FEE Suomi on saanut uuden hallituksen vuodelle 2017

Uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2017-2018 valittiin Silja Sarkkinen. Hän on koulutukseltaan biologi ja työskennellyt pitkään erilaisissa luonnon- ja ympäristönsuojelun tehtävissä.

FEE Suomi (Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry) on Sarkkiselle tuttu työpaikkana parinkymmenen vuoden takaa, jolloin hän tuotti materiaaleja Vihreä lippu -ohjelmaan ja valmisteli kansainväistä ympäristökasvatuskonferenssia (2004). Sarkkinen on istunut aiemmin myös FEE Suomen hallituksessa.

Nykyään Sarkkinen työskentelee Suomen ympäristöopisto SYKLI:ssä ympäristökasvatuksen kouluttajana. Päätyö on loistava näköalapaikka erilaisten ympäristökasvattajien arkeen valtakunnan tasolla. Sarkkinen on palannut nyt vuoden alussa vuorotteluvapaalta ja hän puhkuu intoa päästä tekemään hänelle tärkeää järjestötyötä ympäristökasvatuksen eteen.

Hallituksen muut jäsenet ovat:

Varsinainen jäsen – Henkilökohtainen varajäsen

Tarja Isola (2017) – Sinikka Kunttu (2018)
Maija Hakala (2018) – Suvi-Päivi Malvikko (2017)
Anna Kettunen (2018) – Emma Kurenlahti (2018)
Henna Junttila (2017) – Susanna Auvinen (2017)
Marjo Pakkanen (2018) – Niina Rossi (2018)
Natalia Teikola (2018) – Sirpa Korkmaz (2018)

Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Katja Viberg.

Uusi hallitus muodostettiin 9.1.2017 järjestetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa, johon osallistui 14 jäsentä.

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3