Ilmastonmuutos ja etelän äänet -hankkeen työpajat tavoittivat lähes 600 nuorta

FEE Suomen ja Siemenpuu-säätiön globaalikasvatushankkeen kouluvierailuja oli tarjolla vuoden 2020 tammikuusta maaliskuuhun. Tänä aikana oppimiskokonaisuuden työpajat tavoittivat arviolta 600 oppilasta yli kahdessakymmenessä oppilaitoksessa Uudenmaan-, Tampereen-,  Jyväskylän- ja Oulun-seuduilla sekä Salossa.

Oppimiskokonaisuudessa on kiinnitetty huomiota globaalien haasteiden kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen ja vaikuttamismahdollisuuksiin. Pääviesti on: me tiedämme, mitä pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, keinot ovat olemassa ja mukaan tarvitaan kaikkia – ympäri maailman. Opettajilta on saatu hyvää palautetta. Oppimateriaalit ovat selkeät ja sisältö sopii hyvin opetussuunnitelmaan. Oppimiskokonaisuudesta on lisäksi tuotettu painettu opas, joka on saatavilla myös pdf-muodossa. Materiaalit saivat kiitosta myös kansainvälisen Young Reporters for the Environment -ohjelman toimijoilta. Englanniksi käännetty versio on julkaistu ohjelman verkkosivuilla.

Osana oppimiskokonaisuutta nuoret toteuttivat Ympäristöreportterit -videoprojekteja ilmastonmuutokseen liittyvistä aiheista. Joillekin videoiden teko oli helppoa, toisille se oli positiivinen haaste ja osalle liiankin vaikeaa. Sosiaalisen median ja videoiden maailmaa on aikuisten vaikea hahmottaa. Niihin liittyy epäilemättä paljon kirjoittamattomia sääntöjä ja sosiaalista hierarkiaa. Nuorten kynnys jakaa ja julkaista videoita on melko korkea. Tämä voi johtua siitä, että videon aihepiiri on määritelty valmiiksi, siitä että kyseessä on koulutyö tai että tekoprosessia ohjataan. Kiinnostavaa on pohtia, miten antaa mahdollisimman vapaat kädet luovuudelle, mutta samalla varmistaa laadukas oppiminen?

Itse tekemisen prosessi on joka tapauksessa oppimisen kannalta tärkeintä. Se kannustaa syvempään perehtymiseen, kriittiseen tiedonhakuun ja ratkaisujen etsimiseen. Pilottivierailujen oppilaspalautteissa moni mainitsi oppineensa uusia näkökulmia ilmastonmuutostematiikasta. Kolmasosa oppilaista kertoi videonteon olleen hauskaa. Parhaimmillaan oppimisprosessi olisi hauska ja merkityksellinen samaan aikaan, ja motivoisi siten nuoria toimintaan kestävän kehityksen puolesta. Tämän hankkeen pohjalta tiedämme yhä paremmin, mitä se vaatii.

Koronavirus vaikutti myös Ilmastonmuutos ja etelän äänet -hankkeeseen, sillä monen oppilaitoksen vierailut peruuntuivat sen seurauksena. Reagoimme tähän tuottamalla videoversion kouluvierailusta ja etäopiskeluun soveltuvat ohjeet oppimiskokonaisuuden toteuttamiseksi. Materiaalit ovat saatavilla verkkosivuillamme. Etäversiossa Ympäristöreportterit -projektia on kevennetty, jolloin oppilaiden on helppo tarttua siihen. Oppimiskokonaisuus on nyt mahdollista toteuttaa myös tavallisilla oppitunneilla käyttämällä alustuksena videota kouluvierailun sijaan.

 

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3