Skip to content

Ympäristökasvatuksen filosofiaa – ajatuksia Veli-Matti Värrin teoksesta

panun-kirja-arvioon-verk3-2019

Ympäristöasioita tarkasteleva kasvatusfilosofi lehtien kansikuvissa ja suosittuna puhujana ympäri maata! Vielä muutama vuosi sitten tämä olisi kuulostanut utopialta. Tampereen yliopiston kasvatusfilosofian professori Veli-Matti Värrin teos Kasvatus ekokriisin aikakaudella on saanut poikkeuksellisen paljon huomiota. Kirja on laaja-alainen puheenvuoro syvätason muutoksista, joita ajattelussa ja toiminnassa tarvitaan.

Kaikessa kasvatuksessa on ympäristöulottuvuus

Värri on jo aiemmin ollut Suomen tunnetuimpia kasvatusfilosofeja. Hänen uusi teoksensa käyttää kasvatus-sanaa ja termi ympäristökasvatus mainitaan vain muutaman kerran, mutta käytännössä kyse on nimenomaan kokonaisvaltaisen ympäristökasvatuksen filosofiasta. Värri tuo monipuolisesti esiin sen, kuinka kaikkeen kasvatukseen liittyy ympäristöulottuvuus. Kasvatuksella vaikutetaan aina ihmisiin tavoilla, jotka heijastuvat ympäristöarvoihin ja ympäristökäyttäytymiseen.

Psykologisesti virittynyttä filosofiaa

Kirjan sisältämä ajattelu on kirkasta. Teos on filosofiseksi kirjaksi yleistajuinen, mutta se vaatii lukijaltaan silti kohtalaisen paljon. Suosittelen lämpimästi teosta ympäristökasvattajille: sitkeys palkitaan. Ei pidä säikähtää sitä, jos jotkin asiat jäävät ensilukemalla epäselviksi. Kirjassa on mahdollista edetä, vaikkei jokaista termiä ymmärtäisikään.

Kirja toimii ympäristökasvattajalle johdantona psykologisesti virittyneeseen ympäristöfilosofiaan. Suomalaisten filosofi-kirjailijoiden Antti Salmisen ja Tere Vadénin teokset ovat merkittävimpien lähteiden joukossa, mutta Värri rakentaa filosofisen tulkintansa useiden eri lähteiden ja omien sovellustensa varaan. Tampereella opiskellut tai työskentelevä kasvatusajattelijoiden vireä joukko on osallistunut monin tavoin teoksen hedelmöittämiseen.

Miten päästä pois onkalosta?

Kirjan keskeinen teesi on se, että nykyinen kasvatus sosialisoi (eli muokkaa) ihmisiä kestämättömään ajatteluun, uskomuksiin ja toimintaan. Värri kuvaa ongelmien ydintä ”onkalon metafysiikaksi”. Tällä hän viittaa sekä ydinjätteiden varastoinnin Onkaloon että vertauskuvallisiin ulottuvuuksiin. Ihminen kuvittelee voivansa hallita luontoa ja kätkeä ongelmansa onkaloihin. Kulutuskulttuurista ja siihen nivoutuvista tuotantorakenteista pyritään tekemään itsestäänselvyyksiä, joita ei saa – tai voi – kyseenalaistaa. Ihminen on ajanut itsensäkin eräänlaiseen onkaloon, josta pitäisi jotenkin päästä pois. Pelkkä pintaviilaus ei poispääsyyn riitä, vaan tarvitaan radikaalisti syvemmälle menevää uudistumista.

Kasvatus ja yhteenkietoutuneisuus

Uudistumisen olennaiseksi keinoksi Värri nostaa kasvatuksen: Värrin linjapuhe kasvatuksen erityisyydestä merkitsee samalla ympäristökasvatuksen erityisyyttä. Kasvatus on ainutlaatuinen vuorovaikutteinen tapahtuma, jonka kautta voidaan jalostaa ihmisen haluja kestävämpään suuntaan kuin mitä nykyisessä ”psykokapitalismissa” tehdään. Ihmisen ja muun elämän yhteenkietoutuneisuus tulisi tiedostaa huomattavasti laajemmin. Ihminen on ruumiillinen olento ja lapsissa ilmentyvää, synnynnäistä ja esikielellistä empatiaa tulisi osata tukea: ihmisessä on kyky elinikäiseen oppimiseen. Tunnustuksen (rekognitio) oikeansuuntainen saaminen on olennaisen tärkeää, jotta ihminen kehittyy kohti suurempaa kestävyyttä.

Tunteet, ympäristöahdistus ja toivo

Värrin teos sisältää runsaasti olennaisia teemoja, joiden käsittely ei tässä ole mahdollista. Yksi merkittävä ja ympäristökasvattajille tärkeä teema on kasvatusinstituutioiden rakentava kritiikki. Tämän arvion erityisteemana nostan kuitenkin esiin tunteiden, ympäristöahdistuksen ja toivon teemat – eli keskustelen oman työni pääpisteiden ja Värrin teoksen suhteesta. Täten arvioni liittyy myös Ympäristökasvatus-lehden kirjoitussarjaani tunteista.

Kiinnostavalla tavalla Värrin teos lähtee liikkeelle vahvasti juuri tunnekokemuksesta, ja vieläpä ympäristöahdistukseen liittyvästä: hänen lapsuutensa joen eli Virmajoen ekosysteemin tuhoisasta vaurioitumisesta. Tätä voisi sanoittaa ympäristösuruksi: Värri itse puhuu menetyksen tunteista ja lamaannuksen vaarasta. Menetys ja suru eivät kuitenkaan ole välttämättä lamauttavia. Värrin esimerkki tuo esiin niiden motivaatiopotentiaalin: menetys voi kannustaa toimimaan niin, että uudet menetykset vähenisivät. Luonnonasia, josta on iloittu, aiheuttaa silloin surua, jos se vaurioituu. Molemmat tunteet ovat läsnä motivoitumisessa.

Värrin näkemys toivosta on hyvin lähellä omaani: toivo sidotaan yhteen merkityksellisyyden kanssa. Katteetonta toivoa eli toiveajattelua vastustetaan, mutta syvää toivon asennetta korostetaan. Kirjan lopussa sijaitsevista viitteistä löytyy paljon erittäin kiinnostavaa ja syvällistä pohdintaa merkityksellisyyden rakentumisesta. Toiminta hyvän puolesta voi vahvistaa monenlaisia iloisia ja voimauttavia tunteita.

”Viisautta tavoitteleva kykenee lykkäämään välitöntä nautinnon tyydytystä, ja hän voi löytää uuden suhteen nautinnon kohteisiin ja päämääriin. Viisaalle nautinnon kohteiden jalostaminen luontoa arvostaen ei ole pelkkä velvollisuus, vaan parhaimmillaan mielenrauhan, ilon ja kiitollisuuden lähde.”


Teksti: Panu Pihkala


Veli-Matti Värri (2018). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Vastapaino. (Artikkelin sitaatti: s. 126.)

Julkaistu juttusarjassa:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Scroll To Top