Päiväkoti Kamomillassa innostuttiin ajankohtaisesta energiateemasta

Teksti: Anniina Puurtinen
Vihreä lippu -päiväkotina jo 18 vuotta toiminut päiväkoti Kamomilla avasi ovensa Vihreä lippu -vieraille energiateemaisen pajaviikkonsa aikana. Kestävällä tasolla oleva konkaritalo kertoo yhä jatkuvasta innosta Vihreä lippu -toimintaa kohtaan ja jakaa hyviä vinkkejä teematyöskentelyyn.
Päiväkodissa on käynnissä seitsemästoista Vihreä lippu -projekti. Lapset valitsivat ympäristöraadissa ajankohtaisen energiateeman äänestämällä älynäytöllä näkyneistä Vihreän lipun teemoista.
Yhteiset Vihreä lippu -tavat osana päiväkodin arkea
Kamomillassa vietetään kaksi kertaa vuodessa Vihreä lippu -pajaviikkoja, jolloin kaikki ryhmät toimivat yhteisen teeman ympärillä. Jokainen päiväkodin viidestä ryhmästä suunnittelee pajaviikolle yhden toiminnan aikuisten miettimien menetelmien ympärille. Kaikki lapset pääsevät viikon aikana kaikkiin pajoihin.
Vihreä lippu -vastaavana toimiva varhaiskasvatuksen esiopettaja Lotta Kuivalahti kertoo, miten pajaviikon aikana hyödynnetään yhteisön voimaa, kun jokaisen ryhmän suunnitteluvastuulla on vain yksi paja.
– Saadaan myös yhteisöllisyyttä ja hyödynnettyä kaikkien ideoita, hän toteaa pajaviikon eduista.
Vihreä lippu -ohjelma on ollut merkittävä syy siihen, miksi Lotta Kuivalahti on hakeutunut juuri päiväkoti Kamomillaan töihin. Kestävä elämäntapa ja siihen liittyvät arvot ovat vahvasti vaikuttaneet valintaan. Kuivalahti kertoo, että Vihreä lippu -tavat ovat Kamomillassa itsestään selvä osa arkea.
Myös uusille työntekijöille ja lapsille juurrutetaan heti alussa yhteiset tavat jätteiden lajittelusta kestävään kulutukseen. Päiväkodin maskotit Pipsa Pöllö ja Sakke Sammakko muistuttava vessoissa ja valokatkaisijoiden luona veden säästämisestä ja valojen sammuttamisesta, ja niihin viitataan arjen puheessa.

Lotta Kuivalahti näyttää Neilikat-eskariryhmälle, kuinka tuuli tarttuu leijaan.
Pajaviikoilla paljon yhteistä toimintaa
Torstainen pajapäivä käynnistyy Neilikat-eskariryhmän kanssa päiväkodin pihalla, kun Vihreä lippu nostetaan salkoon. Sitten suunnataan eskarilaisten kanssa retkipajaan. Ennen lähtöä keskustellaan piirissä siitä, mikä voisi olla vähiten energiaa kuluttava liikkumismuoto ja mitä energiaa eri kulkuvälineet käyttävät.
Kävelystä ympäristöystävällisenä kulkumuotona päästään yhteisymmärrykseen, ja matka kohti retkipaikkaa voi alkaa. Joidenkin askel meinaa painaa marraskuisena aamuna, jolloin pohditaan, mistä ihminen saa energiaa ja mitä vahvuutta tulee käyttää, jotta jaksaa kävellä. Sinnikkyyttä tarvitaan, tietävät eskarilaiset, ja aamupalasta sekä hyvin nukutusta yöstä on monilla täydet energiavarastot.
Matkalla pysähdytään puron varteen pohtimaan vettä energiamuotona, turbiineja ja veden virtaamista. Juoksuenergiaa riittää, ja retkipaikalla kerrataan vielä juoksuleikin avulla aurinko-, tuuli- ja vesienergiaa. Aiemman Vihreä lippu -pajan tuotoksena mukana on vanhoista kalentereista itse askarrellut leijat sekä yksi yhteinen iso leija. Tuulen voimaa päästään havainnoimaan kuin tilauksesta yltyneen tuulen ansiosta. Leijat lentävät, ja suuren leijan avulla tuulen voiman todella tuntee.
Retkipajalla käydään myös vertailevaa keskustelua leijojen koosta ja siitä, miksi pieneen itse tehtyyn leijaan ei tuuli tartu niin hyvin kuin isoon leijaan. Huudahdus pellon laidassa koeajolla olevasta uudesta raitiotievaunusta keskeyttää hetkeksi lennätyksen ja saa aikaan myös hyviä pohdintoja siitä, millä energialla ratikat kulkevat.

Kuminoiden ryhmässä keskityttiin visusti maalaamiseen musiikin soidessa taustalla.
Päiväkodin pienimmätkin perillä teemasta
3–4-vuotiaiden Kuminoiden Vihreä lippu -pajassa maalataan yhteistä taideteosta veden voimasta musiikin tahdissa eläytyen. Kuminoiden opettaja Jenni Mikkola kertoo, että kaikki vuoden aikana Vihreä lipun teeman ympärillä toteutetut taideteokset kootaan kevään lopussa yhteiseen taidenäyttelyyn päiväkodin saliin. Yhteinen Vihreä lippu -toiminta tulee näin näkyväksi kaikille perheille.
Mikkola kertoo esimerkin siitä, miten energiateema on tullut tutuksi myös pienille lapsille. Lasten leikeissä oli talolelu, jonka kattoa he tulivat kommentoimaan. He kertoivat aikuiselle, että ”talon katolla on muuten selkeästi aurinkopaneelit”.
– Kiva nähdä, miten lapset ovat sisäistäneet teeman, Mikkola toteaa.
Lisäksi energiateemaisen pajaviikon aikana on musisoitu, liikuttu ja luettu teeman mukaisia kirjoja. Pajaviikon aikana pidetään myös Vihreä lippu -pajailtapäivä, jolloin pajat ovat myös vanhemmille avoinna. Pajailtapäivät ovat olleet suuressa suosiossa. Tarjolla on ollut energisten runojen kirjoittamista, paperilennokkien askartelua ja lennätystä, kirjojen lukua satumaailmassa, tiedekokeita ja energiansäästöstä kertovien julisteiden tekemistä yhdessä.
Aluksi haastavalta tuntunut energiateema on jalostunut kaikenikäisille sopivaksi innostavaksi yhteiseksi toiminnaksi, joka näkyy niin päiväkodin sisällä kuin myös ulospäin perheille.
Jutun kirjoittaja Anniina Puurtinen on Vihreä lippu -ohjelmajohtaja.
Kuvat: Pinja Silvonen