Teksti: Maria Sulonen

---

Mitä tapahtuu, kun kaupunkipyöräilyn parantamiseen kehitetty karttasovellus viedään luokkahuoneesta pyöräteille ja lähimetsän läpi rannalle? Tampereella toteutettu BiciZen-koulupilotti paljastaa lupaavan pedagogisen polun ja joukon käytännöllisiä kynnyksiä: lupakäytännöt, laitteistot ja koulujen muuttuvat puhelinlinjaukset. Oppilaiden osallisuus, liikkumisen ilo ja ympäristösuhde tulevat näkyviin konkreettisissa havaintotehtävissä, kylmässä tuulessa, eväshetkellä rannassa tai lumihiutaleiden peittäessä pyöräkaistan.

---

Taustaa: BiciZen ja pedagoginen mahdollisuus

BiciZen on eurooppalaisessa yhteistyössä ja verkostossa kehitetty mobiilisovellus. ECIU-verkostoon kuuluvat yliopistot Suomessa, Espanjassa, Alankomaissa, Portugalissa ja Irlannissa. Sovelluksen ydin on yksinkertainen: käyttäjät merkitsevät kartalle pyöräilyyn liittyviä hyviä kokemuksiaan, haastekohtia ja parannusehdotuksia. Avoimena datana kertyvä aineisto tukee sekä tutkimusta ja kaupunkikehittämistä että arjen pyöräilijöitä. Se antaa opetuksessa välineen yhdistää liikkuminen, ympäristöhavainnointi ja kansalaisvaikuttaminen.

Sovelluksen pedagoginen potentiaali on kaksitasoinen. Ensinnäkin se ankkuroi oppimisen paikkaan ja liikkeeseen: kartalle tehtävä merkintä on sekä havainto että pieni kannanotto kaupunkiin. Toiseksi se avaa oppilaiden kokemukset osaksi laajempaa keskustelua ja mahdollistaa myös kaupungin suuntaan eteneviä kehitysehdotuksia.

Aineisto ja toteutus: pilotin eteneminen kouluissa

Hankkeen alkuvaiheissa törmättiin käytännön haasteisiin: lupalaput unohtuivat tai palautuivat tyhjinä, koulujen puhelinlinjaukset rajoittivat sovelluksen käyttöä oppilaiden omilla laitteilla tai sitten oppilaat eivät itse halunneet käyttää rajattua puhelinaikaansa koulupäivän aikana tehtäviin asioihin. Siellä missä työskentely eteni, toteutus rakentui kolmivaiheiseksi: aloitustunti, retki ja taidetyöskentely.

Retkillä oppilaat tekivät havaintoja pienryhmissä sovellusta käyttäen. Merkinnöistä piirtyi esiin turvallisuushuomioita, reiteillä vastaantulleita esteitä sekä positiivisia kokemuksia, kuten kauniita maisemia.

Prosessi eteni luontevasti tuttujen opettajakontaktien kanssa, mutta pysähtyi joissakin luokissa lupakäytäntöihin: paperiset lupalaput katosivat, palautuivat tyhjinä tai jäivät kokonaan palauttamatta. Yhdessä koulussa tiukempi suhtautuminen puhelimiin koulupäivän aikana kaatoi suunnitelmat. Sovellusta ei voinut asentaa koulun laitteille, eivätkä oppilaiden omat puhelimet olleet opetuskäytössä.

Toisaalla kaksi nelosluokkaa eteni kolmivaiheiseen toteutukseen:

1. Aloitustunti. Keskusteltiin pyöräilystä, liikkumisen ilmastovaikutuksista ja sovelluksen käytöstä.

2. Retki lähirantaan. Osa pyöräili, osa käveli ja havainnoi pyöräilijän silmin. Merkinnät tehtiin pareittain tai pienryhmissä. Eväät ja ulkona toimiminen toivat retkeen yhteisöllisen tunnelman. Myöhemmällä retkellä satoi kevyesti lunta, ja silti työskentely sujui innostuneesti.

3. Taidetyöskentely luokassa. Oppilaat piirsivät oman näkemyksensä aiheesta ”tulevaisuuden kaupunki". Tehtävänä oli kuvitella, miltä kaupungin keskusta-alue voisi näyttää, jos siellä ei olisikaan autoteitä eikä parkkipaikkoja, vaan pelkkiä pyörä- ja kävelyteitä. Luonto, monimuotoisuus, leikki ja ilo nousivat useimmissa töissä kantaviksi teemoiksi.

Kynnykset ja mahdollistajat – kohti sujuvaa teknologiakasvatusta

Luvat

Paperilupalaput osoittautuivat ennustettavasti epävarmaksi välineeksi: ne unohtuvat, katoavat tai jäävät allekirjoittamatta. Sujuvin ratkaisu voisi olla keskitetty digitaalinen luvitus (esimerkiksi Wilman kautta), joka on nopea kuitata kotona ja jättää opettajalle vain seurannan.

Laitteet

Koulujen puhelinlinjausten kiristyminen näkyy suoraan opetuksessa: jos oppilaiden omia puhelimia ei voi käyttää ja sovellusta ei saa asennettua koulun tabletteihin, pedagoginen kokeilu kuivuu kokoon. Tässä ovat ratkaisevia tekninen yhteensopivuus ja tietoturvaratkaisut (esiasennus, valtuutus, sisäänkirjautumisen hallinta).

Ajankohta

Talvinen sää ei estä työskentelyä, mutta se rajaa osallistujia ja vaikuttaa vanhempien suhtautumiseen. Loppukevät tai alkusyksy voisi tarjota helpommin lähestyttävät puitteet retkille ja omakohtaisille pyöräreiteille, jolloin myös havaittavat kehityskohdat (reunakivet, risteykset, reittien jatkuvuus) ovat tuoreina mielessä.

Oppimiskokemus: osallisuus, havaintokyky ja ympäristösuhde

Motivaatio syntyy toimijuudesta

Mobiililaitteen ja karttatehtävän yhdistelmä motivoi: itsenäinen liikkuminen pienryhmissä ja merkintöjen tekeminen koettiin innostavaksi. Tämä kytkeytyy laajempaan osallisuuskokemukseen, kun oma havainto päätyy kartalle, osaksi yhteistä tietovarantoa.

Havaintojen kirjo yllättää

Merkintöihin tallentui turvallisuusvaroituksia, esteitä ja parannusehdotuksia, mutta myös hyviä kokemuksia: kauniita maisemia ja miellyttäviä reittejä. Jopa arkinen yksityiskohta, kuten vinksallaan oleva pyöräteline, muuttuu oppimistehtäväksi: ongelman nimeäminen, sijainnin paikantaminen ja ratkaisun ehdottaminen.

Tunne, luonto ja vapaus

Taidetyöskentely nosti pintaan pyöräilyn affektiivisen ulottuvuuden: ilon, ympäristön värit ja tuoksut sekä vapauden liikkua, minne itse haluaa. Monissa töissä keskiöön asettuvat luonnon elementit: kukat, puut, hyönteiset, luonnoneläimet ja veden läheisyys. Visuaalinen tiivistymä kuvaa sitä, miten pyöräily kutoo yhteen liikkumisen, maiseman ja kehollisen kokemuksen.

Luokkahuoneesta pyöräreiteille: miksi yhteys ympäristöön on opetuksessa tärkeää?

Kaupunkiliikenne on yksi kestävyysmurroksen kiperiä kysymyksiä, ja pyöräily on saavutettava ja edullinen arjen ratkaisu. Kun oppilas paikantaa esteen tai hyvän reitin, hän tekee samalla pienimuotoisen suunnitelma- ja vaikuttamisteon. Havainto voidaan jalostaa luokan yhteiseksi parannusehdotukseksi ja viedä tarvittaessa kaupungille. Tällainen mikro-osallistuminen konkretisoi, miten rakennetun ympäristön muutos syntyy usein pienistä, hyvin paikannetuista signaaleista.

Pilotin edetessä juuri tämä jatkumo (havainto → merkintä → keskustelu → ehdotus) osoittautui pedagogisesti hedelmälliseksi. Se yhdistää liikennekasvatuksen, ympäristökasvatuksen ja digitaalisen lukutaidon sekä kytkee oppimisen paikalliseen suunnittelukulttuuriin.

Haastavat olosuhteet: kohti ympärivuotista pyöräilykasvatusta

Yksi sitkeä kysymys on, miten tukea lasten pyöräilyä myös sateessa, pimeässä ja talvikeleillä. Tässä kohtaa katse kääntyy aikuisiin. Vanhempien kannustus, varusteiden saatavuus (talvirenkaat, valot, heijastimet) ja pyörän huoltotaito muodostavat kehän, joka joko tukee tai heikentää ympärivuotista pyöräilyä. Koulu voi toimia muutoksen katalyyttina, mutta ratkaisevia ovat perhe- ja yhteisötason tuki ja osallistuminen.

Suosituksia kouluille ja kunnille

1. Digiluvat kuntoon. Siirrytään paperisista lupalapuista digitaaliseen, keskitettyyn lupaprosessiin (esim. Wilma-kysely), jossa huoltaja kuittaa luvan muutamalla klikkauksella, ja opettaja seuraa tilannetta yhdestä näkymästä.

2. Laitestrategia selväksi. Sovitaan joko valvotusta omien laitteiden opetuskäytöstä tietyissä oppituntikokonaisuuksissa tai sovelluksen esiasennuksesta koulun tabletteihin. Molemmat vaativat tietosuojan ja -turvan varmistamista, mutta palkintona on sujuva teknologiakasvatus.

3. Ajoitus ja reitit. Retkien ajoittaminen kevääseen ja sellaisten reittien valitseminen, joilla todennäköisyys merkityksellisille havainnoille on suuri (esim. risteysten jatkuvuus, reunakivet, pyöräpysäköinti). Näin oppilaat näkevät nopeasti, että heidän havainnoillaan on käytännön arvoa.

4. Pedagoginen kolmivaiheinen malli. Johdanto kestävän liikkumisen teemaan ja sovelluksen käyttöön → retki → luova purku. Ensin käsitteet ja sovelluksen käyttö, sitten ulkona tapahtuva havainnointi ja lopuksi yhteinen analyysi tai taidetyö, joka tekee kokemuksesta jaetun ja muistettavan.

5. Silta kaupunkiorganisaatioon. Sopikaa etukäteen yhteyshenkilö tai sivusto, jonka kautta potentiaaliset parannusehdotukset lähetetään koontina. Kun yksikin konkreettinen muutos toteutuu, osallisuuden kokemus moninkertaistuu.

Metodologiset huomiot jatkoon

Pilotin luonne on eksploratiivinen: osa kouluista eteni pitkälle, osa keskeytti lupalappujen tai laiterajoitteiden vuoksi. Juuri tämä vaihtelu on arvokasta aineistoa, sillä se kuvaa todellisen koulun toimintaympäristöä.

Jatkossa systemaattinen seurantakehikko voisi syventää ymmärrystä siitä, mitä oppilaat näkevät ja miksi (esim. havaintojen luokittelu ja turvallisuusmerkinnät sekä elämysmerkinnät, reitti- ja ympäristötyypit).

Lisäksi olisi hyödyllistä tarkastella, miten erilaiset opettajaprofiilit (liikennekasvatuksesta innostuneet ja varauksellisemmat) vaikuttavat oppimiskokemukseen ja sovelluksen käyttötapoihin. Luokanopettajayhteistyön perusteella pedagoginen into ja osaaminen näkyvät suoraan oppilaiden orientaatiossa.

Johtopäätökset: pieniä tekoja, näkyviä vaikutuksia

BiciZen-kokemus osoittaa, että kun teknologia, paikka ja toimijuus kytketään toisiinsa, syntyy osallistavaa ympäristökasvatusta parhaimmillaan. Sovellus itsessään ei ratkaise lupia, laitteita tai talvisäätä, mutta se tarjoaa luotettavan rungon, jonka varaan opettaja voi rakentaa oppimiskokonaisuuden.

Kun havainto syntyy tosielämän risteyksessä ja päätyy yhteiselle kartalle, syntyy oppilaalle oivallus: kaupunki ei ole muuttumaton, vaan jatkuvasti muotoutuva paikka, jonka tulevaisuuteen myös hän voi vaikuttaa.

---

Pilotoinnin ensimmäistä osiota tuki TURNSin kestävän kaupunkitutkimuksen vaikuttavuusrahoitus ja toista vaihetta DigiSus. Kiitos mukana olleille opettajille ja oppilaille pilotin mahdollistamisesta. BiciZenin kehitystyö jatkuu ECIU-verkoston yhteistyössä.

---

Artikkelin kirjoittaja Maria Sulonen on Tampereen yliopiston tutkija ja väitöskirjan tekijä, jonka työ keskittyy empatia- ja taidelähtöiseen biodiversiteettikasvatukseen sekä kestävän kaupunkiliikkumisen pedagogiaan. Hän toimii myös taidekasvattajana (Tampereen Taidekaari) ja ympäristöaiheista musiikkia esittävän Luhtaniitty-yhtyeen laulaja-lauluntekijänä.