Verkkolehti
Teksti: Emma Kari
Kuvitus: Elina Pisko
Luontokato ja ilmastokriisi haastavat yritysten toimintaedellytyksiä perustavanlaatuisella tavalla. Liiketoiminta on täysin riippuvaista luonnon ekosysteemipalveluista: ruokakasvien pölytyksestä, puhtaasta vedestä ja ilmasta.
Jos Pohjolaa lämmittävä merivirta AMOC heikkenee, Suomen ilmasto muuttuu radikaalisti kylmemmäksi. Jos hyönteiskato kiihtyy, koko ruokaturvamme voi vaarantua. Ilman toimivaa luontoa ei ole myöskään toimivaa taloutta.
Noin kolme vuotta sitten perustimme Mari Pantsarin kanssa yrityksen, koska halusimme omistaa valveillaoloaikamme luontokadon torjumiselle. Päätimme tehdä yhteistyötä nimenomaan yritysmaailman kanssa, sillä uskomme, että sieltä voi löytyä rohkeaa edelläkävijyyttä luontoasioissa samalla tavalla kuin ilmastopolitiikassa.
Vaikka suuria yrityksiä pidetään oikeutetusti monien ympäristöongelmien aiheuttajina, voivat ne myös olla muutoksen ajureita silloin, kun asiat ovat jumissa poliittisessa päätöksenteossa. Tämän todistaa myös vuoden 2026 alussa perustamamme Nature Business Network – Suomen ensimmäinen yritysten luontoverkosto. Mukana on suomalaisia ja pohjoismaisia suuryrityksiä, kuten S-ryhmä, Fortum, Fiskars ja Paulig. Verkoston tavoitteena on tukea luontokadon pysäyttämistä vuoteen 2030 mennessä sekä löytää yrityksille toimivia tapoja olla mukana luontotalkoissa.
Verkoston taustalla on ajatus siitä, että perinteisen valtiokeskeisen luontopolitiikan rinnalle tarvitaan yrityslähtöisiä toimintamalleja. Verkosto tukee muun muassa luontolain säätämistä ja pyrkii vaikuttamaan kansalliseen politiikkaan siten, että maapallon kantokyky huomioitaisiin paremmin päätöksenteossa.
Nykyisellään ympäristösääntely ei ohjaa yritystoimintaa maapallon rajoihin, vaan ympäristövastuulliset yritykset tekevät luontotyötä omalla kustannuksellaan, kun taas saastuttavat toimijat pääsevät helpommalla. Järjestelmän tulisi toimia päinvastoin: saastuttajat maksavat enemmän, vastuulliset saavat kilpailuetua.
Yritykset eivät kuitenkaan tee luontotyötään tyhjiössä. Siihen vaikuttavat merkittävästi ihmisten asenteet ja vaatimukset. Vaikka vastuu maapallon tulevaisuudesta ei kuulu yksin yksittäisille kuluttajille, on aktiivisen kansalaisuuden merkitys suuri sekä politiikassa että yritysmaailmassa.
Yritykset ja poliitikot eivät uskalla tehdä ekologisia arvoja painottavia päätöksiä ilman vahvaa kansalaistukea. Tavallinen kansalainen voi vaikuttaa vaatimalla ostamiltaan tuotteilta ja palveluilta luontovaikutusten huomioimista – palautetta antamalla, kulutusvalinnoillaan ja äänestämällä.
Planeetan pelastaminen ei ole yksin kenenkään vastuulla, mutta se on kaikkien yhteinen asia. Vastuunpakoilun sijaan on tärkeää kutsua yllättäviäkin tahoja mukaan rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta. Vasta kun mukana olevien joukko on riittävän suuri, alkaa maailma toden teolla muuttua.
Artikkelin kirjoittaja Emma Kari on One Planet Oy:n toimitusjohtaja. Hän on toiminut aiemmin myös ympäristöministerinä.
Tämä artikkeli on julkaistu syksyllä 2026 ilmestyneessä Ympäristökasvatus-lehden painetussa numerossa, jonka teemana on luontoteot. FEE Suomen julkaisema painettu Ympäristökasvatus-lehti on tänä vuonna tehty yhteistyössä Priodiversity LIFE -hankkeen kanssa. Hanke on Suomen historian suurin yhteisponnistus luontokadon pysäyttämiseksi. Sitä koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Teemanumeron artikkeleita voi lukea täällä