Pienen Mäntykallion saaren syvässä onkalossa asustaa kosken haltia. Hän on murheissaan ja vihoissaan ja välillä raivo nousee niin, että haltia nostaa myrskyn kuohuamaan koskeen. Hänen luottamuksensa on petetty, sillä kyläläiset rakensivat myllyn koskeen. Myllyn haltia suisti patoineen veden kuohuihin, mutta haltia ei unohda loukkausta ja leppyy vain vähäksi aikaa.
Kertomus on lyhennelmä sadusta ”Haltijan murhe”. Se on peräisin Eija Timosen kirjasta Vedenhaltijat ja pohjautuu kansantarinaan Kymijoelta. Kun katselen poikani kanssa Vanhankaupunginlahden padon yli ryöppyävää putousta, mietin tarinaa. Kuulen haltian puhisevan ja pihisevän. Putoukseen muodostuu sateenkaari. Kenties ilman haltia koettaa lepyttää kosken haltiaa.
Syksyllä kalat hyppivät turhaan putousta vasten. Siirymme katsomaan itäistä Vantaanjoen haaraa, johon on jätetty vapaa koski. Se on kaloille tärkeä väylä sivupurojen kutusoraikkoja kohti.
Vaelluskalojen kanssa meloen
Melomme usein Vantaanjoella ja Keravanjoella vaelluskalojen tavoin toisinaan meren suuntaan myötävirtaan ja toisinaan vastavirtaan yläjuoksulle päin. Helsingin Pitäjän kirkon luona pysähdymme kosken kivikkosaarille lepäämään tai jäämme lepuuttamaan melaa vedessä ja ihmettelemme taimenten pyörimistä vedessä. Veden haltia tuntuu laulavan rantapuissa sirkuttavien lintujen kanssa kilpaa. Täällä se on leppoisa haltia.
Rauhoitun mielelläni myllyn luona. Katselen vanhaa patoa ja kohisevaa vettä, joka pyörteilee vapaana rantapuiden välisillä saarilla. Kalaportaissa hyppii syksyisin taimenia, ja ne pyörivät kutemassa suvannoissa. Joen haltia soittaa musiikkiaan ja se tuntuu virtaavan lävitseni. Istun kalliolla, mutta minusta tuntuu kuin olisin uimassa veden sylissä.
Kanootin kanssa voimme kiertää patoja maata pitkin, mutta kaloille pato on este, joka estää niitä pääsemästä koskaan synnyinpuroonsa, jossa voisivat kutea – ellei tehdä hyviä kalaportaita. Kenties haltia suree juuri vedenalaisen kansansa ahdinkoa vanhoissa tarinoissa.
Välillä tuntuu, että kalat seuraavat meitä, kun nousemme vastavirtaan. Ne poikkeavat jollekin sivupurolle, jonne kanoottimme ei mahdu. Toisinaan nousemme Ruutinkoskelle kanootilla ja laskemme kosken kuin mereen pyrkivät vaelluskalat, mutta vastavirtaan kalojen tapaan emme voi koskea nousta.
Soraa taimenpuroon ja osallistumisen ihme
Toteutan taimenpuron hoitopäivän Virtavesiyhdistyksen kanssa. Monikulttuurinen luokka on myöhässä, ja meitä alkaa epäilyttää, ehditäänkö autolavallinen soraa ja kiviä kantaa puroon kutusoraikoiksi. Oppilaat tulevat hitaanlaisesti rantaan. Jaan lapioita ja ämpäreitä Virtavesiyhdistyksen edustajan kanssa. Hämmentyneen oloisesti reilun yhdentoista vanhat lapset tarttuvat niihin, mutta parin ämpärikaadon jälkeen työ alkaa sujua. Oppilaat odottavat malttamattomina omaa vuoroaan päästä jokeen ottamaan vastaan soraämpäreitä. Yksi poika nousee lavalle ja huiskii ja lappaa soraa ja kiviä ämpäreihin kuin elävä kaivinkone. Saan suorastaan kehottaa pari kertaa, että voi levätäkin ja katsoa luupilla rantapuiston puita tai ihmetellä eväiden kanssa kuvakortteja eliöistä.
Virtavesiyhdistyksen edustaja vetää joesta ylös rautaromua, putkia ja pyörän kappaleita. Jokeen kun voi ikävästi piilottaa jätettä pois silmistä. Oppilaat seuraavat toimitusta järkyttyneinä. He oppivat käytännössä, miten jätteet pilaavat joen, ja ihastuvat, kun saavat osallistua sen puhdistamiseen ja hoitamiseen. Meitä veden haltian voi ajatella kiittävän seesteisellä päivällä ja oppilaiden riemulla, joka huipentuu yhteiskuvaan joessa.
Vantaanjoessa vaelluskalojen kulkua pyritään onneksi helpottamaan purkamalla patoja. Ainakin Tikkurilankosken pato puretaan osittain kesän korvalla. Myös Vanhankaupunginlahden padosta on ollut kädenvääntöä, mutta museoalueen historia tuo oman merkityksensä vesiputouksen padolle. Haltioiden kunnioitus on painunut ajatuksena unholaan. Jokien ja purojen monimuotoisuutta ja soraikkojen ja mutkien merkitystä uhanalaisille vaelluskaloille on kuitenkin alettu ymmärtää.
Kymijoelta peräisin olevan kansantarinan mukaan kosken haltia on pitkävihainen ja nostaa aina välillä raivostuessa kosken kohisemaan ja loiskimaan kuin kiehuva vesikasari. Mitenköhän käy Tikkurilankosken haltian kanssa, kun pato on saatu purettua? Vaikka emme tiedä veden haltioista, niin se on kuitenkin totuus, että veden kierron ja joen uoman muuttaminen vaikuttaa ympäristöön ja siten myös ihmisen elämään ja mahdollisuuteen nauttia joen antimista ja sen rauhasta rantapuiden katveessa. Siksi on hienoa, että kaupunkien keskellä voidaan suojata luonnontilaisen kaltaisia jokia ja puroja.
Elintärkeä pyhä vesi
Maailman vesipäivää vietettiin 22.3, ja samalla viikolla oli Maan päivä ja kevätpäiväntasaus, jolloin talvi vaihtuu kevääksi ja kuu on täysi. Tänä vuonna vesipäivänä oli teemana ”Ketään ei jätetä”. Kuitenkin puhtaan veden varat hupenevat ilmaston muuttuessa maapallolla ja YK arvion mukaan vuonna 2025 kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kärsii vesipulasta.
Ilma, maa ja vesi liittyvät toisiinsa lähtemättömästi, ja niiden puhtaus ja tasapaino on yhteydessä ympäristön hyvinvointiin. Eliöt, ihmiset mukaan luettuna, ovat riippuvaisia puhtaasta vedestä. Veden ja Maan päivän ajankohta ei liene sattuma, sillä kevätpäiväntasauksen aikaan on myös ennen juhlittu ensimmäisten sulien avautumista aloittamalla kalastuskausi ja viettämällä Joutsenen juhlaa muuttolintujen tulon kunniaksi.
Saamelaisten oli ennen tapana heittää kalanruodot veteen, jotta kala voisi syntyä uudelleen. Näin ajateltiin kalaonnen jatkuvan. Vaikka ajatus on tarinallinen, niin siinä on tärkeä ydin luonnonkierron ymmärtämisestä. Tämä ymmärys on kyseenalainen aikana, jolloin vesiin valuu ravinteita ja valtavasti muoviroskaa joutuu aaltojen vietäväksi.
Maapallon vesistä vain muutama prosentti on makeaa vettä. Tästäkin suurin osa on sitoutuneena jääpeitteeseen ja jäätiköihin. Vesi ja sen tasapainoinen kierto on elinehto ympäristön hyvinvoinnille, ja se vaikuttaa myös ihmisiin.
Haluan pyytää vesienhaltioilta anteeksi vesien likaamista ja pyhittää sen. Valitsen pyhitykseen Sulaojan lähteen Kevon luonnonpuiston kupeessa. Se on saamelaisten pyhä lähde, yksi kuuluisimmista lähteistä.
Teen uhrikiitoksen veden haltialle ripottamalla Kuun haltian yrttisekoitusta tummaan veteen. Vuolen veteen myös tunturikoivun tuohta. Täytän kuksani ja pulloni raikkaalla vedellä. Olen ansainnut sen. Virossa lähteisiin on uhrauksen aikana vuoltu hopeaa. Kuitenkin on ympäristöystävällisempää pysyä luonnontuotteissa.
Vanha kansa ymmärsi, että veden antimia ja vettä piti pyytää ja elämänkiertoa piti kunnioittaa. Nykyään tuntuu, että kiitos on unohtunut huiskaus, joka on menettänyt merkityksensä, kun ympäri maailmaa tuotuja maan ja veden antimia saa helposti kaupasta, vaikka ei kunnioittaisikaan.
Maailman vesivarat: 97.5 % merivettä, 2.5 % makeaa vettä, alle 1 % käytettävissä
Teksti: Milla Tuormaa
Lue juttuun liittyvä toimintavinkki
Aiheesta lisää
Timonen, Eija (1988): Vedenhaltiat. SKS.
Sotkamon Sapsokosken pato ja mylly
Tikkurilan kosken padon purusta
Vuollejokisimpukoiren siirrosta Tikkurilan padon purun yhteydessä