Teksti: Pinja Sipari * Kuvitus: Camilla Patjas

Ilmastoratkaisut voidaan jakaa kahteen laariin: jo tehtyihin tekoihin, joilla on ollut positiivisia vaikutuksia, sekä kaikkiin niihin potentiaalisiin tekoihin ja toimintatapoihin, joiden avulla ilmastopäästöjä voidaan hillitä. Ratkaisuihin keskittyminen vaikuttaa ensi vilkaisulla innostavalta ja toivoa herättävältä tavalta käsitellä valtavan kokoista ilmaston kuumenemisen ongelmaa. Todellisuudessa keskustelu ratkaisuista ei ole ihan helppoa.

Useimmilla suomalaisilla on jo perustiedot siitä, miten ilmastonmuutosta hillitään arjen tasolla. Ilmaston muuttuminen liittyy siihen, miten

• asumme

• liikumme

• syömme ja

• kulutamme.

Näiden arjen ilmiöiden takana vaikuttaa monimutkaisia globaaleja prosesseja. Siksi ilmastoratkaisut ovat polkupyöräilyn, kasvisruoan edistämisen ja kuluttamisen vähentämisen ohella myös vihreitä joukkovelkakirjalainoja, investointitukia, tiemaksuja ja tehokkuusporrastettuja kiinteistöveroja.

”Normaalin” rajoja on muutettava

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii isoja muutoksia niin politiikassa ja yritystoiminnassa kuin tavallisten ihmisten arjessakin. Muutokset tarkoittavat useimmille ihmisille ylimääräisiä ponnisteluja, eivät innostavaa haastetta. Suosituimpia ilmastotekoja ovatkin usein aika vähän omaan elämään vaikuttavat asiat.

Ihminen on laumaeläin, ja siksi haluamme toimia monissa tilanteissa, niin kuin on ”normaalia”. Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii kuitenkin elämäntapamuutoksia ja ”normaalin” rajojen venyttämistä.

Ilmastoratkaisut eivät ole pelkästään ilmastokysymyksiä. Niihin liittyvät muun muassa totutut tapamme, arvomme sekä muut kestävän kehityksen tavoitteet. Ruoka on tästä hyvä esimerkki. Se on ilmastokysymys, mutta myös kulttuuriperintöä. Ruokaan liittyy kysymyksiä eläinten oikeuksista, perinteisistä elinkeinoista, elävästä maaseudusta ja omavaraisuudesta. Eri tavoitteiden välisten ristiriitojen vuoksi ruoka onkin varsinainen ilmastokeskustelun taistelutanner.

Toivon, innostumisen ja raivon ohella ilmastoratkaisut saattavat tuntua esimerkiksi lannistavilta ja tylsiltä, tai ne voivat herättää riittämättömyyden tunteita. Tätä nykyä kysymys siitä, onko ilmastonmuutos totta, kuumentaa tunteita yhä harvemmin. Sen sijaan suuttumusta, tyrmistystä ja pelkoakin löytää sieltä, missä keskustellaan autoilun rajoittamisesta, avohakkuiden kieltämisestä ja vegaaniruoan edistämisestä.

Tunnereaktiomme ovat nopeita. Ne ehtivät herätä paljon ennen ajatustemme muotoutumista. Siksi ne vaikuttavat arviointikykyymme.

Usein haluamme ajatella, että olemme rationaalisia toimijoita, mutta ihminen ei onneksi ole kone. Kun seuraavan kerran arvioit erilaisia ilmastoratkaisuja, voit pohtia, kuinka paljon arvioosi niiden tehokkuudesta ja hyväksyttävyydestä vaikuttavat esimerkiksi tunteesi, tarpeesi, arvosi, asenteesi, väsymyksesi tila ja ajatuksesi siitä, mikä on ”normaalia”. Vedä sitten hetki henkeä, tee arviosi uudelleen ja perustele näkemyksesi huolellisesti ja maltilla.

Artikkelin kirjoittaja Pinja Sipari toimii kestävyyskasvatuksen asiantuntijana Biologian ja maantieteen liitossa.

Kuvitus: Camilla Patjas