Suhteessa luontoon

Kevään tullessa luonto herää henkiin – myös ihmisten mielissä. Talven jälkeen kuhiseva luonto kiinnostaa, ja sen näkee luonnosta kertovien uutisten ja lehtijuttujen määrän lisääntymisestä. Keväisin luonto on meille taas uusi, kaikki tuntuu tuoreelta ja kokeneestakin luontoharrastajasta usein tuntuu kuin näkisi, kuulisi tai haistaisi jotakin aivan ensimmäistä kertaa.

Keväinen luonto todellakin hurmaa. Juuri nyt minua luonnossa erityisesti ilahduttavat pystykiurunkannukset ja valkovuokot. Valtaa halu olla koko ajan ulkona: niin aamulla, päivällä kuin myöhään illallakin. Yhtään hetkeä ei haluaisi jättää kokematta. Olo on taas kerran kuin olisi rakastunut uudelleen – vanhaan pitkäaikaiseen rakastettuun.

Luin juuri tähän verkkolehteen tulleita erinomaisia kirjoituksia ja artikkeleita. Havahduin miettimään, mikä näissä kaikissa on oikein yhteistä. Mistä nämä lopulta kertovat? Sitten ymmärsin, että useimpien tämän verkkolehden kirjoitusten elämänlankana on luontosuhde, sen kuvaaminen, tukeminen ja sen tärkeyden esiin nostaminen ympäristökasvatuksessa. Tästähän on kyse myös minun keväthurmoksessani, minun omasta luontosuhteestani, joka villiintyy aina keväisin muun elämän mukana.

Mitä voimme oppia luontosuhteista ja niiden tukemisesta? Yksi hyvä tapa voimistaa omaa tai vaikkapa oppilaiden luontosuhdetta on kuulla ja seurata heitä, joilla on vahva, henkilökohtainen luontosuhde. Päästä tällaisten ihmisten matkaan, kuulla heidän puhuvan luonnosta elävästi, kauniisti ja innostavasti, nähdä heidän toimivan luonnossa. Nähdä luontoa edes hetken heidän silmiensä, kaukoputkensa tai vaikkapa maalaustensa kautta.

Tähän tarjoaa erinomaisen esimerkin tässä lehdessä oleva Riitta Salaston esittely Minna Pyykön uudesta kirjasta Kuulin allien laulavan. Monille radiosta tuttu luontotoimittaja ja taiteilija Minna Pyykkö kuvaa elävästi kevättä majakkasaarella kaukana meren keskellä: ”Keväällä on kiehtovaa ajatella elämän mysteereitä, jotka ovat jatkuvasti ympärillämme. Huhtikuussa Lågskärin kevätaamut ovat taianomaisia. Meri on täynnä valkoisia pisteitä, koirashaahkoja eli kalkkaita. Naarashaahkat ovat ruskeita ja kalkkaat niiden ympärillä yrittävät parastaan. Koko saari laulaa.”

Tämä lyhyt Minna Pyykön kuvaus riitti jo minulle tavoittamaan Lågskärin majakkasaaren tunnelman Ahvenanmaan eteläpuolella. Kuulen korvissani lempilintuni haahkan äänet. Vahvan luontosuhteen ääni kantaa. Ympäristökasvatuksen kentällä meillä on näitä ääniä upean paljon. Kuunnellaan, seurataan ja opitaan yhdessä vahvoista luontosuhteista.

Teksti: Sinikka Kunttu

Kirjoittaja on FEE Suomen toiminnanjohtaja.

Kuva: Matti Aalto

Taidekirjan tarinat kuljettavat luonnossa