Meidän paikat – ympäristökasvatuskokeilu paikkojen merkityksistä

Teksti: Janne Majaniemi ja Tommi Laaksovuori

---

”Paikka” käsitteenä on mielenkiintoinen. Se ei oikeastaan tarkoita yksinomaan mitään konkreettista yksittäistä esinettä, rakennusta, rakennelmaa, metsää tai edes valtiota. Kuitenkin jokapäiväisessä elämässämme puhumme paljolti paikoista ja siitä, miten tietty paikka oli todella upea ja vakuuttava ja toinen paikka puolestaan ei niinkään.

Lähdimme pohtimaan Ympäristökasvatuskokeilut-kurssilla, miksi tietyt paikat ovat ihmisille merkityksellisiä. Kurssin alussa pääsimme tutustumaan Taideverstas Wärjäämöön, joka järjestää Tampereella luovaa päivätoimintaa kehitysvammaisille. Wärjäämön toiminnan tavoitteena on tukea kehitysvammaisten ihmisten integroitumista yhteiskuntaan luovan ilmaisun keinoin.

Innostuimme mahdollisuudesta päästä tekemään Wärjäämön kanssa yhteistyötä, jolloin saatiin myös kokeilullemme pohdinnan kohde: mitkä paikat ovat kehitysvammaisille merkityksellisiä, ja miten nämä paikat voivat heijastaa heidän asemaansa tai mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnassamme?

Lähtökohtana humanismi

Kokeilussamme lähestyimme ympäristökasvatusta ymmärryskeskeisesti. Halusimme tavoittaa oivalluksia ja antaa tilaa omien tilakokemusten jakamiselle ja prosessoinnille taiteen keinoin. Metodologia kokeilumme taustalla on siis humanistinen.

Ihmisillä on erityinen kyky luoda merkityksiä maailmasta ja jakaa niitä. Humanismin keinoin voimme pyrkiä ymmärtämään näitä merkityksiä ja tutkimaan valtavan monimuotoista kenttää, joka ihmisten oivalluksista syntyy. 

Humanismissa tutkitaan siis asioiden subjektiivista merkitystä ihmisille. Positivismi voisi tutkia paikkaa ja todeta esimerkiksi, että se on uimahalli, joka on tietyn kokoinen ja tiettynä aikakautena rakennettu. Humanismi taas voisi kysyä, mitä kyseinen uimahalli merkitsee jollekin ihmiselle ja miksi. Tässä korostuvat yksilön oma kokemusmaailma ja tunteet.

Kun positivistinen ote pyrkii selittämään auki ilmiöitä, humanistisen kokeilun avulla on mahdollista saada lisää ymmärrystä ilmiöstä. Tässä tapauksessa siitä, mitä kaikkea paikat meille merkitsevät ja miksi. Kokeilussamme ikään kuin osoitettiin suurennuslasilla tai taskulampulla kohteita, jotka ovat yleisiä ja arkisia, mutta joita ei välttämättä pysähdy arjessa pohtimaan.

Humanismi liittyy läheisesti ihmisten moninaisuuteen ja ihmisten muodostamaan yhteiskuntaan. Wärjäämön asiakkaat eroavat erityispiirteidensä vuoksi jonkin verran valtaväestöstä. He ovat kuitenkin aivan samalla tavalla ihmisiä kuin mekin ja luovat merkityksiä elämässään oleville asioille.

Merkityksiä luoden olemme kaikki arvokkaita ja yksilöllisiä ihmisiä. Humanistisen taidekokeilun avulla on täten mahdollista purkaa ”me vastaan te” -tyyppistä diskurssia sekä edistää Wärjäämön asiakkaiden kokemusta siitä, että he ovat osa yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Taide ja taiteellisuus yhdistävät erilaisia ihmisiä. Oli hienoa nähdä, miten Wärjäämön asiakkaat ja yliopistolaiset keskustelivat taiteesta ja toisilleen merkityksellisistä paikoista taidenäyttelyssä. Näyttelyn vieraat lähestyivät taiteilijoita kysymyksillä teoksista, ja taiteilijat mielellään kertoivat niistä. Silta oli rakennettu ja yhteys löytynyt ihmisten välille, jotka eivät välttämättä muuten arjessa tapaisi.

 

Tapahtumien kulku

Löysimme neljän hengen opiskelijaryhmämme kanssa nopeasti yhteisen sävelen ja otimme yhteyttä Wärjäämöön yhteistyökumppanina. Meitä kaikkia kiinnosti yhteistyö Wärjäämön kanssa. Kuvataiteella oli keskeinen osuus kokeilussa senkin vuoksi, että ryhmässämme oli kaksi kuvaamataidon opettajaksi opiskelevaa. 

Projektimme sai nopean alun, kun pääsimme tutustumaan Wärjäämöön jo tammikuun lopulla. Helmikuussa tapasimme Wärjäämön ohjaajia ja keskustelimme kokeilustamme. Saimme vapaat kädet suunnitella kokeilusta mieleisemme Wärjäämön toiminnan puitteissa. Yhteistyö Wärjäämön kanssa oli läpi koko projektin sujuvaa, ja asiat soljuivat eteenpäin vaivatta.

Aikaisemman vuoden ryhmä oli esitellyt Wärjäämön asiakkaille yliopistoa, ja siitä oli kovasti pidetty. Tämän innoittamina päätimme järjestää wärjäämöläisten oman taidenäyttelyn yliopistolla. Taideteosten teemaksi tuli Meidän paikat. Teosten kautta taiteilijat pohtivat paikkojen merkityksellisyyttä.

Esittelimme ideamme Wärjäämön asiakkaille, ja he olivat innolla mukana. Tahdoimme edetä Wärjäämön asiakkaiden ehdoilla, ja pyrimme siihen, että heillä olisi mahdollisimman paljon suunnittelu- ja päätäntävaltaa projektin suhteen.

Itse työskentely projektin ja kokeilun suhteen alkoi sekin sujuvasti. Wärjäämössä kokoontuu viikottain kaksi taideryhmää, yksi maanantaisin ja toinen torstaisin. Päätimme käydä saman prosessin läpi molempien ryhmien kanssa. Ensin kerroimme taidenäyttelyn teemasta ja näytimme kuvia yliopiston tiloista, joissa näyttely järjestetään. Pohdimme myös taiteilijoiden tekniikkavalintoja. Otimme mainoskuvia ja ideoimme mainoslehtistä. Mainostimme taidenäyttelyä muun muassa sosiaalisessa mediassa, yliopiston ilmoitustauluilla ja opiskelijoiden tiedotuskanavilla.

Kun asiakkaat saivat työnsä alkuun, he maalasivat omatoimisesti. Maalausten lisäksi esille laitettiin lyhyt kirjallinen kuvaus niistä. Meidän aikaamme kului myös taidenäyttelyn suunnitteluun ja käytännön järjestelyihin. Jaoimme vastuuta järjestelyistä ohjaajien kanssa. Taidenäyttelyä edeltävänä viikkona kuljetimme taideteokset yliopistolle ja kehystimme ne.

Taidenäyttelykin onnistui hienosti. Wärjäämön väki saapui paikalle aamulla, ja laitoimme teokset yhdessä esille näyttelytilaan. Joimme yhdessä lasilliset limsaa projektin kunniaksi. Pohdimme, tuleeko väkeä paikalle arkena päiväsaikaan. Tiesimme, että taiteilijat kovasti toivoivat yleisöä. Olimme positiivisesti yllättyneitä, kun paikalle saapuikin arvioilta yli sata henkilöä.

Oli ilo huomata, että yleisössä oli tasaisesti sekä taiteilijoiden ystäviä ja sukulaisia että yliopiston väkeä. Avajaistilaisuudessa taiteilijat kukitettiin, ja he saivat kunniakirjat. Saimme myös paikalle valokuvaajan, joka kuvasi tilaisuutta ja taiteilijoita teostensa äärellä.

Osa taiteilijoista esitteli teostaan vieraille avajaisten aikana. Näin kohtaaminen ja keskustelut tulivat luontevaksi osaksi taideteoksia.

Kokeilumme pedagogiikka ja johtopäätöksiä

Aloitimme teosten parissa työskentelyn kuunteluharjoituksella ja keskustelemalla merkityksellisistä paikoista. Emme kiirehtineet keskusteluja, vaan annoimme niille aikaa. Varsinkin toisen ryhmän kanssa kehkeytyi syvällistä keskustelua itselle merkityksellisistä paikoista. Keskustelun saattoi mahdollistaa ryhmän pienempi koko. Jokaisella löytyi oma merkityksellinen paikka ja paljon siihen liittyviä muistoja. Pohdimme myös, miten jokin paikka voi olla itselle merkityksellinen ja toiselle ei. Myös maalaamisen aikana syntyi keskusteluja paikoista.

Huomasimme kokeilun aikana, että itselle merkityksellisiä paikkoja ei aina tule pohdittua kovin syvällisesti, ja ne voivat unohtua arjen kiireissä. Kokeilun avulla ne oli mahdollista nostaa esiin ja pohdittavaksi. Kävi myös niin, että me ohjaajat pohdimme meille merkityksellisiä paikkoja ja keskustelimme niistä keskenämme ja asiakkaiden kanssa.

Toinen ulottuvuus kokeilussamme oli se, miten itselle merkityksellisistä paikoista voi kertoa myös muille ja saada oman äänen kuuluviin. Taidenäyttelyn kautta taiteilijoiden ääni kantautui melko suuren joukon kuultavaksi. Näitä ihmisiä taiteilijat eivät olisi muuten välttämättä tavoittaneet. Näin kokeilu saa myös yhteiskunnallisen ulottuvuuden, joka paikoillakin tietenkin on.

Taiteilijat osallistuivat näin yhteiskunnalliseen keskusteluun paikkojen merkityksestä. Pedagogisesta näkökulmasta voisi ajatella, että kokeilussa opittiin myös oman äänen kuuluviin saamista ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Tämä onkin eräs Wärjäämön kantavia teemoja.

---

Ympäristökasvatuskokeilun järjestivät Aava Heilala, Santeri Kuosmanen, Janne Majaniemi ja Tommi Laaksovuori. He ovat kasvatustieteiden opiskelijoita Tampereen yliopistossa.

---

Lue muita Ympäristökasvatus-lehden juttuja