Skip to content

Vesihuolto yhdyskuntien ympäristön turvaajana: uskomuksia ja todellisuuksia

tapio-Kuva 3 _Nepal_IMG_1020.JPG-verk2-2019

Yhdyskuntien vedenhankinta ja jätevesihuolto eli yhdellä sanalla vesihuolto on yksi rakennetun ja toimivan elinympäristön peruspilareita. Kun Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa ryhdyttiin vesihuoltoa kehittämään, alkoivat huonosta vedestä johtuvat taudit vähetä nopeasti. Sama ilmiö on nähty kehittyvissä maissa, joissa on vielä noin miljardi ihmistä vailla turvallista vettä ja yli neljä miljardia vailla kunnollista sanitaatiota.

Vesihuolto on kiertotalouden edelläkävijä. Termi ”vesihuolto” otettiin käyttöön Suomessa jo vuonna 1952. Yhdyskunnat joko ottavat raakavetensä pintavesistä tai lisääntyvästi pohjavesistä tai valmistavat tekopohjavettä lisäämällä luontaisten pohjavesien antoisuutta. Käytetty vesi johdetaan jätevedenpuhdistamoille ja puretaan vesistöön tehokkaan puhdistuksen jälkeen.

Kuva 1. Kaavio yhdyskuntien vesihuollosta veden kierron perusteella.

Vesihuoltoon lasketaan usein kuuluvaksi myös hulevedet eli lumen sulamis- ja sadevedet. Ilmastonmuutoksen vuoksi muun muassa rankkasateet lisääntyvät ja sitä kautta myös hulevesitulvat. Hulevesiä tulisi ensisijaisesti imeyttää ja viivyttää jo syntypaikalla. Perinteisen putkituksen sijaan hulevesiä voidaan johtaa myös avo-ojissa. Hulevesille ei ole vielä puhdistusvaatimuksia, mutta sellaisia saatetaan vaatia tulevaisuudessa.

Tässä kirjoituksessa avataan vesihuollon merkitystä muutamien yleisten uskomusten kautta. Näitä ihmisiä askarruttavia kysymyksiä on tullut esille useissa esityksissä.

Totta vai tarua?

Uskomus 1. Pohjavesi esiintyy suonissa. Kaivonkatsojat pystyvät paikallistamaan niin sanotut vesisuonet.

Uskomus on tarua. Pohjavesi esiintyy yleensä laattamaisina muodostumina sora- ja hiekkakerroksissa. Uskomus vesisuonista on peräisin Saksasta 1500-luvulta ja alun perin tavoitteena oli paikallistaa ”malmisuonia” kallioperästä.

Noin 40 maamme tunnetuinta kaivonkatsojaa kutsuttiin määrittämään vesisuonien sijainnit Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan 1950-luvun alussa. Saadut tulokset olivat keskenään hyvin erilaisia (kuva 2). Asiasta tehtiin vielä 1980-luvulla tieteellinen tutkimuskin, mutta minkäänlaista yhteyttä maasäteilyn, vesisuonien ja pohjaveden välille ei voitu osoittaa.

Kirjoittajat myöntävät toki, että kaivonkatsojilla varpu taipuu. Sillä ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä pohjaveden määrään, laatuun tai pohjavedenpinnan syvyyteen. Kaivonkatsojat ovat ”käytännön geologeja”, jotka löytävät hyvät kaivonpaikat maaston muotojen ja kasvillisuuden perusteella. Heidän asiantuntemustaan voi toki käyttää yksittäisten kaivojen sijoitukseen. (Katko 2013, 52–53.)

Uskomus 2. Veden tulee olla ilmaista.

Uskomus on tarua. Vesi luonnonvarana on ilmaista, mutta talousveden valmistus ja jakelu sekä jätevesien johtaminen ja puhdistus maksavat väistämättä. Erityisesti kehittyvissä maissa aiemmin suosittu ”ilmaisen veden” periaate suosii rikkaita, joilla olisi muutoinkin varaa maksaa palveluista, kun köyhät jäävät täysin ilman. Tätä seurannut vesihuollon yksityistäminen oli yhtä epärealistista. Yksityinen toimija ajaa usein omaa (omistajan) etua ja jättää asiakkaiden tarpeet vähemmälle huomiolle.

Vesihuoltoon liittyy yhdyskuntien kannalta korvaamattomia arvoja ja tehtäviä, joista julkisen sektorin tulee vastata. Yksityiseltä sektorilta voidaan ostaa palveluita kuten on aina tehtykin.

Uskomus 3. Toimivat jätevedenpuhdistamot ovat suuria ympäristön saastuttajia.

Uskomus on tarua. Puhdistamot ovat yhdyskuntien suurimpia ympäristöinvestointeja. Orgaaninen aines (yksikkönä BHK, biologinen hapen kulutus) ja Suomen oloissa keskeinen ravinne fosfori poistuvat puhdistamoilla yli 95-prosenttisesti. Jo nyt moni puhdistamo lähestyy nollakuormaa eli vähenemät ovat yli 99 prosenttia. Maailman kaikista jätevesistä kuitenkin 80 prosenttia jää täysin puhdistamatta.

Jätevesihuolto toteutui alkuaikojen viivyttelyn jälkeen Suomessa varsin nopeasti. Vuoden 1961 vesilaki vaati jätevesien puhdistusta ja sitä edisti vuoden 1974 jätevesimaksulaki. Lain toteutusta valvottiin tehokkaasti. Metsäteollisuus vastusti pitkään tehokasta jätevesien puhdistusta, kunnes joutui siihen myöntymään 1980-luvun puolivälissä. Tätä vesiensuojelun kokemusta tulisi hyödyntää muussakin ympäristönsuojelussa. Esimerkiksi vesihuollon suurin haaste eli tarve panostaa enemmän verkostojen saneeraukseen edellyttää, että sitä vaaditaan. Vapaaehtoisesti se tuskin tulee onnistumaan.

Uskomus 4. On järjetöntä käyttää juomavettä vessan huuhteluun.

Uskomus on pääosin tarua. Suurin osa vedestä on käsiteltävä juomakelpoiseksi. Toisarvoista vettä voitaisiin käyttää vain vessan huuhteluun, jonka osuus talousveden kokonaiskäytöstä on noin neljännes. Juomavesi ja muu talousvesi voivat sekoittua ja aiheuttaa terveysvaaraa. Uuden rinnakkaisen vesijärjestelmän rakentaminen ja ylläpito on liian kallis Suomen oloissa. Lisäksi vedenkäsittelyn ja puhdistuksen osuus vesihuollon investointi- ja käyttökustannuksista on vain noin 20 prosenttia. Loput 80 prosenttia aiheutuu vesijohto- ja viemäriverkostoista.

Toisaalta vesivessaa ei tule laittaa joka paikkaan. Ainakin haja-asutusalueilla ja kesämökeillä on syytä käyttää kuivakäymälöitä, jotka sopivat myös kehittyviin maihin.

Kuva 2. Kaivonkatsojien samalta alueelta löytämiä vesisuonia ja säteilylinjoja.

Uskomus 5. Maailmassa on vähemmän vettä kuin sata vuotta sitten.

Uskomus on totta ja tarua. Vesimäärä pysyy suurin piirtein samana. Koska väkimäärä kasvaa ja keskittyy maapallolla, voi tuntua, että vettä olisi vähemmän. Jos otetaan huomioon väestönkasvu ja veden pilaantuminen monin paikoin, niin henkilöä kohti käytettävissä oleva makea vesi käy niukemmaksi monilla alueilla.

Uskomus 6. Meidän tulisi säästää vettä Suomessa ja rajusti.

Uskomus on totta ja tarua. Erityisesti lämpimän veden tuhlausta tulisi välttää, koska lämmitys vie paljon energiaa. Yleisesti säästetty vesi hyödyttää vain samaa vesilähdettä käyttäviä. Jos me säästämme vettä Suomessa, ei se lisää veden määrää vaikkapa Afrikan maissa.

Suomen kannalta parasta toimintaa on edistää maailman vesiasioiden osaamista kohdealueilla ja panostaa kehitysyhteistyöhön nykyistä enemmän. Tampereella koulutettuja vesiasiantuntijoita ovat muiden muassa alkuvuodesta 2018 väistynyt Etiopian pääministeri Hailemariam Desalegn sekä Latvian nykyinen presidentti Raimonds Vējonis.

Kahdenvälisistä kehitysyhteistyöhankkeista ovat kansainvälistä mainetta saaneet muun muassa Vietnamin kahden kaupungin vesihuoltolaitosten kehittäminen sekä nykyiset maaseudun vesihuoltohankkeet Nepalissa (ks. artikkelin ylin kuva) ja Etiopiassa. Hyviä tuloksia syntyy, kun niihin panostetaan.

Loppupäätelmä

Yhdyskuntien vesihuollon väitetään usein olevan osa niin sanottua näkymätöntä kaupunkia, koska joitakin rakennuksia ja vesitorneja lukuun ottamatta järjestelmät ovat maan alla poissa silmistä. Voidaan kuitenkin väittää, että vesihuollon näkymättömyys on itsessään suuri myytti. Jos jokainen meistä aloittaa ja lopettaa päivänsä käyttämällä vessaa ja peseytymällä, niin miten tämä voi olla näkymätöntä? Eihän vesi voi tyhjästä tulla.

 

Teksti: Laura Inha (tohtoriopiskelija), Tapio S. Katko (dosentti) ja Riikka Rajala (tekniikan tohtori)

Tarkempaa tietoa: laura.inha@gmail.com, tapio.katko@tuni.fi, riikka.rajala@tuni.fi, Tampereen yliopisto, Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä

Artikkeli  ylin valokuva vesipisteestä Nepalin kaukolännessä, Suomen tukemassa hankkeessa: Sanna-Leena Rautanen.

 

Lähteet

Katko, T. S. (2013). Hanaa! Suomen vesihuolto: kehitys ja yhteiskunnallinen merkitys. Svenskt sammandrag: Fullt ös! utvecklingen av vatten- och avloppsvattentjänsterna i Finland samt deras samhälleliga betydelse. Suomen Vesilaitosyhdistys ry. 501 s.

Katko, T. S. (2016). Finnish Water Services – Experiences in Global Perspective. Finnish Water Utilities Association. 288 p.

Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä CADWES: cadwes.com

Julkaistu juttusarjassa:
Artikkelin aiheet:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Scroll To Top