Biohiiltä ja luonnonkirjoa – Lukiolaiset tekivät kiinnostavia projekteja osana kansainvälistä hanketta

Espoon Otaniemen ja Oulun steinerkoulun lukiolaiset ovat tehneet tänä keväänä itse suunnittelemansa kiertotaloutta ja luonnonkirjoa edistävät projektit osana kansainvälistä Youth Eco Hub -hanketta. Vihreä lippu koordinoi hanketta Suomessa, ja siihen osallistuu tiimejä myös Virosta, Latviasta ja Venäjältä.

Biohiiltä ja bokashi-multaa lukion omalle kasvatusparvekkeelle

Otaniemen lukiolaiset suunnittelevat projektin aikana lukioonsa kasvatusparvekkeen, jolla viljellään kasveja sekä vietetään aikaa. He ovat valmistaneet kasvien kasvatusalustaksi biohiiltä sekä lannoitetta bokashi-kompostorissaan. Biohiiltä valmistettiin polttamalla kerättyjä risuja biohiilettimessä. Lukiolaiset antavat parvekkeella myös uuden elämän käytetyille eurolavoille, joista he rakentavat sohvia.

”Projekti antoi hyvän mahdollisuuden päästä tekemään konkreettisia asioita ympäristön parantamiseksi. Suurin onnistumisemme on ollut biohiilen poltto. Emme olleet koskaan aikaisemmin tehneet sitä ja saimme valmistettua noin 60–80 litraa biohiiltä”, 17-vuotias Niina Hurme kertoo.

Projektia on tehnyt tiiviisti 28 oppilasta kolmessa ryhmässä. Sen toteutukseen on osallistunut yhteensä 50 Otaniemen lukiolaista osana biologian kurssejaan. Suunnitelmissa on saada parveke valmiiksi vielä lukuvuoden loppuun mennessä. Sinne tulee kasvien ja istumapaikkojen lisäksi myös infokylttejä, jotka kertovat muun muassa bokashi-mullan valmistuksesta ja kasvien kasvatuksesta.

Lukiolaiset rakentavat kasvatuslaatikoita.

Kasvatuslaatikoiden tekoa. Kuva: Otaniemen lukion projektiryhmä.

Käytetyistä menetelmistä viestitään myös videomateriaalein. Vapaaehtoiset lukiolaiset hoitavat parvekkeen kasveja myös kesälomalla, jotta kaikki pääsevät nauttimaan sen kukoistuksesta ensi syksynä.

Projektin aikana lukiolaiset ovat oppineet paitsi biohiilestä, kasvien kasvatuksesta ja bokashi-mullasta myös kiertotaloudesta laajemmin.

”Maailmalta loppuvat raaka-aineet hyvin nopeasti, jos jatkamme samaa tahtia niiden kuluttamista kuin nyt. Jos otamme käyttöön kiertotalouden se mahdollistaa tuotteiden valmistamisen myös tulevaisuudessa. Kiertotalous kuluttaa luontoa vähemmän, kuin lineaaritalous, joten säästämme myös tuleville sukupolville tätä upeaa maapalloa ja sen antimia”, Hurme pohtii. 

Luonnon monimuotoisuuden keidas koulun pihalle

Oulun steinerkoulussa lukiolaiset ovat suunnitellleet ja toteuttaneet koulunsa pihalle ja lähiympäristöön luonnon monimuotoisuutta edistäviä toimia. Koulurakennus on kaupungin vuokratontilla, jonka muokkaamiseen lukiolaiset ovat pyytäneet ja saaneet luvan kaupungilta. Pihalle on jo tehty muun muassa hyönteishotelleja ja istutuslaatikoita. Lisäksi lukiolaiset ovat laatineet esityksen ja viestineet luonnon monimuotoisuudesta.

Lukiolaisten tekemä kuvitettu ohje hyönteishotellin tekoon.

Neuvoja hyönteishotellin tekoon. Kuva: Oulun steinerkoulu.

Projektin aikana tehdyn suunnitelman toteuttamista jatketaan myös tulevina vuosina ja sen suunnittelussa ja toteutuksessa on ollut mukana myös koulun nuorempia oppilaita. Projektia on tehnyt tiiviisti 15 lukiolaisen tiimi ja sen toteutukseen on osallistunut yhteensä lähes 100 oppilasta.

”Innostuin projektista enemmän ja enemmän, kun sitä tehtiin. Olen ollut jotenkin kiinnostunut projektiin kuuluvista asioista jo etukäteen. Maapallo ja luonto kannattaa säilyttää”, 17-vuotias Kalle Roininen kertoo.

”Olemme oppineet projektitaitoja, sekä sosiaalisia taitoja ja tietenkin lisää monimuotoisuudesta. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen on erittäin tärkeää, koska emme voi elää ilman luontoa. Ilman monimuotoista ympäristöä eivät muutkaan lajit selviä”, 17-vuotiaat Meeri Karjalainen ja Tyrni Partala sanovat.

Karttapohja, johon on merkitty suunnitelmia piha-alueen monimuotoisuuden lisäämiseksi.

Pihan kehitysideoiden suunnittelua karttapohjalla. Kuva: Oulun steinerkoulu.Youth Eco Hub -hanke

Youth Eco Hub -hanke

Youth Eco Hub on Eco Schools -verkoston koordinoima yhteishanke. Sen tavoitteena on innostaa nuoria ympäristötoimintaan ja tuoda yhteen parhaita käytäntöjä. Eri maista osallistuneet nuoret ovat tavanneet toisiaan videoyhteydellä toukokuussa ja jakaneet kokemuksia projekteistaan. Oulun steinerkoulun ja Otaniemen lukiolaiset tapaavat toisiaan näillä näkymin myös vierailulla elokuussa.

Projekteista saadut opit koostetaan Eco Schools -verkoston yhteiseen menetelmäoppaaseen, joka julkaistaan syksyllä 2021. Opaan julkaisun yhteydessä järjestetään seminaaritilaisuus, jossa esitellään projektipohjaisen oppimisen ja ilmiöoppimisen menetelmiä. Seuraa hanketta tunnisteella #YouthEcoHub.

Vihreä lippu on osa Eco Schools verkostoa, joka on maailman laajin kestävän kehityksen kouluverkosto. Ympäristökasvatustoimijoiden maailmanlaajuinen kattojärjestö Foundation for Environmental Education (FEE) vastaa Eco Schools -verkostosta. Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi koordinoi Vihreää lippua Suomessa.

The project “Empowering youth and teacher network of the Eco-Schools programme for the Sustainable Baltic Sea region” (Nr. 1020460) funded by the Nordic Council of Ministers.

Lisätietoja:

Youth Eco Hub -hanke:
Reija Mikkola
Hankekoordinaattori, FEE Suomi
puh: 050 372 3214
reija.mikkola@feesuomi.fi

Otaniemen lukio:
Kirsi Haapamäki
kirsi.haapamaki@espoo.fi

Oulun steinerkoulun lukio:
Kati Heikkilä-Huhta
kati.heikkila-huhta@steinerkasvatus.fi

 

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.