HAKUTULOS
Kestävä matkailu
Yyteri on monille tuttu paikka etenkin uimarantana ja virkistyskohteena. Se on kuitenkin paljon muutakin – koti tai ruokailupaikka mielenkiintoisille eliölajeille. Dyynit ovat syntyneet lähes 10 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden jälkeen ja maankohoamisen myötä. Uusi ainutlaatuinen Yyteri -näyttely kertoo dyyniluonnon haavoittuvuudesta ja avaa matkailijoiden mieliä suojelun tärkeydelle. Dyyniluontoa suojellaan ja ennallistetaan, ja koululaiset ovat osallistuneet rantavehnän istuttamiseen.
Kestävän kehityksen huomioiminen matkailussa on ainoa keino varmistaa, että saamme jatkossakin tutkia maailmaa sekä nauttia kauniista paikoista ja innostavista kokemuksista. Ympäristötyötä arvostavat entistä enemmän myös ympäristötietoiset loppukäyttäjät, asiakkaat. Käytössä onkin ympäristöohjelmia ja kansainvälisiä kriteereitä, kuten matkailualan Green Key.
Monelle tuttu matkakohde Äkäslompolo tarjosi tänä talvena ennätysmäärän lunta, aurinkoa, metsäisiä latuja ja tuttuja lintuja. Porokin siellä vilahti. Kaikki eivät muun Suomen sateisesta ja harmaasta säästä päässeet nauttimaan oikeasta talvesta. Äkäslompolon luonto on inspiroinut monia taidemaalareita, kuten Aimo Kanervaa ja Arvo Aholaa. Taidemaisema innostaa myös käyttämään kameraa. Voit kokea talven värit ja valon vaikutuksen Lapin lumisten maisemien yllä. Kulje sinäkin hetki tunturien avarassa maailmassa kuvien kautta.
Loma Kaidan Kihossa tukee matkailijan luontosuhdetta ja rauhoittaa kiireisen kulkijan mieltä. Kaidan Kihon luksushuvilat ovat Green Key -sertifioituja, mikä näkyy vieraille aitoina ekotekoina. – Meissä yhdistyy kainuulainen sisu ja savolainen järjestelykyky, toteaa Kaidan Kihon isäntä Esko Valkonen pilke silmäkulmassa.
Matka 2019 -messujen ammattilaisille suunnatun avauspäivän ohjelmassa käsiteltiin näkyvästi vastuullisen matkailun teemoja. Asiantuntijaluentojen painopiste oli matkailun ympäristövaikutuksissa, mutta myös sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä nostettiin esille.
Vihreä lippu -päivänä 2.2.2018 ryhmä Ikurin päiväkodista vieraili Sokos Hotel Ilveksessä Tampereella. Vierailun aikana tutustuttiin hotellin toimintaan ja kestävän kehityksen käytäntöihin sekä päästiin kurkistamaan myös sinne, minne on yleensä pääsy vain hotellin henkilökunnalla.
Kestävä matkailu kiinnostaa Suomessa sekä matkailijoita että matkailualan yrityksiä. Samanaikaisesti FEE Suomen Green Key -ympäristöohjelma kasvaa ja laajenee kohisten. Yle Uutiset nosti matkailun vastuullisuuden näkyvästi esille Matkamessujen yhteydessä tammikuussa.