetusta ja kestävän tulevaisuuden rakentamista, jota ei mikään muu oppiaine opeta. Kieltenopettajalla on mahdollisuus tehdä monenlaisia valintoja: minkälaisia tekstejä luetaan, minkälaiset aiheet ovat osana harjoituksia ja mistä näkökulmasta? Monet opettajat toteavat, että loppujen lopuksi ei ole mitään tärkeämpää kuin maapallon säilyminen elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Näin ajattelevalla kieltenopettajalla on oikeus (vai jopa velvollisuus?) priorisoida kestävyyteen liittyviä aihepiirejä ja tuoda esiin ympäristön huomioimiseen liittyviä näkökulmia aina kun mahdollista – tietysti liittäen sisältöihin kulloinkin käsittelyssä olevat muut kielen oppimisen tavoitteet.

Opetussuunnitelman yleinen osa toteaa, että ihmisenä kasvaminen edellyttää ymmärrystä ihmisestä osana luontoa. Kielten opetussuunnitelmien mainitsema ilo, leikillisyys ja luovuus sekä vaatimus monipuolisista oppimisympäristöistä houkuttelee suunnittelemaan oppitunteja myös luontoon, jolloin oppilaan kokemus olla osana luontoa voi olla merkittävä osa myös kielten tuntia – samalla kun opiskellaan kenties ihan jotain muuta.

Kielten opetuksella on siis paljon annettavaa kestävyyden rakentamiselle. Käännetään katse maapallon tulevaisuuteen myös kielten tunneilla.

Teksti ja kuva: Niina Mykrä