Kestävä koulu -ohjelma
Kestävän yhteiskunnan rakentaminen vaatii uskottavia ja mittavia toimenpiteitä myös kasvatuksessa ja koulutuksessa. Tämän aikaansaamiseksi ympäristökasvatus- ja opetusalan järjestöt esittävät valtakunnallisen Kestävä koulu -ohjelman käynnistämistä. Ohjelmassa varhaiskasvatuksen, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppijat saavat valmiuksia kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Ekologinen kestävyys on ohjelman perustana.
Kestävä koulu -ohjelma mahdollistaa Suomen kehittymistä kestäväksi yhteiskunnaksi. Ohjelman taustalla ovat kansalliset ja kansainväliset ympäristö- ja koulutuspoliittiset linjaukset sekä valtakunnalliset opetussuunnitelmat. Kestävän koulun tavoitteena on juurruttaa kestävän kehityksen tiedot, taidot ja käytännöt osaksi päiväkotien sekä peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten toimintakulttuuria ja tuntisisältöjä. Ohjelman esikuvana on toiminut Liikkuva koulu -ohjelma. Ohjelma toteutettaisiin kaksikielisesti, ja sen ruotsinkielinen työnimi on Hållbar skola.
"Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta." (POPS 2014)
Kestävä koulu -ohjelman tulisi olla valtiovallan rahoittama ja Opetushallituksen koordinoima. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajat ja kasvattajat saisivat ohjelmasta tarvitsemaansa tukea ja työaikaa ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen toteuttamiseen.
Ohjelma tarjoaisi:
Ohjelmaa on suunniteltu ja valmisteltu syksystä 2019 alkaen.
Esitystä ovat olleet laatimassa:
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto LYKE-verkosto, Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry, Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL, WWF Suomi, Suomen Latu ry, Natur och Miljö, Luontoliitto, Suomen ympäristöopisto SYKLI, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry, Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunta, Suomen Nuorisokeskusyhdistys ry, Suomen Kiertovoima KIVO ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
Lisätietoja:
Anna Muotka, toiminnanjohtaja, Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi, anna.muotka (at) feesuomi.fi, +358 50 511 9020
Johanna Sunikka, toiminnanjohtaja, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto, johanna.sunikka (at) luontokoulut.fi, +358 44 5450 254
Lauri Kurvonen, erityisasiantuntija, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ,
lauri.kurvonen (at) oaj.fi, +358 20 748 9615
Jonas Heikkilä, verksamhetsledare, Natur och Miljö,
jonas.heikkila (at) naturochmiljo.fi
+358 45 2700 312