Teksti ja kuvat: Lyydia Teppola ja Pihla Hyvönen
Unescon Baltic Sea Projectin leiri keräsi yhteen miltei 90 osallistujaa Suomesta, Saksasta ja Virosta. Leiri järjestettiin Hailuodon häikäisevissä maisemissa. Leirin ohjelma koostui ympäristöaiheisista työpajoista ja yhteisestä ajanvietosta.
Leiri aloitettiin Liminganlahden luontokeskuksessa lintubongauksella ja pohjaeläintutkimuksella. Lintuja bongatessamme näimme kurkia ja joutsenia sekä kuulimme esitelmän Hailuodosta ja sen historiasta. Mukana oli asiantuntijoita muun muassa Suomen ympäristökeskuksesta.
Henkeäsalpaavia maisemia
Matkasimme lautalla jäisen meren halki Hailuotoon. Maisemat olivat henkeäsalpaavia. Matkaan mahtui paljon hauskoja ryhmäytysleikkejä. Perillä leiriydyttiin ja nautittiin Hailuodon monista palveluista, kuten saunan lämmöstä.
Osallistujat saivat ilmoittautua oman mielenkiintonsa mukaan ympäristöaiheisiin työpajoihin, joissa käsiteltiin omaa luontosuhdetta ja ympäristönsuojelua. Tutustuimme Hailuodon majakkaan ja Hailuodon historiaan.
Illalla nautittiin Kellon koulun oppilaiden tekemiä tikkupullia ja vietettiin rentoa vapaa-aikaa kortti- ja lautapelien merkeissä. Yön tullen lähdimme kävelylle jäälle ja katselimme ihastuttavia maisemia.
Kokonaisuudessaan leiri oli hieno mahdollisuus kokea Hailuodon mahtavia maisemia sekä oppia ja olla tärkeiden asioiden äärellä.
Leiri järjestettiin 24.4.–26.4.2024 keskiviikosta perjantaihin. Leirin organisoi Kellon koulu, ohjaavana opettajana Mervi Sonninen.