Metsämielikuvien mosaiikkia

Teksti: Kirsi Hänninen

Kuva vanhasta metsästä: Heikki Willamo

---

Kirjallisuus, kuvataide ja valokuvat ovat muokanneet suomalaista metsämielikuvaa. Kansallisromanttisena aikana luotiin taiteessa käsitystä metsästä osana suomalaisten omakuvaa. Runoilija J. L. Runeberg luonnehti teoksissaan ja lehtiartikkeleissaan metsän olemusta. Hän asui ja toimi kotiopettajana Saarijärvellä vuosina 1823–1825, jolloin hän retkeili ja metsästi saarijärveläisissä metsissä.

Runebergiläisestä metsäsuhteesta

Runeberg ihaili sydänmaan metsien syvällistä olemusta, koska niistä löytyi hiljaista rauhaa ja jyrkkärantaisia metsälampia ahvenineen ja lintuineen. Tekstissä kuvattu metsälampi saattaa viitata Julmat Lammit -rotkolampiin Saarijärvellä, koska niissä on harvinaisen jyrkät kalliorannat:

Ei mikään voi niin vaikuttaa mieleemme kuin äärettömien sydänmaan metsien syvyys. Niissä vaeltaa kuin meren pohjalla, muuttumattomassa yksitoikkoisessa hiljaisuudessa ja kuulee vain päänsä päällä tuulen humisevan kuusien tai pilvenkorkuisten honkien latvoissa. Silloin tällöin tapaa siellä, ikään kuin käytävänä manan majoille, metsälammen, jonka jyrkkäin rantain ympäröimään ja puiden reunustamaan uomaan ei tuulen henkäys ole hairahtanut, ja jonka pinta ei milloinkaan ole väreilyttänyt muu kuin ahvenparven karkelo tahi yksinään kalastelevan kuikan viri.

Willamolaisesta metsäsuhteesta

Heikki Willamon Metsän sylissä -luontokuvanäyttely on esillä Saarijärven museossa 15.2.–27.4.2025. Museo on tuottanut näyttelyä täydentämään osion metsän monimuotoisuudesta, jossa on Willamon värikuvia metsien elinympäristöistä ja esimerkkejä lajistosta sekä tehtäviä.

Luontokirjailija ja valokuvataiteilija Willamo maalailee kynäpensselillään metsän ylle syttyviä tähtikuvioita: Otavan osana Isoa karhua, Cassiopeiaa, Orionia, Pegasusta ja Joutsenta lentämässä pitkin linnunrataa. Hän kokee osan huikeasta maailmankaikkeudesta, ja ajatukset kiirivät galakseihin. Kosminen luontosuhde sulkee sisäänsä avaruuden laajamittaista olemusta. Metsässä on yhtä aikaa tutulla maaperällä, mutta tuntemattomassa kaikkeudessa. Hänessä yhdistyvät luontoromantikko, ympäristölle herkistynyt havainnoitsija ja tutkiva taiteilija. 

Turisti minä tietysti olenkin, käypäläinen. Katselen maailmaa romantikon silmin. Kuutamoyö näyttää salaperäiseltä ja jännittävältä, pakkasaamun lämmin värikirjo on silmiä hivelevän kaunis. Puhumme kuuran koristelemista puista, kuurankukista ja jääveistoksista virtavesien varsilla. Lumi ja pakkanen sieluttuvat taiteilijoiksi, jotka koristavat maailman silmiemme iloksi.

Metsän aikakerrostumat

Metsä näyttäytyy salattuna ja moniaikaisena. Siihen liittyy sukuyhteyttä ja aikakerrostumia tuhansien vuosien taakse. Moniaikaiseen metsään heijastuvat oman elämän kokemukset ja lajistollinen mielenkiinto. Vuodenaikojen vaihtelu on läsnä, ja ajankierto toistuu syklisenä syntymisen ja hiipumisen kehänä.

Talvi lumoaa kylmyydellään, pakkasusvallaan, tiaisparvillaan ja töyhtötiaisen pörhistyneellä höyhenpuvulla. Lintujen joukossa hiihtelyn tarkoituksena ei ole metsästäminen, vaan kameralla ja suomen kielen lyyrisyydellä saalistaminen. Tunnelmassa on menneen runebergiläisen maailman hirvenhiihdon erämaisuutta. Metsän hiljainen rauha syntyy Willamolle elämän ja kuoleman merkeistä, puusukupolvien kierrosta ja kuusten lastentarhoista.

Sielunlintu

Töyhtötiainen näyttäytyy Willamon sielunlintuna, joka on metsän siivekkäistä hänelle läheisin töyhtöhiipallisena, ilmeikkäänä ja kesyhkönä lintuna. Se oli luontokuvauksen ensikohteita johdattamassa metsän tunnelmaan sympaattisena luonto-oppaana ja täyteläisenä muotokuvauksen kohteena. 

Willamo lumoutuu metson soitimesta yhtenä metsän kiehtovimmista tapahtumista. Metsokukko laulaa kevään kiihkossa ja elämänjanossa. Suomalaisten metsäsuhteeseen vetoavana ja yhtenä rakastetuimmista maalauksista Ferninand von Wrightin Taistelevat metsot on ollut kopiona kotien seinillä ja kannustanut sisukkuuteen ja luontoromanttisuuteen. 

Eläimet piiloissaan

Luontokuviinsa Willamo on aina halunnut akvarellimaista utuisuutta ja pehmeää värimaailmaa hiukan vaarinsa akvarellien hengessä, vaikka kuvat eivät muistuta maalauksia. Eläimet saavat olla osittain piiloissaan metsän kätköissä, jolloin jää tilaa kurkistuksille, piileskelylle ja hiipimisen tunnulle. Tarina ja sadunomaisuus toteutuvat taideluontokuvissa ainutlaatuisissa ja silmänräpäyksen kestävissä hetkissä, joissa on silti ajatonta viipyilyn ja hidastamisen tunnelmaa.

Valokuvaajan hetki kestää katsojalle saakka ja vuosikymmeneltä toiselle. Viisitoista vuotta sitten kuvatut hetket ovat kestäneet aikaa tähän asti ja ne voivat kantaa vielä tulevaisuudessakin luonnon muuttuessa. 

Puiden runkojen välissä metsässä voi tavoittaa kadotetun yhteyden luontoon alkukotina ja uskomusten kehtona. Jo kivikauden aikana Suomessa eläneet lajit, kuten kaakkuri ja hirvi, palaavat lähelle valokuvissa. Hirvi syntyy uudesti kuviin juuriltaan pohjoisten kansojen pyhänä eläimenä ja taivaassa syntyneenä.

Myyttien mukaan kaakkuri sukelsi alkumeren pohjasta ensimmäisen mutakokkareen. Kalliomaalausten eläimien tapaan ne nousevat esiin kaksoisvalotetuissa kuvissa. 

Jatkuva muutos ja ikiaikaisuus

Metsän elonkierrossa kasvetaan, kukoistetaan ja maadutaan, mutta vanha ja laho puu on kaikessa arvokkuudessaan hyödyllinen monille eliöille. Metsän lähikatselussa on jatkuvaa muutosta, mutta luontoromanttisessa kaukaiseen maisemaan suuntautuvassa katseessa on myös pysyviä, ikiaikaisia elementtejä. 

Olen katsellut sen ympärille levittäytyvää metsää vajaan vuodenkierron ajan. Eläimet ovat lisääntyneet, kasvit versoneet, kukkineet ja kypsyttäneet siemenensä. Sienet, jäkälät ja sammalet ovat levittäneet miljoonat itiönsä metsän tuuliin ja puut kasvattaneet lehtensä, yhteyttäneet niiden viherhiukkasissa, ottaneet hiukkaset syksyllä talteen ja pudottaneet värikkäiksi muuttuneet lehdet metsänpohjalle pieneliöiden ravinnoksi. Kauempaa katsottuna mikään ei ole muuttunut.

Metsän äänimaisema kantaa kaikuja lintujen ääntelystä valokuvaajan kehon syvyyksiin. Taiteilijan moniaistisessa kokemuksessa tikan rummutus vaikuttaa vastaanottamiseen sopivalla taajuudella. Ihmisen keho sulautuu tikan rumpujen jatkeeksi luonnon rajan murtuessa ja lipuessa lähelle ihmisyyttä. 

Musta tikka tekee hienoa äänimaisemaa. Sen huudot, keväinen kuikutus ja rosolatvaan lyödyt rumpusarjat ovat metsän omimpia ääniä. Olen kerran onnistunut hiipimään puun tyvelle, jonka latvuksessa kärki piti soidintaan. Se oli metsän mahtipuu, keloksi harmaantunut aarnipetäjä, ja painoin korvani sen kylkeen. Tikka iski sarjan, tunsin miten jokainen isku resonoi kehoni läpi.

Onko meillä suurta kansallista luontoa ja omakohtaista lähiluontoa?

Luontokirjailijat Ville Suhonen ja Heikki Willamo ovat kuvanneet metsälammen lintuelämää. Ville Suhonen yhdisti metsälammen kaakkurin muuton linnunrataan ja lintukotoon, koska itämerensuomalaiset kansat uskoivat lintujen viettäneen talven paratiisimaisessa lintukodossa. Se oli saari valtameren keskellä, ja sinne pääsi seuraamalla taivaalla hohtavaa Linnunrataa.

Willamo on kirkkaina öinä nukkunut taivasalla ja katsellut yllään linnunradan hopeista vyötä, joka johdatti muuttolintujen virtaa lounaaseen, ja muutamana yönä varpuspöllö on tullut häntä tervehtimään.

Luonnontieteellisesti lajistoltaan ja kokemuksellisesti todennettavasta metsästä siirrytään taideluontokuvissa kertomukselliseen ja kuvaajan valikoimaan ja rajaamaan luontoon. Taiteen luonto ja metsä ovat yhtä lailla suurta kansallista luontoa kuin omakohtaista lähiluontoa sisäisesti koettuna. Ekologin koulutuksen saaneen tutkivan taiteilijan silmin Heikki Willamo on havainnut, että tietyn pinta-alan suojelu ei riitä pelastamaan lajien uhanalaistumista. Metsien monimuotoisuuden lisäksi on tuuletettava arvomaailmaa moninaiseksi. 

Eliöitä ja niiden elinpiiriä on syytä arvostaa

Luontokadon ja ympäristöhuolen täyttäessä suomalaisten tieteellistä tajuntaa on yhä suurempi huoli metsien monimuotoisuuden katoamisesta. Runebergin Maamme-laulussa luotiin käsitys Suomesta viattoman puhtaana ja rakkaana kotoisten järvenrantojen ja metsien maana. Kansallisromanttinen kertomus on muuntunut kuvastoltaan eri vuosisatoina.

Kotimaamme kuvaus aukeaa luontokirjallisuudessa ja taideluontokuvissa osittain hellyttävän rakastettavana ja pienipiirteisissä yksityiskohdissaan herkkänä. Takautuvasti katsottuna se näyttäytyy alkukotina, johon on taiteellisen kaksoisvalotuksen keinoin luotu pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Muutokset ja katoavuus avautuvat nykyaikaan ja tulevaisuuteen.

Suuri luonto on yhtä aikaa pieni ja raikas puronvarsilehto ja vanhan metsän arvobiotooppi. Arvokkaat elinympäristöt ovat nousseet uhanalaisine lajeineen ja ekologisine käytävineen entistä suurempaan arvoonsa eliöiden elinmahdollisuuksia varten. Eliöiden elinpiiri on niiden kasvupaikkaa ja kotiseutua, jota on syytä arvostaa. 

---

Artikkelin kirjoittaja Kirsi Hänninen on Saarijärven museotoimen johtaja.

---

Lähteet

Mannermaa, Kristiina (2008). The Archaeology of Wings: Birds and people in the Baltic Region during the Stone Age. Archaelogical dissertation. The University of Helsinki.

Runeberg, J.  L, Nuori Runeberg. Satavuotismuisto. Kulkuset jouluna 1924. WSOY.

Suhonen, Ville, Siitonen, Hannu & Pöllänen, Mikko (2013). Metsän tarina. Maahenki.

Suonpää, Juha (2001).  Luontokuvan totuuden hetki. Keskustelua aitoudesta. Pieni valokuvakirjasto 2. Suomen valokuvataiteen museo. Musta taide. 

Willamo, Heikki (2005). Hirven klaani. Otava. 

Willamo, Heikki (2012). Vuosi metsässä. Maahenki. 

Willamo, Heikki (2021). Metsä minussa. Parvs.

---

Lue Ympäristökasvatus-lehden muita juttuja