
Alati syvenevistä ympäristöongelmista puhutaan mediassa joka päivä, mutta missä ja miten voisi puhua tunteista, joita nämä synkät uutiset herättävät? Monitieteellisen ympäristötutkijan ja Ympäristökasvatus-lehden avustajan, Panu Pihkalan viime syksynä julkaistu kirja ”Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo” käy käsiksi tähän erittäin ajankohtaiseen ja ehdottoman tärkeään aiheeseen.
Realistinen toivo
Kirjan ensimmäinen osa keskittyy ympäristöahdistuksen muodostumiseen ja ilmenemiseen. Aihetta käsitellään lapsuuden ja nuoruuden, tunteiden sekä reagointitapojen näkökulmasta. Apuna ympäristöahdistuksen monisyisen vyyhden avaamisessa Pihkala käyttää laajalti kirjallisuutta kehityspsykologiasta suruteorioihin ja sosiologiaan. Näin ympäristöahdistuksesta hahmottuu hyvin moniulotteinen kuva, josta voi löytää tarttumapintaa omiin tai muiden ympäristökriisiin liittyviin tunteisiin.
Toinen osa tarjoaa keinoja ja lähestymistapoja ympäristöahdistuksen purkamiseen ohjaten samalla huomion kohti olemassa olevia toivon merkkejä. Mistään yltiöoptimismista ei kuitenkaan ole kyse, sillä Pihkalan kuvailema toivo on sekä realistista että voimauttavaa.
Kahden tason näkökyky
Yksi tärkeimmistä toivon avaimista on Pihkalan mukaan kahden tason näkökyky: maailmassa tapahtuvien uhkaavien ja negatiivisten asioiden sekä positiivisten, toivoa herättävien asioiden samanaikainen havaitseminen. Kahden tason näkökyvyn varassa voimme löytää kestävään tulevaisuuteen suuntautuvan toivon. Kuten Pihkala toteaa, ”toivo on – – toiminnan perusta ja jaksamisen edellytys”.
Pihkala punoo omasta pohdinnastaan, kokemuksistaan sekä ympäristöahdistukseen liitetyistä teorioista ja viitekehyksistä helposti lähestyttävän kirjan, jota lukiessa tuntuu paikoin siltä kuin keskustelisi aiheesta teekupin äärellä kirjoittajan itsensä kanssa. Samalla teos on tiiviisti täynnä asiaa. Päin helvettiä? on monipuolinen kirja, joka sopii luettavaksi kasvattajille, ympäristöahdistuksen parissa työskenteleville ja kaikille meille ympäristöasioita päässään pyöritteleville.
Teksti: Pihla Salminen
Pihkala, Panu (2017). Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.