Biokulttuurinen yhteenkuuluvuus ja ulkopuolisuus elämäverkostossa

Ihminen on orgaanisessa maailmassa yksi biologinen laji, jonka tulisi löytää uudelleen yhteys luontoon. Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelysarjan taiteilijat ilmensivät puhuttelevissa teoksissaan kehollisuuden ja luontoon sopeutumisen välttämättömyyttä digitalisaation, omistamisen ja ympäristöongelmien yhteiskunnassa.

---

Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelyn (helmi-huhtikuu 2021) taiteilijahaastatteluissa tuli esille, että osa taiteilijoista kokee yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa. Kuvataiteilija Anna Ruth koki kuuluvansa yhteen kasvien kanssa ja videotaiteilija Jukka Silokunnaan mielestä ihmiset ovat orgaanista biomassaa maapallolla. Videoita, performansseja ja installaatioita tekevä Toûa Toûa eli Tiia Heinonen eläytyi aistillisesti omalla kehollaan luontoherkkyyteen sekä virittäytyi metsän, puiden ja purojen aaltopituuksien taajuudelle.

Taiteilijat kommentoivat teoksillaan omaa ja ihmislajin sijaintia maapallolla. Jukka Silokunnas on taltioinut videotaiteeseensa esineiden sijainteja ja materian katoavaisuutta. Hänelle ulkopuolisuuden kokemus esimerkiksi ulkomailla matkustaessa on inspiraation lähde ja kauhukuvamaiset tulevaisuuden dystopiat voivat näyttäytyä innostuksen lähteinä. Hän kannustaa ylittämään henkisiä rajoja ja menemään epämukavuusalueille.

Taiteilijat välittävät teoksillaan sanomaa siitä, että ihminen on orgaanisessa maailmassa yksi biologinen laji, jonka tulisi löytää kosketuspintansa luontoon. Omistamisen arvojen ja teknistymisen lisääntyessä ihmiset saattavat menettää jotain todella oleellista käsien ja jalkojen käytöstään, kehollisuudestaan ja luontoon sopeutumisestaan.

Eläytyvä samastuminen luontoon

Biokulttuurinen identifikaatio voi tapahtua monella tapaa tai jäädä kokematta. Ihmisellä on mahdollisuus eläytyä kasveihin, eläimiin ja maisemaan aidon motivaation johdattamana tai tarkoitushakuisesti. Eläytyvä samaistuminen luo kiinnekohtia, antaa ekologista mielihyvää ja toisinaan inspiroi myös taiteellisesti. Luonnon lähteille palaaminen on kuin kotiinpaluuta ja tulemista ihmislajin alkujuurille.

Saarijärven museon näyttelyn teema Coming home merkitsi monenlaista paluuta: paluuta luontoon, ihmiskunnan sosiaaliseen yhteisyyteen ja yhteiskunnan prosesseihin kriittisesti ja niitä tarvittaessa uudistamalla. Kyse on maantieteellisten sijaintien moninaisuudesta, koska osa taiteilijoista koki olonsa kotoisaksi missä maassa tahansa kotiseudustaan riippumatta tai ulkopuolisuutta jopa omalla asuinpaikkakunnallaan, jonka pitäisi olla kotiseutua.

Uusi ihmistyyppi – Homo novus

Anne Lehtelä kommentoi digitaalisuuden lisääntymistä, jonka vastapainoksi tarvitaan kehollisuutta ja fyysistä kosketusta. Hän on työskennellyt yhteiskunnallisten ja poliittisten teemojen parissa sekä miettinyt, kuka luo yhteiskunnassa säännöt. Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelyn teoksessa tulee esille vaade siitä, että luonnon, sen osien tai eliöiden tulisi olla oikeussubjekteja.

Se on jotakin sellaista, mitä ihminen rakentaa kysymättä luonnolta tarkoituksenaan suojella ja varjella jotakin, ehkä suojella jopa ihmisen toiminnalta, mutta missään vaiheessa tätä hierarkkista toimintaa ei kysytä luonnolta. (Anne Lehtelä)

Ilkka Virtanen on työstänyt puuveistoksissaan (jutun pääkuva) Homo novusta, uutta ihmistyyppiä, joka sopeutuisi esimerkiksi tulevaisuuden tulviin vesieläimen tavoin uimalla tai uusia ratkaisuja keksimällä. Hän on hybridieläimissään yhdistänyt ihmisestä parhaina osina kädet ja aivot vesieläinten sulavalinjaiseen uintirakenteeseen.

Ihminen muuttuu nyt ja tulevaisuudessa. Minkälainen ihmistyyppi tarvittaisiin esimerkiksi ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi tai eliölajien uhanalaistumisen jarruttamiseksi? – Moraalisesti ympäristön ja ihmisten haavoittuvuuden huomioon ottava Homo moralis, josta esikuvia on jo vaikuttamassa planeetalla.

Teollisuusympäristöt ovat olleet muutoksen kourissa, ja Laura Dahlberg pohtii niiden luonnollisuutta tai luonnottomuutta installaatiossaan:

jos vaikka joku tuoksu luodaan niinkö silliä luonnottomasti niin mitä se tota sitten miltä tuntuu niinku semmonen aistikokemus ja sitten se ympäristönä on vähän niinku sellai niinku teollisuusmainen et siinä varmaan kans tulee sit semmonen kokemus että onko se niinku miellyttävä ympäristö niinku ihmiselle tai sille katsojalle et se on varmaan niinku henkilökohtainen myöskin sit se tunne että minkälainen et minkälainen ympäristö on sit se semmonen niinku mihin tuntee kuuluvansa.

Voiko taide opettaa myötätuntoa tai moraalia?

Ympäristökasvatuksessa on menetelmällisesti työstetty konfliktitilanteita, harjoiteltu ympäristöherkkyyden kehittämiseksi myötätuntoa eri eliölajeja kohtaan ja pohdittu eri eliölajien sekä ihmisen oikeutusta toimintaansa. Taidekasvatukseen voidaan yhdistää myös näitä piirteitä, sillä moniarvoisen taiteen avulla pystyy käsittelemään vaikeita asioita ja ristiriitoja.

Taide merkitsee sellasta ihmisen empatiakykyä. – – Taiteen tekeminen tai sen olemassaolo on selvä, selvä merkki siitä meillä on moraalia tai, tai meillä on kykyä mennä toisen ihmisen asemaan. Visuaalinen merkkikieli voi vaihdella kulttuureittain, mutta taide on jollain tavalla jotain universaalia, yhtenäistä kieltä, joka jo itsessään on inklusiivista. (Anne Lehtelä)

Taiteen tehtävänä on käsitellä yhtä lailla epämukavia asioita ja epäkohtia kuin myötätunnon kohteitakin eli koko eliökunnan elämän kirjoa, koska aiheet vaihtelevat maantieteellisistä prosesseista avaruuteen. Taide- ja ympäristökasvatuksessa pystytään herkistämään myötätuntoa, mikäli taideteoksiin syvennytään pedagogisesti ja maltetaan keskittyä niiden äärelle. Myös taideteosten läsnäolon voi antaa vaikuttaa aistivoimaisesti, eikä kaikkea ole pakko pystyä sanoittamaan analyyttisesti.

Monimuotoinen elämäverkosto sosiaalisesti ja paikkakohtaisesti

Matkalla maan keskipisteeseen -näyttely Saarijärven museossa kertoi ihmisten ja muun luonnon muodostaman elämäverkoston sosiaalisesta ja sijainnillisesta moninaisuudesta. Se kohdisti huomiota elämäverkoston muuttuvuuteen, katoavaisuuteen ja uhanalaisuuteen sekä avasi havaitsemaan mahdollisuuksia siihen, että ihmiset voivat omilla toimillaan vaikuttaa osaltaan yhteiskunnassa ja maapallolla ilmeneviin ongelmiin.

Elämäverkosto koostuu ihmisten ja muiden eliöiden orgaanisesta biomassasta ja yhteiskunnallisesta kokonaiskudoksesta. Osa ihmisistä kokee vieraantuneisuutta ja ulkopuolisuutta luonnosta, jolloin elämäverkoston kokonaisuuteen on vaikeampi tuntea kuuluvansa. Yhteyksien kokeminen luontoon ja maantieteellisiin paikkoihin olosuhteiden mahdollistamissa puitteissa on tärkeää biokulttuurisessa yhteenkuuluvuudessa.

Elämäverkosto kutoutuu useista solumaisista paikoista. Taiteilijat ovat olleet kautta aikojen ennakkoluulottomia matkustaessaan ja asettuessaan asumaan eri kulttuurien pariin, jotka ovat antaneet inspiraatiota. Tässä kansainvälisessä näyttelyssä taiteilijat ovat kotoisin monista maista, joten näyttelyn elämäverkosto koostuu monista erilaisista elämänkaarista asumis- ja liikkumishistorioineen.

Kuulumisen kokemus eri asioihin ja paikkoihin muuttuu elämän varrella ja samanaikaisesti voi tuntea yhteenkuuluvuutta moniin eri paikkoihin ja yhteisöihin. Taideteosten avulla voimme avartaa näkemystämme elämäverkostosta erilaisine kokemuksineen, eliölajeineen ja paikkoineen.

Part of my restlessness came from not feeling I belong, or maybe feeling I belong everywhere/nowhere. It has given me inspiration to see and experience new places. (Petra Lindholm)

No tota noin, miten elämänkaari vaikuttaa kuulumisen tunteeseen? No, ehkä samanlailla et miten voi yhtä aikaa kuulua niin moneen yhteisöön ja piiriin, mut samaan aikaan elämän varrella on sitten tilanteita missä kuuluu, kuuluu eri paikkoihin ja kuuluu eri ryhmiin, että en voi nähä että mikään olis semmosta staattista ja pysyvää. (Taija Goldblatt)

Hajoamista, unohtamista ja uuden rakentumista elämäverkostossa

On tärkeää ymmärtää, että kokemuksen taustaan sisältyy myös sosiaalisia tapoja ja tottumuksia: toisin sanoen kokemus ei ole pelkästään yksilöllistä, vaan se ilmaantuu sitä laajemmasta sosiokulttuurisesta kontekstista (Väkevä 2004). Lisäksi yksilöt imevät vaikutteita myös yhteiskunnan ja luonnon biokulttuurisesta kontekstista.

Taiteen avulla käsitellään ihmisyyden eri puolia tarpeineen ja samaistumisen kohteineen. Biokulttuurisessa elämäverkostossa koetaan myös hajoamista ja hävikkiä luonnon eliöiden kadotessa, elämänhistoriallisten kokemusten unohtuessa ja kulttuurin muuttuessa. Elämäverkosto rakentuu, kun inhimillisistä kokemuksista, materiasta ja biologisesta ympäristöstä syntyy uusia ilmiöitä, kuten taidetta ja erilaisia innovaatioita.

---

Teksti: Kirsi Hänninen

Kirjoittaja toimii Saarijärven kaupungin museotoimenjohtajana. Hän on väitellyt museoiden ympäristökasvatuksesta.

---

Valokuvat Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelystä: Hannu-Pekka Auraneva, Janne Timperi / Saarijärven museon arkisto, Kirsi Hänninen

Kaavio: Kirsi Hänninen

---

Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelysarja toi koettavaksi ajankohtaista nykytaidetta Jyväskylän taidemuseossa, Keuruun museossa, Galleria Jarskassa Saarijärvellä ja Saarijärven museossa, jossa näyttely oli esillä helmi-huhtikuussa 2021. Kuraattori Rickard Borgströmin kokoaman kansainvälisen näyttelykokonaisuuden teemana oli kuuluminen/ulkopuolisuus.

---

Lähteet

Jyväskylän taidemuseon nykydokumentointiprojekti ja Jyväskylän yliopiston museologian oppiaineen tallennusharjoitus (2019). Opiskelijoiden tekemät haastattelut Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelyn taiteilijoista.

Väkevä, Lauri (2004). Kasvatuksen taide ja taidekasvatus. Estetiikan ja taidekasvatuksen merkitys John Deweyn naturalistisessa pragmatismissa. Kasvatustieteiden tiedekunta. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö. Oulun yliopisto. Sivu 68.