Tapaustutkimus lukiosta: Ympäristökäyttäytymisen edistämistä ympäristöraadin kautta

Saana Koukku_YM8A7232
Teksti: Anssi Huoponen

Ympäristövastuullisen käyttäytymisen edistäminen on tärkeimpiä ympäristökasvatuksen tavoitteita. Tavoitteen saavuttaminen kouluarjessa on kuitenkin usein haastavaa. Pureudun tähän haasteeseen väitöskirjassani.

Osana väitöskirjaa pääsin tutkimaan erään Vihreä lippu -lukion ympäristöraadin toimintaa sekä raadin jäsenten että lukion muiden opiskelijoiden näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu neljäntoista raatilaisen haastattelusta ja sadan raadin ulkopuolisen opiskelijan kyselyvastauksesta. Ympäristöraati on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä ympäristökerhot ovat varsin yleisiä, mutta niitä on tutkittu suhteellisen vähän.

Ympäristötoimintaa ja yhteisöllisyyttä ympäristöraadin kautta

Tämän tapaustutkimuksen perusteella ympäristöraatiin hakeutuu erityisesti opiskelijoita, jotka ovat jo ennestään kiinnostuneita ja huolestuneita ympäristöstä. Raati toimii heille väylänä, joka mahdollistaa heidän ympäristötoimintaansa ja vahvistaa tekojen merkityksellisyyttä.

Yllättävämpi tulos oli, että raadin sosiaalisella yhteenkuuluvuudella on sen jäsenille yhtä suuri merkitys kuin ympäristötoiminnalla. Nämä merkitykset kietoutuvat yhteen ja vahvistavat toisiaan. Sosiaalinen puoli koetaan tärkeänä, koska raati tuo yhteen ympäristöstä kiinnostuneet opiskelijat, jotka eivät muuten olisi tekemisissä toistensa kanssa kouluarjessa. 

Yhteisöllisyys heijastui myös rentoon ilmapiiriin. Tämä sanallistui selkeästi, kun jäsenet kuvailivat, kuinka he haluavat puhua raadista ympäristöraadin sijaan. Sanavalinta teki heidän mielestään raadista rennomman ja vähemmän viralliselta kuulostavan kerhon.

Raatilaiset kokivat, että yhteisöllisyyden kautta he saavat paljon aikaan, jolloin myös yksittäisen opiskelijan työmäärä jää kohtuulliseksi. Yhteisöllisyys heijastui myös tasa-arvoiseen päätöksentekoon, joka vahvisti raatilaisten vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteistyötaitoja. Raadin positiivinen ilmapiiri näkyi esimerkiksi siinä, että raatiin oli liittynyt muutama opiskelija pelkästään raadin yhteisöllisyyden ja positiivisen ilmapiirin takia, eikä niinkään ympäristövaikuttamisen takia.

Ympäristöraadin vaikutus koko kouluun

Ympäristöraati vaikuttaa siis toimivan varsin hyvänä kanavana sen jäsenten ympäristötoiminnan mahdollistamisessa. Raatilaiset myös kokivat, että raadilla on suuri vaikutus muihin opiskelijoihin erityisesti raadin järjestämien tapahtumien kautta. Nämä tapahtumat oli suunnattu koko koululle. Jäsenet kokivat, että tapahtumien kautta raati pystyi tuomaan ympäristötietoutta, rikastuttamaan kouluarkea sekä parantamaan koulun ilmapiiriä.

Muille opiskelijoille tehty kysely kuitenkin osoitti, että suurimpana esteenä raadin toiminnan vaikuttavuudelle on muiden opiskelijoiden tiedonpuute. Noin puolet kyselyyn vastanneista opiskelijoista ei tiennyt, mitä raati tekee, eikä myöskään muista osallistuneensa raadin järjestämiin tapahtumiin.

Tiedonpuute leimasi opiskelijoiden vastauksia myös kysyttäessä raadin merkityksestä opiskelijoille ja koululle. Kuitenkin noin viidesosa opiskelijoista koki, että raadilla on tärkeä merkitys ympäristöasioiden edistämisessä.

Ympäristöraadin merkitys ympäristökasvatuksessa

Tapaustutkimus osoitti, että ympäristöraati voi toimia tärkeänä kanavana ympäristöstä huolissaan olevien opiskelijoiden ympäristökäyttäytymisen mahdollistamisessa. Tärkeässä roolissa ovat raadin yhteisöllisyys sekä laajemmat resurssit suhteessa oppituntien aikana tapahtuvaan ympäristökasvatukseen. Raadin vaikutuksen laajentaminen vahvemmin sen ulkopuolelle koko kouluun vaatii tehokasta kommunikointia.


Artikkelin kirjoittaja Anssi Huoponen työskentelee väitöskirjatutkijana Itä-Suomen yliopistossa.
Huoponen, A. (2025). How eco-clubs foster pro-environmental behavior in a school context: a case from Finland. Fennia – International Journal of Geography. Saatavilla avoimesti täällä.

Kuva: Saana Koukku

Lue verkkolehden muita juttuja

Julkaistu juttusarjassa:
Artikkelin aiheet:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.