talvi-ilo-aihe
 Teksti: Susanna Hänninen

Ajatellessani talvea tulee mieleeni ensilumi ja siihen liittyvä lapsenomainen riemu. Olen talven lapsi, synnyin tammikuussa, sydäntalven aikaan.

Sisälläni asuva lapsi tuntee edelleen talven iloa. Ilo on valoni. Ilo saa minut syttymään, se tuo esiin alkuperäisen itseni. Silmäni tuikkivat tuota valoa ja tunnen kehossani ilon hyvää tekevän vaikutuksen. Talvinen luonto tuottaa minulle suurta iloa.

Muistan lapsuudesta valokuvan, jossa minua yhdeksän vuotta nuorempi veljeni seisoo vierelläni hangella, jossa pyöriskelen lumessa.  Pienen pojan ilme on ihmettelevä, kuin hän ajattelisi: ”Mitä ihmettä tuo isosisko oikein tekee?” Rakastin lumessa peuhaamista.

Lumi on sellainen veden olomuoto, että siihen täytyy vielä aikuisenakin sukeltaa, jos se vain suinkin on mahdollista. Pari vuotta sitten tein syntymäpäiväni kunniaksi pulkkamäen mökkimme kalliolle. Laskin pulkkamäkeä sydämeni kyllyydestä niin kauan kuin jaksoin kivuta pulkkani kanssa kallion laelle. 

 

Ruoki iloasi

Haluan pysyä ilon ilmapiirissä aikuisenakin, eli minun tulee ruokkia iloani säännöllisesti. Mikä tuottaa minulle iloa? Huomaan, että samat asiat kuin noin kymmenvuotiaana.

Tunnen lapsenomaista iloa talvisessa luonnossa. Lapsuuden talvesta muistan myös lohdullisen pimeyden, joka alkoi pihaamme ympäröivästä metsän rajasta. Oli ihana leikkiä pihamaalla pyöreän ulkolampun valossa. Välillä oli jännää siirtyä pimeän metsän puolelle leikkeineen, kun tiesi olevansa turvallisesti lähellä kotia.

Lapsen lailla toimiminen tuo talven riemua pimeimmän vuodenajan keskelle. Mökillä rakastan pimeitä talvi-iltoja, joita ulkovalot valaisevat. Minusta on ihana kuljeskella mökkiteitä otsalampun valossa. Kuunnella hiljaisuutta, meren vaimeaa ääntä ja metsän huokauksia. Hyvällä onnella voin havaita lähellä olevan eläimen kotimetsässään. 

Rakas lukijani, palatkaamme talven riemukkaisiin hetkiin. Näin tehdessämme voimme tuntea, miten lapsenomainen ilo asuu edelleen meissä.


Jutun kirjoittaja Susanna Hänninen on luontoherkkyysohjaaja.


ekovakaus


teemat.


Lue vuoden 2024 artikkeleita

Lue vuoden 2023 artikkeleita

Julkaistu juttusarjassa:
Artikkelin aiheet:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.