Teksti: Pinja Sipari

Kuvitus: Elina Pisko

---

Luonto on monille meistä valtavan tärkeä voimavara, ja jatkuva ilon ja ihmetyksen aihe. Toisaalta luonnon köyhtyminen ja muut ympäristökriisit herättävät surua ja muita hankalia tunteita. Miten näiden vaikeiden tunteiden kanssa voi selvitä?

Tunteista puhumisen vaikeus

Avohakkuualue oman mökkimetsän vieressä, sinilevän peittämä uimaranta tai linnunlaulun hiljeneminen ovat monille tuttuja surun aiheita. Haikeus, alakulo, suru, murhe, melankolia. Luonto on niin olennainen osa monien suomalaisten elämää, että myös siihen liittyvät tunteet saatetaan kokea voimakkaampina kuin muissa maissa. Vuoden 2021 Nuorisobarometrissa kolme neljäsosaa nuorista ilmaisi kokevansa surua luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä ja lajien sukupuutosta.

Omien tunteiden tunnistaminen voi kuitenkin olla yllättävän haastavaa, varsinkin meille aikuisille. Myös tunteista puhuminen ja tunteiden yhteinen käsittely on monille vierasta, vaikka se voisi olla tärkeä voimavara ympäristökriisien kanssa selviämisessä.

Olemme tottuneet ajatukseen, jonka mukaan etenkin kasvattajien on keskityttävä korostamaan positiivisuutta, toivoa ja voimaantumista. Samalla painimme sen kanssa, miten yhdistetään voimaannuttava sanoma sekä tietoisuus yhä jatkuvasta luonnon köyhtymisestä.

Tarvitsemme kykyä elää kestävästi ympäristökriisin kanssa, sillä sen vaikutukset tulevat jatkumaan vielä pitkään. Suremisen taito on tässä merkittävää. Vaikka ajatus saattaa kuulostaa vieraalta ja pelottavaltakin, voisi suremisen taitojen opettaminen olla merkittävä osa ympäristökasvattajan työkalupakkia.

Monenlaiset suremisen tavat

Kaikilla tunteilla on oma tarkoituksensa, ja surun eri sävyjen tarkoitus on auttaa meitä luopumaan sekä käsittelemään menetyksiä. Se ei ole helppoa, mutta suru kutsuu meitä pysähtymään vaikean asian äärelle ihan fyysisestikin: jopa surevan elintoiminnot hidastuvat. Tämä ei ole vaarallista, mutta osoittaa hyvin tunteen voiman.

Sureminen voi olla erilaista erilaisissa tilanteissa, ja eri ihmisille sopivat erilaiset suremisen tavat. Yksi itkee päiväkirjaa kirjoittaessaan, toinen sytyttää kynttilän tai käy itselle tärkeässä paikassa muistelemassa. Kolmas soittaa, laulaa, piirtää, maalaa, juttelee, kävelee tai tanssii suruaan. Sureva tarvitsee ympärilleen turvaa ja rauhaa, jota esimerkiksi luonto voi tarjota.

Ympäristötunnetutkija Panu Pihkala on laatinut ympäristöahdistuksen prosessimallin, jossa tunteiden kohtaaminen ja erityisesti suremisen taito nostetaan tärkeään rooliin ympäristökriisin kanssa selviytymisessä. Sen lisäksi tarvitaan lepoa, muita itsestä huolehtimisen taitoja ja kykyä ottaa etäisyyttä sekä tietenkin myös tekoja ja toimintaa tärkeiden asioiden puolesta.

Vihan ja turhautumisen energia on helppo kääntää toiminnan ja vaikuttamisen voimaksi, mutta suruun ei päde aivan sama logiikka. Surun tunteiden toistuva sivuuttaminen alkaa kuitenkin jossain vaiheessa syödä ihmisen jaksamista. Siksi suremisen taito ja tilan antaminen omille tunteille on tärkeä osa toimintakyvyn säilyttämistä.

Surua ei tarvitse kääntää toiminnan voimaksi, vaan surra saa kaikessa rauhassa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

---

Artikkelin kirjoittaja Pinja Sipari on kestävyyskasvatuksen asiantuntija ja lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja.

---

Tehtäviä surun ja muiden ympäristötunteiden käsittelyyn löydät esimerkiksi toivoajatoimintaa.fi-sivustolta.

---

Tämä artikkeli on julkaistu syksyllä 2026 ilmestyneessä Ympäristökasvatus-lehden painetussa numerossa, jonka teemana on luontoteot. FEE Suomen julkaisema painettu Ympäristökasvatus-lehti on tänä vuonna tehty yhteistyössä Priodiversity LIFE -hankkeen kanssa. Hanke on Suomen historian suurin yhteisponnistus luontokadon pysäyttämiseksi. Sitä koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut.  Teemanumeron artikkeleita voi lukea täällä

---

Lue verkkolehden muita juttuja