Verkkolehti

Luontotekojen aika

Anna Muotka
Teksti: Anna Muotka

Kirjoittaessani tätä pääkirjoitusta sain tiedon korvanappiini: luontoteon käsite on lisätty päivitettyyn luonnonsuojelulakiin. Käsite määrittelee tekoja, jotka parantavat luonnon tilaa ja monimuotoisuutta sekä auttavat yhteisöjä ja yrityksiä osoittamaan, että ne toimivat luonnon hyväksi.

Uusi kirjaus on tärkeä viesti siitä, että luonnon tilaa voidaan ja täytyy vahvistaa aktiivisilla teoilla. Samaan aikaan viesti luonnosta on ristiriitainen. Suomessa ja maailmalla tehdään paljon luonnon hyväksi, mutta edelleen tehdään enemmän tekoja, jotka heikentävät ekosysteemejä, kuluttavat luonnonvaroja ja kiihdyttävät luontokatoa.

Olemme erottamaton osa luontoa

Olemme ihmisen aiheuttaman sukupuuttoaallon reunalla, mutta tämä olisi mahdollista estää. Useimmiten kyse ei nähdäkseni ole tahallisesta välinpitämättömyydestä, vaan lyhytnäköisyydestä, ymmärtämättömyydestä ja siitä, ettemme täysin hahmota omaa riippuvuuttamme luonnosta.

Elämme aikaa, jota monella tieteen alalla kutsutaan antroposeeniksi. Ihmisen toiminta on muuttanut maankuorta, ilmakehää ja elinympäristöjä tavalla, joka näkyy kaikkialla planeetalla.

Luontokato, ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikulutus eivät ole irrallisia kriisejä, vaan seurausta ajattelusta, jossa ihminen on nähty luonnosta erillisenä ja sen yläpuolella olevana toimijana.

Todellisuudessa olemme kuitenkin erottamaton osa luontoa. Kehomme, hengityksemme, ruokamme ja hyvinvointimme ovat riippuvaisia luonnon monimuotoisuudesta ja toimivista ekosysteemeistä. Tämän ymmärtäminen ei ole vain luonnontieteellinen kysymys, vaan myös kulttuurinen, filosofinen ja eettinen haaste. Se haastaa pohtimaan uudelleen ihmisen paikkaa maailmassa – ja samalla myös kasvatuksen tarkoitusta.

Mitä me pidämme arvokkaana?

Kasvatuksen tehtävä ei ole vain tiedon siirtäminen sukupolvelta toiselle. Sen tehtävä on auttaa meitä kasvamaan ihmisiksi, jotka osaavat elää hyvää, vastuullista ja merkityksellistä elämää suhteessa muihin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan. Juuri siksi ympäristö- ja kestävyyskasvatus eivät ole kasvatuksen lisäosia, vaan sen ydintä.

Jos emme kykene kasvattamaan sukupolvia, jotka osaavat toimia luonnon kantokyvyn rajoissa ja vaalia elämän monimuotoisuutta, joudumme kysymään vaikean kysymyksen: onko kasvatus silloin onnistunut tehtävässään?

Toivoa kuitenkin on. Luontoteot eivät synny vain suurista päätöksistä, vaan myös arjen valinnoista, yhteisöjen toiminnasta ja siitä, mitä pidämme arvokkaana. Jokainen päiväkoti, koulu, oppilaitos, työpaikka ja yhteisö voi olla paikka, jossa rakennetaan vahvempaa luontosuhdetta, harjoitellaan vastuullista toimintaa ja opitaan pitämään huolta yhteisestä planeetastamme.

On aika tehdä kasvatuksesta luontoteko. Kasvatetaan yhdessä sukupolvia, jotka ymmärtävät luonnon arvon ja toimivat sen mukaisesti. Toivon, että tämä lehti antaa sinulle eväitä tähän maailman tärkeimpään työhön.


Artikkelin kirjoittaja on Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomen toiminnanjohtaja.

Tämä artikkeli on julkaistu syksyllä 2026 ilmestyneen Ympäristökasvatus-lehden painetun numeron pääkirjoituksena. Lehden teemana on luontoteot. FEE Suomen julkaisema painettu Ympäristökasvatus-lehti on tänä vuonna tehty yhteistyössä Priodiversity LIFE -hankkeen kanssa. Hanke on Suomen historian suurin yhteisponnistus luontokadon pysäyttämiseksi. Sitä koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut.

Painetun lehden artikkeleita voi lukea täällä.


Lue verkkolehden muita juttuja

Julkaistu juttusarjassa:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki
+358 45 123 8419
toimisto(a)feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Lahjoita:

Danske Bank:
FI85 800013 71244196

MobilePay:
29476

RA/2021/1713