Verkkolehti

HAKUTULOS

Ympäristökasvatus koulussa

Fysiikka tuo konkretiaa kestävään kehitykseen

10.9.2019

Fysiikan opetus vie oppilaan luonnontieteellisen ajattelun maailmaan. Samalla konkretisoituvat sekä monet ympäristöongelmat että niiden ratkaisut. Oivalla opsista!

Ilo kasvaa ulkona – kasvutarinoita luonnosta

10.9.2019

Jokaisen ulkona toimivan kasvattajan tai opettajan ulkotoiminnan juuret ovat jossain. Ne voivat juontaa syvällekin omiin lapsuuden luontokokemuksiin. Kaikilla on omanlaisensa tarina kerrottavanaan. Suomen ympäristöopisto Syklin ja Suomen Ladun kolmevuotisessa yhteishankkeessa toivotaan syntyvän ja hyödynnettävän jo olemassa olevia kasvutarinoita. Näiden kokemusten avulla pyritään lisäämään ja tukemaan valtakunnallisesti lähiluonnon käyttämistä niin varhaiskasvatuksen kuin esi- ja alkuopetuksenkin arjessa.

Huuhtele huolesi rannalla!

10.9.2019

Jalkojenvilvoitteluretken voi liittää koulussa vaikka biologian Ihmisen biologia -jaksoon tai terveystiedon tunteihin, jolloin ennen ensimmäistä kertaa tehdään verenpainemittaus jokaiselle vilvoitteluretkelle osallistujalle. Kolmannen vilvoitteluretken jälkeen verenpainemittaus toistetaan ja kirjataan mittauksen tulokset.

Ulkoluokkapäivänä ihmetellään luonnon monimuotoisuutta

9.5.2019

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy hälyttävää tahtia ympäri maailmaa. Maaliskuussa 2019 julkaistun Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen. Uhanalaisuuden merkittävimpiä syitä on ihmistoiminnan aiheuttama elinympäristöjen muutos. Yhtä lailla voimme toimillamme myös suojella monimuotoisuutta ympärillämme. Siksi toukokuussa vietettävän Ulkoluokkapäivän teemana on tänä vuonna luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti.

Tervetuloa ötökkähotelliin

9.5.2019

Kautta aikojen lapset ovat livistäneet lähimetsään seikkailemaan. On herkistetty korvia luonnon äänille ja havainnoitu luontoa uusin silmin. Kiiltomatoja ja omia kokemuksia tarkastelemalla myös luonnonsuojelun viesti menee perille vaivihkaa. Ötökkätietoa luodaan ja välitetään Simonkallion koulussa. Ötököilläkin on historiansa ja siihen on tarttunut myös Vantaan kaupunginmuseo arkeologisissa kaivauksissaan. Vantaalla vietetään ötökkä-teemavuotta kaikenikäisten kanssa.

Inspiraatiota Slovakiasta: Vihreä lippu -koulun ilmastoaiheinen aikakauslehti

9.5.2019

Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa sijaitsevan Spojená skola Novohradská -yhtenäiskoulun lukiolaiset saivat idean toteuttaa oman ympäristöasioita ja englannin opetusta yhdistävän projektin. Syntyi upea, ajankohtaisiin kysymyksiin kantaa ottava koululehti The Mind-boggle, jonka taidokasta lopputulosta olisi vaikeaa äkkiseltään veikata lukiolaisten tekemäksi.

Kielikasvatus rakentamassa kestävää tulevaisuutta

9.5.2019

Olen ollut tilanteissa, joissa kielenopettajat ovat vetäytyneet ympäristöasioita käsittelevistä keskusteluista tai ihmetelleet, kuinka paperin laittaminen oikeaan roskikseen saadaan osaksi kielten opetusta. Tarvitaan ymmärrystä siitä, että kielten opetuksella on ikioma tonttinsa myös ekososiaalisen sivistyksen alueella. Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys, toteaa perusopetuksen opetussuunnitelma. Vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen opiskelu on mukana rakentamassa oppilaalle sitä työkalupakkia, jonka avulla maapallon kestävä tulevaisuus tehdään mahdolliseksi.

Vesiaiheinen Vihreä lippu -projekti Armfeltin koulussa

9.5.2019

Salolainen Armfeltin koulu lähti Vihreä lippu -toimintaan mukaan syksyllä 2017. Ensimmäisen projektin teemaksi valikoitui vesi. Vesiteema kirjattiin myös opetussuunnitelman monialaiseksi oppimiskokonaisuudeksi, joten aihetta käsiteltiin lukuvuoden aikana kaikissa luokissa ja oppiaineissa. Koulussa luettiin kaunokirjallisuutta, jossa teemana tai aiheena on vesi, tutustuttiin veden kiertokulkuun ja ekologiseen ruokavalioon sekä tutkittiin vesieliöitä ja -kasveja. Vettä tutkittiin maailman myyteissä ja uskonnoissa, ja vieraissa kielissä tutustuttiin vesiaiheiseen sanastoon. Suomen luonnon päivää vietettiin koko koulu ulkona oppien, ja monet luokat löysivät oppimisympäristön lähivesistöjen rannoilta.

Ulko-opetusta ja yhdistystoimintaa – ympäristökasvatusta luonnossa

8.5.2019

Ulko-opet ry on Suomen Ladun jäsenyhdistys, jonka yhtenä tavoitteena on koota ympäri Suomen ulko-opetuksesta kiinnostuneet henkilöt yhteen. Yhdistyksen aktiiviset puuhanaiset Sanna Jahkola, Virpi Jussila, Ulla Myllyniemi ja Noora Säily kokoontuvat säännöllisesti suunnittelemaan yhdistyksen toimintaa. Tapaamisissa käy iloinen porina ja ihania ideoita lentelee ilmassa. Perustamiskokous pidettiin marraskuussa 2016 Luontokeskus Haltiassa ja toiminta on lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla. Hyviä ideoita on välillä niin paljon, että pitää rauhassa pohtia, missä järjestyksessä niitä toteutetaan.

Kemia syventää ymmärrystä ympäristöstä

25.1.2019

Kemian opetus rakentaa oppilaalle kuvaa kemian merkityksestä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Kemia on läsnä sekä ympäristössä että oppilaan omassa arjessa ja sitä tarvitaan uusien ratkaisujen kehittämisessä. Lisäksi kemian opetus ohjaa oppilasta ottamaan vastuuta ympäristöstään.

FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki
+358 45 123 8419
toimisto(a)feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Lahjoita:

Danske Bank:
FI85 800013 71244196

MobilePay:
29476

RA/2021/1713