Kansainvälistä Ulkoluokkapäivää vietetään torstaina 23.5.2019!

Viime vuonna suursuosion saavuttanutta Ulkoluokkapäivää vietetään taas torstaina 23.5. Tapahtumapäivänä kannustetaan kaikkia kouluja ja päiväkoteja lähtemään lasten ja nuorten kanssa ulos oppimaan ja leikkimään. Ulkoluokkapäivää vietetään viime vuoden tapaan yhdessä Suomen lasten metsäretkipäivän kanssa. Tapahtumapäivän suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Teemana luonnon monimuotoisuus

Tänä vuonna tapahtuman teemana on luonnon monimuotoisuus. Ilmastonmuutoksen rinnalla luonnon monimuotoisuuden hälyttävä köyhtyminen on yksi suurimmista aikamme ongelmista. Siksi lapsia ja nuoria on tärkeää ohjata havaitsemaan luonnon monimuotoisuutta ja opettaa heitä ymmärtämään monimuotoisen luonnon merkitys.

Luonnon monimuotoisuuteen voi alkaa tutustua pienin askelin. Olennaista on havaita ja oppia havainnoimaan monimuotoisuus luonnossa, oli se sitten koulun pihan ruohotupsu tai lähimetsän lintujen viserrys. Mitä enemmän lapset ovat tekemisissä erilaisten luonnonympäristöjen ja eliölajien kanssa, sitä tärkeämpiä näistä heille muodostuu. Näin kasvaa myös halu suojella tätä monimuotoisuutta.

Mikä Ulkoluokkapäivä?

Ulkoluokkapäivän (Outdoor Classroom Day) tarkoituksena on edistää ulkona tapahtuvaa oppimista ja leikkiä. Kansainväliseen kampanjaan osallistui vuonna 2018 yli miljoonaa lasta yli sadassa eri maassa. Suomessa mukana oli 20 500 lasta ja nuorta. Kansainvälistä kampanjaa koordinoi brittiläinen sosiaalinen yritys ja yhteisöllisten projektien verkosto Semble yhteistyössä Unileverin Dirt is good -hankkeen kanssa. Suomessa kampanjasta vastaa Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi.

Ilmoita koko päiväkotisi, koulusi tai oma ryhmäsi mukaan Ulkoluokkapäivään kampanjan verkkosivuilla ja lähde lasten kanssa ulos 23.5.2019! Verkkosivuilta löytyy myös vinkkejä ja hyödyllisiä linkkejä ulko-opetukseen sekä inspiraatiota muista kouluista ja päiväkodeista ympäri maailman.

Jaa omat Ulkoluokkapäivän vinkkisi ja kokemuksesi sosiaalisessa mediassa tunnisteilla  #ulkoluokkapäivä #uteklassrumsdag #OutdoorClassroomDay ja #yhdessäulos. Voit seurata kampanjaa Facebookissa ja Instagramissa.

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi! Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.