Emma Kurenlahti aloittanut puheenjohtajana

FEE Suomen johdossa aloitti tammikuun alussa 32-vuotias Emma Kurenlahti Helsingistä. Emma tuntee järjestön ja hallitustyöskentelyn entuudestaan hyvin, sillä hän on toiminut jo neljä vuotta FEE Suomen hallituksessa.

”Hyvä fiilis on aloittaa puheenjohtajana. Olen innoissani järjestön eteenpäin viemisestä. Toivon, että viime vuoden hyvä meininki jatkuu myös tänä vuonna tässä järjestössä ja hallituksen työskentelyssä”, kertoo Emma.

Emma on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja pian myös kasvatustieteen maisteri. Hän on erikoistunut ympäristökasvatukseen liittyvään arvo- ja moraalikeskusteluun sekä myötätuntotutkimukseen. Emma pitää tärkeänä ympäristökasvatuksen vaikuttamistyötä, ja haluaa puheenjohtajana olla itse sitä myös tekemässä.

”Vaikuttaminen – myös poliittinen vaikuttaminen – on tärkeää ympäristökasvatuksen vahvistamiseksi. Ympäristökasvatuksen edistämistä ei saa jättää vain päiväkotien ja koulujen harteille ja ruohonjuuritasolle, vaan pyrkiä tekemään muutoksia myös rakenteissa ja yhteiskunnassa. Siksi vaikuttamistyö on minusta myös FEE Suomessa niin olennaista.”

Emman ensimmäinen vuosi puheenjohtajana sisältää sen, että hän johtaa uuden strategian valmistelua järjestölle. FEE Suomen nykyinen strategia päättyy vuoden 2019 lopussa, ja tämän vuoden aikana valmistellaan uusi strategia alkaen vuodesta 2020.

”Strategiatyötä tekemällä päästään samalla selvittämään, missä olemme nyt, mikä on roolimme järjestönä ja mihin olemme matkalla tulevaisuudessa.”

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.