Järjestön kuulumiset helmikuussa 2019

Tulips
Iloisia asioita

Vuosi 2019 on alkanut FEE Suomessa hyvissä tunnelmissa ja uusien asioiden merkeissä: uutena puheenjohtajanamme aloitti Emma Kurenlahti. 32-vuotias helsinkiläinen Emma on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja pian myös kasvatustieteen maisteri.

Järjestömme viestinnässä on tapahtunut myös uutta, kun tammikuun alussa julkaistiin FEE Suomen uudet ja raikkaat verkkosivut www.feesuomi.fi.

Kolmas uusi ja suuri asia järjestölle oli se, että meidät valittiin Partioaitan Ympäristöbonuksen yhdeksi vuoden 2019 saajaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tulemme saamaan tänä vuonna Partioaitan kertyvistä Ympäristöbonus-rahoista 20 prosentin osuuden ja kertynyt summa luovutetaan meille alkuvuodesta 2020. Tällä lahjoituksella voimme ensi vuoden aikana tuottaa Vihreään lippuun kokonaan uuden teeman, joka käsittelee luonnon monimuotoisuutta, sen tilaa ja suojelua. Tänä vuonna aloitammekin jo pohjustamaan työtä: teemme syksyllä ilmestyvän, painettavan Ympäristökasvatus Teema 2019 -lehden luonnon monimuotoisuudesta.

Vihreä lippu -ohjelmaan uusia teemoja

Vihreä lippu -ohjelman seitsemän tuttua teemaa saavat pian täydennystä, koska niiden joukkoon julkaistaan tänä keväänä upouusi, huippuajankohtainen Ilmastonmuutos-teema! Esimakua Ilmastonmuutos-teemamateriaalista antaa jo nyt Educa-messuilla julkaisemamme Pieni opas ilmastokasvatukseen. Uusi teemamateriaali ilmastonmuutoksesta tänä vuonna ja luonnon monimuotoisuudesta ensi vuonna tulevat todella tarpeeseen.

Tänä keväänä jatkuu myös Vihreän lipun 20-vuotisjuhlavuosi: toukokuussa tulee kuluneeksi pyöreät 20 vuotta ensimmäisten Vihreiden lippujen myöntämisestä Suomessa. Tämän kunniaksi on luvassa loppukeväästä juhlintaa. Tarkempaa tietoa juhlista on luvassa piakkoin, joten pysy kuulolla uutisistamme ja seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, @vihrealippu!

Green Key kehittää pohjoisen matkailua

Suomen Ympäristökasvatus Oy on laajentanut toimintaansa: viime syksynä käynnistyi Sallan alueen matkailun ekologinen kehittäminen. Yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa tehdään laajaa projektia kestävän matkailun kehittämiseksi Sallan alueella. Työ alkoi työpajoilla marraskuussa 2018 ja jatkuu vuoden 2019 loppuun.

Green Key -sertifioitujen kohteiden määrä kasvaa tasaisesti ja vauhdikkaasti. Vuoden vaihteessa 2018–2019 sertifioituja kohteita oli Suomessa jo 92 ja matka kohti sadan kohteen rajapyykkiä on käynnissä!

Vastuulliselle matkailulle on juuri nyt paljon kysyntää. Esimerkiksi tammikuussa pidetyillä Matkamessuilla Green Key oli mukana Vastuullisen matkailun verkoston paneelikeskustelussa sekä Matka-messujen kutsumana omalla puheenvuorollaan.

Kohti eduskuntavaaleja

Tänä keväänä ympäristökasvatuksen vaikuttamistyössä tärkeimpänä ovat huhtikuussa koittavat eduskuntavaalit. Viime vuoden aikana FEE Suomi yhdessä muiden ympäristökasvatusta tekevien järjestöjen kanssa kampanjoi ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatuksen saamiseksi puolueiden vaaliohjelmiin. Kevään ja syksyn aikana kontaktoitiin ja tavattiin monia eri puolueiden poliitikkoja ja työntekijöitä. Kiinnostusta teemojamme kohtaan löytyi eri tahoilta ja selviä kirjauksia saatiin läpi ainakin kahden puolueen ohjelmapapereihin. Meneillään olevan kevätkauden aikana ponnistellaan vielä ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatuksen pinnalla pitämiseksi vaalien lähestyessä.

Muita kevään aikana seurattavia vaikuttamistyön asioita ovat Opetus- ja kulttuuriministeriössä työn alla olleet kestävän kehityksen linjaukset, joiden julkituloa vielä odotellaan. Kevään aikana on tulossa myös lukion opetussuunnitelmauudistus, johon otetaan yhdessä muiden järjestöjen kanssa kantaa. Ympäristö- ja kestävän kehityksen teemojen tulee näkyä monipuolisesti ja riittävän laajasti uudessa lukion opetussuunnitelmassa.

Henkilökunta 2019

Vuoden 2019 alkupuolella FEE Suomessa työskentelevät toiminnanjohtaja Sinikka Kunttu, vs. Vihreä lippu -päällikkö Iitu Kiminki ja järjestöassistentti Petra Tallberg. Kevään ajan toimistolla työskentee Pihla Salminen, joka toimii Ulkoluokkapäivän kampanjakoordinaattorina ja myös Vihreän lipun parissa. Osakeyhtiön puolella Green Key -ohjelmassa työskentelevät ohjelmajohtaja Marketta Viljasaari, yhteyspäällikkö Hanna Liappis sekä uutena viestintäasiantuntijana aloittanut matkailualan osaaja ja tarinataituri Päivi Suutari.


Koonnut: Sinikka Kunttu

Julkaistu juttusarjassa:
Artikkelin aiheet: ,
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3