FEE Suomen toimintasuunnitelma vahvistettiin – Lue, mitä teemme vuonna 2021!

FEE Suomi keskittyy vuonna 2021 Vihreä lippu -ohjelman kehittämiseen, Kestävä koulu -ohjelman edistämiseen, laadukkaiden koulutusten järjestämiseen ja entistä parempaan viestintään. Järjestön jäsenet päättivät tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta sekä FEE Suomen uudesta hallituksesta syyskokouksessa 19.11.2020.

FEE Suomen hallituksen puheenjohtajana jatkaa tulevana kaksivuotiskautena 2021-2022 Emma Kurenlahti.  Myös hallituksen jäsen Marjo Pakkanen valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle, ja uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Johnny Kronqvist ja Tiina Halttunen. Hallituskausi jatkuu edelleen vuonna 2021 Riitta Salastolla, Henna Junttilalla, Marianne Aallolla ja varajäsen Silja Tawastilla.

Tähtäimessä entistä parempi Vihreä lippu

Jatkamme Vihreä lippu -ohjelman kehittämisprojektia vuonna 2021. Kaksivuotisessa kehittämisprojektissa tarkastellaan ohjelman nykyistä toimintamallia ja kehitetään Vihreästä lipusta entistä toimivampi, laadukkaampi ja vaikuttavampi ympäristökasvatusohjelma. Kasvatamme tulevana vuonna myös Vihreän lipun osallistujamäärää muun muassa kuntayhteistyöllä.

Toteutamme vuoden 2021 aikana kansainvälisen ympäristövaikuttamishankkeen nuorille yhteistyössä Latvian, Viron ja Venäjän Eco-Schools-ohjelmien kanssa. Lisäksi tuotamme Ruohonjuuren tuella uuden luonnon monimuotoisuudesta kertovan videosarjan päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille.

Markkinoimme tuoreita opetusmateriaalejamme luonnon monimuotoisuudesta (julkaistaan joulukuussa 2020) ja ilmastonmuutoksesta, jotta mahdollisimman moni opettaja ja kasvattaja pääsee hyödyntämään niitä.

Aktiivista vaikuttamistyötä

FEE Suomen vaikuttamistyön merkittävimmät ponnistelut liittyvät vuonna 2021 Kestävä koulu -ohjelman edistämiseen. Kestävä koulu on ympäristökasvatus- ja opetusalan järjestöjen yhteinen esitys valtakunnalliseksi ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen ohjelmaksi. Sen esikuvana on toiminut Liikkuva koulu -ohjelma. Tavoitteenamme on saada Kestävä koulu mukaan ensikevään kehysriiheen.

Tuotamme kesällä 2021 Porin SuomiAreenaan keskustelutilaisuuden Kestävään kouluun liittyen yhteistyössä Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton kanssa. Keskustelussa pohditaan koulun roolia kestävän tulevaisuuden rakentajana ja luontoa oppimisympäristönä. Keskusteluun osallistuu mm. ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Jatkamme ympäristökasvatuksen yhteistyöverkoston, Pyöreän pöydän, koordinoimista. Verkostoon kuuluu 30 järjestöä ja muuta alan toimijaa. Pyöreässä pöydässä vaihdetaan ja jaetaan ajankohtaista ympäristökasvatukseen liittyvää tietoa sekä suunnitellaan yhteistä vaikuttamistyötä.

Uusia koulutuksia muun muassa ympäristöahdistuksen käsittelyyn

Olemme mukana MIELI ry:n vetämässä Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeessa, jossa on vuonna 2021 tarkoitus järjestää opettajille ja kasvattajille ympäristöahdistuksen käsittelyyn opastavia koulutuksia.

Koulutamme vuonna 2021 myös luonnon monimuotoisuudesta ja osallisuudesta osana Opetushallituksen rahoittamaa WWF Suomen koulutushanketta Opettajan tietoperustainen ympäristöosaaminen 2020-luvulla. Lisäksi olemme mukana järjestämässä Ulos-Ut-Out 2021 ulkonaoppimisen suurtapahtumaa kesäkuussa.

Kiinnostavaa ja vaikuttavaa viestintää

Jatkamme syksyllä 2020 aloittamaamme viestinnän kehittämisprojektia. Haluamme kasvattaa ympäristökasvatuksen tunnettuutta sekä tehdä ympäristökasvatuksen ajankohtaisten seuraamisen mahdollisimmin helpoksi ja innostavaksi. Tiivistämme viestintäyhteistyötämme muiden ympäristökasvatustoimijoiden, erityisesti alan tutkijoiden, kanssa.

Kehitämme uutta Ajankohtaista ympäristökasvatuksessa -uutiskirjettämme. Kokoamme uutiskirjeeseen alan toimijoiden kiinnostavimmat kuulumiset: uudet materiaalit, koulutukset, tapahtumat, avoimet työpaikat ja tutkimusuutiset. Voit tilata sen täältä.

Käynnistämme vuonna 2021 ympäristökasvatuksen kuukauden puheenvuoron, jossa ympäristökasvatusalan tutkijat, asiantuntijat ja vaikuttajat kertovat kiinnostavista ja ajankohtaisista ympäristökasvatusaiheista.

Kehitämme viestintäämme sosiaalisessa mediassa seuraajiemme toiveiden pohjalta. Jatkamme Ympäristökasvatus-lehden toimittamista ja tarkastelemme sen suhdetta muuhun viestintäämme.
Voit vaikuttaa viestintäämme vastaamalla tähän kyselyyn viimeistään 6.12.

Tutustu vuoden 2021 toimintaamme tarkemmin:

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi! Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.