Ympäristökasvatus on välttämättömyys, ei luksusta

kestäväkoulu-pien

Luontokato ja ilmastonmuutos kiihtyvät, ja niin nuorten kuin aikuistenkin ahdistus kasvaa vääjäämättömältä vaikuttavan uhkan edessä. Suomesta kuitenkin puuttuu taho, joka voisi varmistaa ympäristökasvatuksen riittävän toteutumisen yhteiskunnassa ja eri koulutusasteilla. Tähän epäkohtaan vaaditaan nyt muutosta noin kahdenkymmenen järjestön ja toimijan voimin. 


Meillä ei ole enää varaa ajatella, että ympäristökasvatus olisi vain yksi sisältö muiden opetussisältöjen joukossa. Kaikki oppiaineet läpileikkaava ympäristökasvatus on välttämätöntä selviytymisemme kannalta. 

Kestävän yhteiskunnan rakentaminen vaatii uskottavia ja mittavia toimenpiteitä myös kasvatuksessa ja koulutuksessa. Tämän aikaansaamiseksi noin kaksikymmentä ympäristökasvatus- ja opetusalan järjestöä ja muuta toimijaa esittää valtakunnallisen Kestävä koulu -ohjelman käynnistämistä. 

Suomi kestäväksi yhteiskunnaksi

Kestävä koulu -ohjelmassa varhaiskasvatuksen, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppijat saavat valmiuksia kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Ohjelman perustana on ekologinen kestävyys.

Ohjelma mahdollistaa osaltaan Suomen kehittymisen kestäväksi yhteiskunnaksi. Ohjelman taustalla ovat kansalliset ja kansainväliset ympäristö- ja koulutuspoliittiset linjaukset sekä valtakunnalliset opetussuunnitelmat.

Kestävän koulun tavoitteena on juurruttaa kestävän kehityksen tiedot, taidot ja käytännöt osaksi oppilaitosten toimintakulttuuria ja tuntisisältöjä. Ohjelman esikuvana on Liikkuva koulu -ohjelma. Ohjelma toteutettaisiin kaksikielisesti, ja sen ruotsinkielinen työnimi on Hållbar skola. Kestävän koulu -ohjelman takana olevat tahot vaativat, että ohjelma tulee kirjata uuteen hallitusohjelmaan.


Lue FEE Suomen, OAJ:n ja Luonto- ja ympäristökoulujen liiton ajankohtainen mielipidekirjoitus Kestävä koulu -aiheesta Helsingin Sanomista. Juttu on julkaistu 19.4.2023.

 

Julkaistu juttusarjassa:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.