Mielekästä vapaaehtoistoimintaa: metsämummot ja -vaarit

Teksti: Oili Annila, Anna Kokkoniemi ja Marja Tikka

---

Kun avaan päiväkodin portin, kuuluu iloinen huuto: ”Meidän metsämummo tulee!” Hetkessä jalkoihini tarttuu useita pieniä käsipareja ja kirkkaat silmät kohdistuvat minuun: ”Lähdetään metsään!”

Jotta lapset oppisivat arvostamaan luontoympäristöä ja kasvaisivat ratkomaan luontokadon kaltaisia haasteita, heille pitäisi kehittyä hyvä luontosuhde. Kovin monelta se puuttuu. Jos perhe ei vietä aikaa luontoympäristössä, olisi tärkeää, että koulussa tai päiväkodissa se tulisi tutuksi. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Suuren luokan verran vilkkaita lapsia ja yksi aikuinen – herkästi jää lähtemättä metsään.

Metsämummot ja -vaarit on vapaaehtoistyön muoto, joka syntyi tukemaan kouluja ja päiväkoteja metsäretkeilyssä ja ulkotoiminnassa. He ovat vapaaehtoisia aikuisia, jotka lähtevät koululuokan tai päiväkotiryhmän mukaan ulos metsäretkelle, ulkotunnille tai muuhun luontotoimintaan. 

Toiminnan käynnistäminen oli espoolaisen opettajan, Anna Kokkoniemen ympäristökasvatusopintoihin kuuluva hanke. Ensimmäinen ideointikokous pidettiin maaliskuussa 2022, ja työryhmään innostui mukaan eri kanavissa ilmoituksen nähneitä eläkeläisiä ja opettajia.

Löysipä ryhmän myös metsämummo, joka oli toiminut tällaisena vapaaehtoisena päiväkodissa ja koulussa jo pitkään ja saattoi siten tuoda ryhmään kokemusta toiminnasta. Toukokuussa monta metsämummoa ja -vaaria pääsi jo oman yhteistyöluokan tai -päiväkotiryhmän kanssa retkeilemään.

Mitä toimintamme on käytännössä?

Jo retkelle lähdettäessä apua tarvitaan varsin konkreettisesti: missä ovat lapaset ja kuka katosikaan vessareissulle? Kun lapset on saatu jonoon ja laskettua, on apulaisen paikka usein luontevasti peränpitäjänä katsomassa, ettei kukaan jää jälkeen.

Itse luontotoiminta voi sitten pitää sisällään hyvin monenlaista puuhaa, jossa apukädet ovat tarpeen. Joskus viedään materiaalia etukäteen maastoon tai jäädään keräämään tavaroita retken päätteeksi. Joskus autetaan tehtävien ratkaisemisessa tai vahditaan, ettei kukaan harhaudu muihin puuhiin. Joskus saa esittää vaikkapa oravaa.

Usein pääsee kuuntelemaan lasten tärkeitä asioita. Tavallista on sekin, että etukäteissuunnitelmat muuttuvat lennossa, kun eteen tulee jotain mielenkiintoista. ”Ope nää on varmasti jääkarhun jäljet!”

Toiminta on hyvin käytännönläheistä, ja siinä riittävät tavalliset arkitaidot ja maalaisjärki. Vapaaehtoisen ei tarvitse osata mitään erityistä – se riittää, että viihtyy luonnossa ja lasten parissa. Metsämummon kannattaa olla mukana jo retken suunnitteluvaiheessa, sillä silloin hänen osaamisensa pääsee parhaiten käyttöön.

Vapaaehtoinen toimii aina opettajan tai muun lapsiryhmästä vastuussa olevan apulaisena. Hän ei siis ole vastuussa lapsista tai toiminnasta, eikä häntä jätetä yksin lasten kanssa.

Kokemuksia toiminnasta

Olen toiminut Tuusulassa päiväkodin 3–6-vuotiaiden integroidussa erityisryhmässä metsämummona lukuvuoden 2021–2022. Alussa sovimme, että olen joka toinen maanantai klo 9–11 ryhmän apuna. Yhteensä retkiä toteutui noin kymmenen.

Olin opettajaan yhteydessä etukäteen, sain kuulla lapsista ja heidän erityispiirteistään ja pääsin jo opettelemaan nimiäkin. Ensimmäinen tapaaminen jännitti silti. Minut otettiin lämpimästi vastaan. Tuloani oli selvästi valmisteltu, sillä valokuvani oli kalenterissa viikko-ohjelmassa. Lapset katsoivat minua suurin silmin, kun esittäydyimme pihassa. Pieni käsi laitettiin käteeni ja toiseen toinenkin, ja siitä alkoi yhteinen matkamme lähimetsän ihmeitä tutkimaan.

Koimme syksyn, talven ja kevään aikana monenmoista: tutkimme kasveja ja eläimiä luupeilla, etsimme jälkiä, teimme nukketeatteria, laskimme mäkeä, halasimme puita, kuuntelimme, haistelimme ja maistelimme metsän aarteita. Kerta kerralta lapset tulivat tutummiksi ja läheisemmiksi, ja aina oli ihana kuulla samat riemunkiljaisut: ”Metsämummo! Metsämummo tulee!”

– Marja, Tuusula

---

Ensimmäinen kokemukseni metsämummona oli valtaisan kiva. Vietin puolitoista tuntia ryhmän seurana metsäretkellä. Ehdin sinä aikana piirtää risulla metsänpohjalle peikkotytön ja -pojan, koota pikkurisuista erilaisia rakennelmia, ihailla uusien ystävieni kiipeilytaitoja, kertoa, mitä kaikkea olen metsissä nähnyt, kuulla varmaan sata kertaa ”metsämummo, kato tätä”, paistaa kymmeniä leikkitikkumakkaroita yhdessä kyhätyissä leikkitikkunuotioissa, syödä leikkimakkarat leikkisinapin ja -ketsupin kanssa ja tulla leikkikylläiseksi.

Uusi tittelini on ihan mahtava, ja odotan innolla seuraavaa metsäretkeä.

– Armi, Jämsänkoski

---

Kun kuulimme Metsämummo-hankkeesta, innostuimme heti. Tässäpä mukava tapa tehdä vapaaehtoistyötä, auttaa koulun henkilöstöpulassa, olla mukana lasten luontokasvatuksessa vaikuttaen ilmastonmuutoksen hillintään ja päästä itse ulos luontoon porukassa. 

Odotimme innolla valitsemamme koulun ja opettajan retkisuunnitelmia ja vähän jännitimme, miten tokaluokkalaiset vapaina ryhmässä käyttäytyisivät ja osaisimmeko me osallistua oikein.

Opettaja suunnitteli kolmen tunnin metsäretken lähimaastoon. Mukana oli parikymmentä oppilasta. Opettaja oli etukäteen kertonut meistä vakuuttaen, että mummo ja vaari jaksavat kyllä kulkea metsässä ja että ei, meillä ei olisi rollaattoria.

Tokaluokkalaiset käyttäytyivät mielestämme tosi hyvin: he juttelivat jonon hännillä kulkiessamme asioitaan ja juoksivat jonon kiinni kiltisti, kun kehotettiin. Metsässä leikittiin opettajan etukäteen suunnittelemia liikunnallisia leikkejä, joihin luokka osallistui innokkaasti. Olimme myös levitelleet maastoon luontoaiheiset dominokortit, jotka etsittiin ja koottiin erittäin hyvässä yhteistyössä. 

Herkkuevästauolla kuului iloista puheensorinaa ja huudahduksia, eikä kukaan ollut ilman kaveria. Tauon jälkeen lapset tekivät ryhmissä maasta löytämästään materiaalista mielikuvituksellisen hyönteisaiheisen taideteoksen, minkä jälkeen vaari luki faktoja hyönteisistä. Kun viimeisessä leikissä ”Heitä hymy” olisi pitänyt jaksaa pysyä ilmeettömänä, oli hymyni niin herkässä, että putosin oitis pelistä.

Arja, Espoo

---

Keväällä valmistavaan luokkaan oli tullut ukrainalaislapsia. He olivat aluksi vaisuja ja ihmeissään suomalaisen koulun vapaasta ilmapiiristä: ”Voiko täällä nousta omalta paikalta ilman opettajan lupaa?” Kun menimme metsään, heistä tuli iloisia, huolettomia ja nauravia lapsia.

Rakentelimme koteja muovieläimille ja ihastelimme niitä, vaikka yhteisiä sanoja ei vielä ollut kovin montaa. Koin siinä hetkessä vahvasti luonnon parantavan ja hoitavan voiman.”

– Marja, Tuusula

---

Miten mukaan?

Uusia vapaaehtoisia metsämummoja ja -vaareja sekä kouluja ja päiväkoteja etsitään mukaan toimintaan. Mukaan pääsee etsimällä itse yhteistyötahon tai ilmoittamalla kiinnostuksesta hankkeen vetäjälle. Vapaaehtoinen voi laittaa viestiin tiedot siitä, millä alueella haluaisi toimia metsämummona tai -vaarina ja minkä ikäisten kanssa. Koululta tai päiväkodilta taas toivotaan tietoa yhteyshenkilöstä.

Pilottitoiminnan kokemusten perusteella koulu tai päiväkoti on löytänyt metsämummon tai -vaarin helposti esimerkiksi oman alueen Facebook-ryhmästä. Vapaaehtoiset voivat myös olla itse yhteydessä suoraan kouluun tai päiväkotiin ja kertoa toiminnasta esitteen avulla.

Aluksi vapaaehtoinen tapaa ryhmän aikuiset, ja yhdessä sovitaan pelisäännöistä ja jutellaan ryhmän erityispiirteistä. Myös ryhmään voi tutustua etukäteen. Sitten edessä onkin jo ensimmäinen metsäretki tai ulkotunti. Vastassa lasten hymyt ja vatsanpohjassa sopivasti jännitystä, joka pian sulaa askelten suunnatessa metsäpolulle.

Kun vapaaehtoinen ja koulu tai päiväkoti ovat löytäneet toisensa, ilmoitetaan yhteistyön aloittamisesta metsämummojen ja -vaarien hankeryhmälle. Paluupostissa saapuu muistilista toiminnan aloittamiseen, ja metsämummo tai -vaari pääsee mukaan vapaaehtoisten yhteisöön. Jaamme kokemuksia ja vertaistukea etätapaamisissa ja eri sähköisissä kanavissa.

---

Metsämummo- ja -vaaritoiminnasta on julkaistu podcast. 

---

Hankkeen vetäjä ja yksi artikkelin kirjoittajista: Anna Kokkoniemi, ympäristökasvattaja ja S2-opettaja.

anna.kokkoniemi(at)iki.fi

---

Kuvat: Oili Annila