Monimuotoisuus mahdollistaa luontokoulun

Pohjantikka kopsahtaa kaatuneelle kuusen rungolle. Se kulkee pää alaspäin kiertäen pitkin runkoa ja kopsuttelee kuulostellen. Nyt se saattaa ottaa omakseen metsäkummun puuvanhukset. Hetkeä aiemmin samoja puita ovat tutkineet luontokouluni oppilaat luupeilla ja etsineet aika samaan tapaan hyönteisiä. Kaatuneiden puiden muodostamaan ristiin on ladottu kotamainen majarakennelma. Olen sen lomassa nähnyt paikan ohi pyörällä ajaessani monesti päiväkotiryhmän leikkimässä.

Kerään luontokoulutarvikkeita maastosta. Kolmas ruuvimeisseli löytyy notkosta lahopuun luota, jonka lahoastetta pari oppilasta oli sillä mitannut. Pienestä tutkimuspurkista päästän muurahaiset vapaaksi. Kankaalle kivistä, kävyistä ja kepeistä kootun taideteoksen ravistan metsään. Taideteos palautuu osaksi metsää käpyineen ja kivineen.

Muutama lajikortti löytyy paikaltaan: sisilisko pesästään kannon luota ja kuusenkynsikääpä aidon käävän vierestä. Oppilaille on avautunut salainen tutkimusmaailma metsän katveessa, Helsingin keskuspuiston Laaksossa aivan Pasilan tornitalojen kupeessa.

Tarpeellinen pysäytys luokkatyöskentelylle

Parissa tunnissa oppilaat ovat tutkineet lajeja kuvakorteilla etsien niiden mahdollisia asuinpaikkoja, mitanneet lahoastetta, löytäneet hyönteisiä ja kääpiä sekä tehneet taideteoksen luonnonesineillä ja kuunnelleet voimapaikassaan lintuja. Retken alussa keskustelu on virinnyt oppilaiden kiinnostuksesta pelejä ja urheilulajeja kohtaan, mutta metsää tutkiessa kysellään jo eliölajeista ja ihmetellään pahkoja ja kääpiä sekä kovakuoriaisia. On hauskaa nähdä, että metsässä monesti jopa yläasteikäiset nuoret, jotka tunnilla saattavat nurista, kisaavat ravintoketjuleikissä tai haluavat kertoa eläinhavainnoistaan tarinan.

Tikka kiertää vieläkin parisataavuotiasta kaatunutta kuusta ja vaihtaa puoli vuosisataa vanhempaan mäntyyn. Monimuotoisuusteemaiset retket ovat oppilaille kurkistus metsään ja historiaan. Ne ovat myös tarpeellinen pysäytys luokkatyöskentelylle. Lajien lomassa voi kertoa lehtikuusista, jotka on istutettu laivan mastoiksi Venäjän keisarin aikana, tai juoksuhautojen raunioista, joissa piilottelee nykyään mäyriä sotilaiden sijasta.

Tutkimuspäivän parituntinen kuluu nopeasti ja pian luokalla on jo kiire kielten tunnille tai syömään. Olisi hienoa, että luontokoulupäivästä aivan koulun lähimetsässä syntyisi kipinä palata metsään takaisin hakemaan materiaalia ja innostusta eri oppiaineisiin. Luontokoulun lisämateriaalin kautta retkeen ja lajeihin voi palata luokassa, mutta metsän tuoksun aistii vain kuusten katveessa. Metsän kosketus jättää muiston, johon halutaan palata.

Monimuotoisessa metsässä syntyy mielekäs luontokoulupäivä. Jos metsässä on mäkiä, kallioita ja puronnotkoja sekä lahopuita, siellä voi viihtyä pienelläkin alueella monta ryhmää useita tunteja tutkimassa ja leikkimässä ja eri oppiaineita voidaan sivuta monipuolisesti. Eläimiä ei usein näy kuin lintuja ja ehkä orava, mutta oppilaat innostuvat silti lajikuvakorttien avulla pohtimaan niiden asuinpaikkoja ja kulkureittejä. Kasveista ilmenee yksityiskohtia luupilla tutkittaessa ja sammaleet jäävät lajillisesti mieleen, kun huomataan kynnet, portaat ja sileät sulat. Kirjoissa on saatettu nähdä vain kopioidut mustavalkopiirrokset lajeista, joita on koetettu värittää oikeaan suuntaan.

Monimuotoisuuden voima lapsille

Olen huomannut, että lapset ymmärtävät monimuotoisuuden merkityksen luonnostaan. Kerran pyysin lapsia retkellä Riistavuoren metsässä Haagassa rajaamaan itselleen tärkeitä luonnonsuojelualueita metsästä. Metsää uhkaa bulevardirakentaminen, vaikka se on tärkeä ulkoilualue haagalaisille. Monet koululuokat ja päiväkotiryhmät ulkoilevat ja oppivat siellä päivittäin, ja heidän joukossaan metsää käyttävät säännöllisesti myös eläkeläiset, perheet ja työmatkalaiset.

Olemme tehneet luontoretken aikana pieniä lajitutkimuksia. Olen kertonut monimuotoisuuden tärkeydestä eliökuvakorttien avulla. Lapset ovat mitanneet maapuiden lahoastetta ja puiden ympärysmittoja. Tutkiessaan lapset ovat ihastuneet metsän yksityiskohtiin – valon leikkiin pienissä lehden aluissa, muurahaisiin ja muihin ötököihin – sekä innostuneet tekemään sisliskoille ja hiirille pesiä.

Pyydän heitä rajaamaan pienryhmissä omia suojelualueita retken lopuksi. On hauska huomata, että lapset suuntaavat juuri sinne missä monimuotoisuus kukkii. Minun tarvitsee vain sanoa, että rajatkaa itsellenne mielenkiintoisia kohtia metsästä. Lapset ripustavat suojelunauhat puiden oksille lahopuiden katveeseen, mihin saisi hienon majan, kalliorotkoon, joka muistuttaa Ronja Ryövärintyttären Helvetinkuilua, kallion rinteeseen, johon on jännittävää kiivetä, sekä vanhoihin käppyräisiin mäntyihin ja raitoihin.

Käyn lasten suojelualueilla vain vähän korjaamassa rajausta, niin että samaan alueeseen tulee useampi maapuu. Siirtolohkareen kanssa rajataan myös lähipuut. Selitän lapsille, että jos rajataan isompi alue, sen tärkeämmän ympäriltä se tärkein säilyy paremmin.

Kaupunkilaislapsille on tärkeää saada tuntuma metsään päiväkodissa ja koulussa. Hienointa on, jos päiväkodin tai koulun lähietäisyydeltä löytyy metsä, jonne voi tuntien lomassa palata. Siellä koetut retket luovat tasa-arvoista pohjaa. Kaikilla ei ole perheen kanssa mahdollisuutta tai taitoa retkeillä ulkoilualueilla kauempana. Koulun ja päiväkodin retket innostavat lasta palaamaan lähimetsään myös vapaa-ajalla kavereiden tai läheisten aikuisten kanssa. Silloin majat ja eväskalliot avautuvat uudella tavalla.

Jokainen sammal näyttää luupin läpi salaperäiseltä

Kun metsässä on muutamia kallioita ja notkoja, ja isommat polut kiertävät ne, voi kapeakin metsä olla laajassa käytössä. Hienoa on, jos pääpolkua pitkin pääsee toiseen metsään pyörällä ja välissä on vielä ojia ja puronnotkoja. Silloin metsiin voi jo tehdä seikkailuhenkisen pyöräretken. Metsä ei kulu, kun se säilytetään tarpeeksi pitkänä ja pääporukka kulkee leveää hiekkapolkua juosten, kävellen ja pyöräillen.

Riistavuoren metsässä kokonaisuus toimii hyvin juuri siksi, että siellä täyttyvät kaikki edellä mainitut seikat. Riistavuoren metsä yhdistyy puistoteitä pitkin Keskuspuistoon ja muodostaa näin tärkeän ekologisen viherkäytävän. Päättäjienkin olisi aika ymmärtää monimuotoisuuden arvo opetukselle ja asukkaille yleensä.

Lapsi osaa nähdä monimuotoisuuden arvon. Se on erilaisten kivien kirjossa, joita voi kerätä taskuun, juurten koloissa, joissa kerrotaan asuvan hiiriä ja vaikka tonttuja. Kalliokiipeily on seikkailu ja jokainen sammal näyttää luupin läpi salaperäiseltä. Ympäristökasvattajan tehtävä on yhdessä lasten kanssa selvittää uhanalaiset eläimet, joista monimuotoisuus koostuu, sekä antaa lapsen tiedolle ja tunteelle ääni ja arvo. Miksi päättäjät vievät lapsilta sen, missä he parhaiten oppivat ja tulevat tyytyväisiksi?

---

Teksti ja kuvat: Milla Tuormaa

---

Materiaalia monimuotoisuudesta: Laho metsä on elämys ja Löydä virran ihme

Materiaalit ovat laatineet Suomen luonnonsuojeluliiton luontokasvatusvaliokunta ja Kiertävä luontokoulu Naakka sekä Suupohjan ympäristöseura. Hankkeita ovat tukeneet Tuuliaisen säätiö, Suomen luonnonsuojelun säätiö ja Vuokon Monimuotoisuuden säätiö.