Biokulttuurinen maisemasuhde luontoa ja sukupolvia yhdistämässä

kirsi-Aution tila Palsankylä.jpg-1-2021

Biokulttuurinen kantamaisema

Erilaiset maisemat toimivat suomalaisuuden ja paikallisuuden symboleina, mutta niillä on myös biokulttuurisia sukumerkityksiä ja kiinnittymisen juurisyitä. Seutuun kuulumisen kokemus ilmenee ylisukupolvisen kulttuuriperinnön kokemisena tieKaikki Lehtiartikkelittyssä maisemassa tai muussa ympäristössä. Sukutarinat toimivat maisemasuhteen elementteinä ja paikka tuntuu monellakin tapaa tutulta, koska siihen liittyviä kertomuksia muistuu mieleen.

Maisemallinen muisti on ihmiselle osittain alitajuntaista, kerronnallisesti syntynyttä, ja tietyt maisemat ovat osa suomalaisuuden kokemuskartastoa paikallisesti. Biokulttuurinen kantamaisema on paikka, jossa maisemaan liittyy merkityksellisiä ylisukupolvisia muistoja ja sukulaisten kertomuksia. Se voi esimerkiksi olla sukulaisten synnyin- tai asuinpaikka, johon yhdistyy henkilökohtaisia maisema- ja ympäristöarvoja.

Monen sukupolven lapsuuden leikkien ja työnteon historia luovat miljööseen kiinnekohtia. Kotiseutu on muuttamisen mukana henkisesti liikkuva tila, johon maisema- ja ympäristömuistot osaltaan liittyvät. Maisema- ja ympäristösuhde sisältää kollektiivisesti ja sosiaalisesti tuotettua kulttuuriperintöä muistoineen.

Perhon Jylhänjärvi on perholaisjuurisen haastatellun biokulttuurinen kantamaisema, johon liittyy sukutarinoita.

Biokulttuuriset kokemukset sisältävät luonto- ja henkilömuistoja

Ihmiset kokevat suvulle tärkeissä paikoissa usein sekä luonnon että kulttuurin. Esimerkiksi sukupolvelta toiselle siirtynyt asunto tai kesämökki hahmottuu maisemallisena kokonaisuutena. Biokulttuurinen maisema on muokattua ympäristöä, joka välittyy itse koettuna ja kertomuksissa.

Sukuyhteys tulee todeksi maisemamuistoissa ja paikan nykyinen olemassaolo lisää todistusvoimaa:

Justiin nämä maisemat Palsankylällä. Ne liittyy niin voimakkaasti siihen äidin sukuun, koska siellä on vielä muitakin sukulaisia, jotka vieläkin asuu siellä. Äidin puolelta on vahvempi identiteetti kuin isän puolelta. Meidän suvussa on aina ollut vahvoja naisia, jotka ovat vieneet asioita eteenpäin.  – Nainen, lähtöisin vähintään kuudennessa sukupolvessa Saarijärven Palsankylältä

Esimerkiksi luonnon armoilla oleminen kiteytyi ylisukupolvisissa tarinoissa:

Isovanhemmilta vanhemmille siirtyneeseen kesämökkiin liittyi paljon kertomuksia mm. kalastuksesta ja myrskyssä selviämisestä. – Nainen Rautalammin muistoistaan

Henkilö mietti äitinsä puoleiseen sukuun liittyvän paikan muutoksia, ja hän on visioinut, miltä paikka on näyttänyt aikaisempien sukupolvien aikana:

Oleellista tässä on mielestäni suullinen tarinaperinne, jota käsittääkseni Perhossa on harrastettu satoja vuosia, jo paljon ennen omaa aikaani. Suvun ja edesmenneiden sukupolvien tuntemus on myöskin aiheuttanut itselle jonkinlaisen henkisen yhteyden vanhoihin paikkoihin, asioihin ja viime kädessä jopa Suomen historiaan. – – Usein olen pyrkinyt näkemään, miltä mikäkin paikka näyttää nyt, ja olen mielessäni yrittänyt kuvitella, miltä kyseinen paikka olisi voinut näyttää silloin aikoinaan. Jos jätetään huomiotta ihmisen ympäristöön tekemät muutokset, on aika helppo kuvitella miltä joku paikka on näyttänyt esimerkiksi 300 vuotta sitten. Luonto on voimassaan kuitenkin niin ylivoimainen ihmiseen verrattuna, että lähes mikään ihmisen 300 vuotta sitten tekemä ei enää välttämättä erotu.  – Mies Perhon muistoistaan

Kotimaisema on kerrostunut mieleen ajallisesti ja tarinallisesti sekä sukulaisten kautta:

En tiedä voiko se olla geeneissä, vai sitä että on kuullut ne tarinat ja ollut siellä. Jos oisi vaikka adoptoitu muualle, niin ehkä se tulee enemmän siitä vietetystä ajasta, tarinoista ja niistä sukulaisista, se kotimaisema. – Nainen, kotoisin Kuhmosta

Sukupolvien välinen yhteys on yksi ihmiskunnan perusarvoista, jota voidaan vahvistaa maisemamuistoilla (Tuominen 2001). Ihmisten valmistamat aineelliset rakennelmat ja esineet ovat ympäristön artefakteja, kun taas ihmisten tuottamat mentaaliset eli henkiset tekstit ja ajatusten tuotteet ovat mentefakteja. (Ks. Kinanen 2007; van Mensch 1992.) Erilaisiin miljöisiin liittyy ihmisten ja luontopaikan biokulttuurisia arvoja. Monen sukupolvien jättämistä jäljistä ja ympäristöstä muodostuu arvoketjuja.

Pohjoissavolainen maisema muistuttaa haastatellun mielenmaisemaa, vaikka kuva ei olekaan hänelle tärkeästä Niiniveden kesämökkipaikasta.

Maisemahyvän jatkaminen

Sukupolvien välistä maisemahyvää on pystyttävä jakamaan ja tallentamaan. Eri-ikäisten kokemusten huomioiminen luo tasapainoista yhteiskuntaa, koska silloin saadaan erilaisia näkökulmia esille. Maisema- ja ympäristömuistot kannattaa tallentaa museoiden ja perinnelaitosten kokoelmiin ja arkistoihin valokuvina, haastatteluina ja kertomuksina. Menetelmällisesti tämä tutkiva tallentaminen on ympäristökasvatustyötä, joka avaa ihmisiä havaitsemaan muutoksia ja eri sukupolvien kokemuksia.

Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaine on kerännyt maisemakokemuksia Minun maisemani -keruussa. Aineiston koosti tutkija Laura Seesmeri yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin kanssa vuosina 2017–2018. Vastaukset on arkistoitu SKS:n arkistoon.

Aikaisemmin koulujen luonnontiedon opetuksessa jaettiin luonto osiin kivi-, kasvi- ja eläinkunnaksi. Lisäksi länsimaiselle ajattelulle on ollut tyypillistä erotella luonto erilleen taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta. Kestävän yhteiskunnan rakentamisessa olisi lähdettävä vahvistamaan ihmisten kokonaisvaltaista biokulttuurista ympäristösuhdetta, jota tukemaan tarvitaan eri sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Ihmisten ja instituutioiden arvoketjuihin tarvitaan maisema- ja ympäristösuhteen monimuotoisuuden ymmärtämistä, koska se voi auttaa ympäristöä säästävään elämäntapaan.


Teksti: Kirsi Hänninen

Kirjoittaja toimii Saarijärven kaupungin museotoimenjohtajana. Hän on väitellyt museoiden ympäristökasvatuksesta ja tutkinut mm. Östermyran ja Kimingin ruukkimiljöiden historiaa.


Kuvat: Olavi Lahtela / Saarijärven museon arkisto (ylin kuva) ja Kirsi Hänninen


Lähteet

Kirjoittajan tekemät haastattelut vuonna 2020.

Hänninen, Kirsi (2020). Östermyran ja Kimingin ruukit arvoketjuina – luonto ja ihmiset loivat miljöön. Ahmas, Kristina, Engberg, Erik & Johnson, Seija (toim.): Pohjanmaan porvariston vuosisadat 1700-1800. Esineellinen kulttuuriperintö. Borgarliv i Österbotten 1700–1800. Det materialla kulturarvet. K. H. Renlundin museo. Sivu 62.

Kinanen, Pauliina (2007). Museologiset objektit. Kinanen, Pauliina (toim.): Museologia tänään. Suomen museoliiton julkaisuja 57. Suomen museoliitto.

van Mensch (1992). Towards a Methodology of Museology. PhD thesis University of Zagreb 1992. 15.3.2019.

Tuominen, Laura (2001). Arvot ja arvottaminen. Irma Lounatvuori & Lauri Putkonen (toim.): Rakennusperintömme. Kulttuuriympäristön lukukirja. Ympäristöministeriö & Museovirasto. Rakennustieto. s. 184.

Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaine 23.12.2020.


Julkaistu 2.2.2021

Julkaistu juttusarjassa:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3