Teksti: Essi Aarnio-Linnanvuori

---

Ilmastokriisi on vaikeasti ratkaistava ja monimutkainen ongelma, ja siksi myös ilmastokasvatus on monella tavalla vaikeaa. Opetettava aihe on monimutkainen ja tieteidenvälinen, ja mediassa ilmestyy siitä jatkuvasti sekä uutta tietoa että harhaanjohtavia väitteitä. Tästä syystä opettaja tai muu kasvattaja joutuu aiheen parissa helposti epämukavuusalueelle.

Kokonaisvaltaisuutta ilmastokasvatukseen

Koska viheliäiseen ongelmaan ei ole yksinkertaisia ratkaisuja, omat vaikutusmahdollisuudet tuntuvat vähäisiltä. Kasvattajia huolestuttaa lasten ja nuorten mahdollinen ilmastoahdistus, tai he ovat itse ahdistuneita tästä aiheesta.

Ilmastokasvatuksen tutkijat tunnistavat aiheen vaikeuden ja ehdottavat kokonaisvaltaista ilmastokasvatusta, joka tukisi

• tietojen ja taitojen oppimista
• arvojen ja identiteetin reflektoimista
• kriittistä ja systeemistä ajattelua
• oppijan toimijuutta ja osallisuuden kokemuksia
• ilmastonmuutokseen liittyvien tunteiden käsittelyä sekä
• tulevaisuusajattelua.

Ilmastoahdistus ei saa olla ilmastokasvatuksen este

Nuorten ilmastoahdistuksesta on puhuttu vuosia, ja sen lisääntymisestä saatiin joitakin vuosia sitten vakuuttavaa tutkimusnäyttöä. Ilmastokriisissä on kysymys niin suurista asioista, että eri-ikäisillä ihmisillä on hyvät perusteet olla huolissaan.

Jos opettaja tai lapsen vanhempi ei halua huolestuttaa lasta tai nuorta, ilmastoahdistuksen pelko saattaa muodostua jopa hyvän kasvatuksen toteuttamisen esteeksi: kasvattaja ei halua käsitellä aihepiiriä, johon liittyy vaikeita tunteita. Voi myös olla, että ilmastokysymykset ahdistavat kasvattajaa itseään.

Vaikka ilmastonmuutos on aiheena vaikea, sen välttely johtaa helposti ojasta allikkoon. Etenkin ilmastoahdistuksen vähättely saattaa johtaa aiempaa pahempaan ahdistukseen. Hyvällä, kokonaisvaltaisella ilmastokasvatuksella on mahdollista tukea toivon näkökulmaa ja ilmastotoimijuutta sekä käsitellä vaikeita tunteita.

Jo ilmastonmuutoksen ratkaisuja koskeva tieto lisää rakentavan toivon tunteita oppilaissa. Kun kasvatukseen yhdistetään toimintaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, toimijuuden kokemusten vahvistuminen voi samalla helpottaa ahdistuksen tai huolen tunteita. Samalla vahvistuu usko siihen, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa.

Miten ilmastotiedosta tulee merkityksellistä?

Ilmaston muuttumisesta puhutaan usein etäisenä ongelmana, joka ei kosketa oppijan omaa arkea. Osa nuorista on jo kyllästynyt heille tarjottuun ilmastokasvatukseen, eikä kiinnostu teemasta. Ehkä kasvattajaakin jo kyllästyttää. Ilmastoteema helposti unohtuu, kun uutisvirta tarjoaa uusia ajankohtaisia kriisejä vuosi toisensa perään.

Ilmastokasvatuksen tutkimus tunnistaa tämän ilmiön: koronapandemian jälkeen nuorten suhtautuminen ilmastonmuutokseen muuttui aiempaa apaattisemmaksi ja skeptisemmäksi. Ratkaisuksi tarjotaan oppijalle merkityksellisten näkökulmien etsimistä opiskeltavaan ilmastosisältöön.

Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan nuoret kaipaavat ilmastokasvatukseen heidän omaan arkeensa liittyviä näkökulmia sekä tietoja ilmastonmuutoksen ratkaisuista. Liian usein ilmastokasvatus kuitenkin keskittyy ongelman kuvailuun ja jättää ratkaisut käsittelemättä.

Riskejä sisältyy siihenkin, että ratkaisuja tarkastellaan pelkästään yksilön pienten ilmastotekojen näkökulmasta. Tällainen lähestymistapa voi tuntua oppijasta syyllistävältä ja lannistavalta. Lisäksi se on epärehellistä: yksilöiden valojen sammuttelu ei ihan oikeasti riitä, vaan ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii toimia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Jotta opiskeltava ilmastotieto olisi merkityksellistä, sen pitää olla oppijalle riittävän konkreettista ja ymmärrettävää. Tähän voi hakea apua paikallisesta tiedosta, kuten omalle lähialueelle odotettavissa olevista muutoksista ja oman kunnan ilmastostrategiasta.

Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla paikalliset sopeutumistoimenpiteet konkretisoivat ilmiötä ja tuovat sen lähemmäs arkea. Myös systeeminen ymmärrys vahvistuu, kun vaikutussuhteita tarkastellaan paikallisten esimerkkien kautta.

Toisaalta myös ajalle ja paikalle etäisten teemojen merkityksellisyyttä voi vahvistaa. Esimerkiksi tarinallisuus on tähän erinomainen menetelmä: Kertomukset ilmastonmuutoksen vaikutuksista toisella puolella maailmaa elävien ihmisten arkeen tai kuvitelmat kestävästä tulevaisuudesta konkretisoivat aihetta ja tekevät siitä helpommin lähestyttävää.

Ilmastokriisi ravistelee kasvatuksen ja ihmiskäsityksen perustaa – ja niin sen pitääkin

Ilmastokriisi ja luontokato ovat ihmiselle suorastaan eksistentiaalisia uhkia: ne uhkaavat lajimme säilymistä. Nykymenolla emme voi jatkaa, vaan hyvän elämän perusteet on rakennettava jotenkin toisin.

Energiaa, maapinta-alaa, materiaa – kaikkea pitäisi tarvita vähemmän. Samalla pitäisi rakentaa yhteiskuntaa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia ja tarjoaa mahdollisuuden elää ihmisarvoista elämää. Tällainen ekososiaalinen lähestymistapa keikauttaa nyky-yhteiskunnan arvomaailman oikeastaan aivan ylösalaisin. Jotta kestävään yhteiskuntaan päästäisiin, tarvitaan maailmankuvan uudelleenarviointia ja muutosta.

Kasvatus ja koulutus ovat perinteisesti pyrkineet toisintamaan vallitsevia arvoja ja välittämään niitä eteenpäin uusille sukupolville. Ekologisten kriisien äärellä olemme myös tässä suhteessa uuden edessä. Joudumme arvioimaan, millä asioilla on oikeasti merkitystä ja mitä on hyvä elämä.

Tämä vaatii myös kasvatuksen perusteiden uudelleenajattelua. Miten lapsia ja nuoria kasvatetaan maailmaan, jota ei ole vielä olemassa? Arvojen ja maailmankuvan reflektoiminen ovat ilmastokasvatuksen avainkysymyksiä, kuten myös tulevaisuusajattelun vahvistaminen. Tässä ajassa hyvän tulevaisuuden kuvittelemisen taitoa tarvitsevat lapset, nuoret ja aikuiset.

---

Artikkelin kirjoittaja Essi Aarnio-Linnanvuori työskentelee Tampereen yliopistossa ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen yliopistonlehtorina.