Verkkolehti
Ennen opittiin mummoilta, niin tänäkin päivänä
Isovanhemmat osallistuvat aikaisempaa enemmän lastenlastensa hoitoon ja heillä on tärkeä merkitys lasten kehitykselle. Aina ei mummon tarvitse asua lähelläkään, esimerkki mummon ja vaarin toiminnasta omalla työuralla ja harrastuksista siirtyy kyllä. Arvot ja asenteet kantavat. Tätä on tutkittu muun muassa Lastensuojelun keskusliitossa. – Kun isiä kannustetaan osallistumaan, sama vaikutus valuu myös isoisille jossain vaiheessa, kertoo tutkija Mirkka Danielsbacka Turun yliopistosta ja Väestöliitosta.
Kotiseutuliitto on organisoinut ylisukupolvista toimintaa
Mestarit & kisällit voi tarjota uudenlaista kotiseututoimintaa lapsille, nuorille ja eläkeläisille. Identiteetti vahvistuu ja ilo omista kotikulmista ja lähiympäristöstä yhdistää. Yhtymäkohtia on ympäristökasvatukseen ja paikallishistoria voi saada uutta mielenkiintoa perinteestä, rakennuksista ja lähipaikoista. Toimintaa voivat olla vaikkapa lähiympäristön valokuvaus ja kuvankäsittely tai kalastus.
Pilottipaikkakunnilla Turussa ja Sodankylässä on järjestetty koululaisten ja ikäihmisten kerhotyyppisiä tapaamisia. Ennen opittiin mummoilta, niin tänäkin päivänä.

Maria Talvitie Tuusulan kotiseutupäivillä 2019 pitämässä Mestarit & kisällit – mun omat kotikulmat -työpajaa eri-ikäisille.
Mestarit & kisällit -hankkeen koordinaattori Maria Talvitie kertoo:
– Ihanaa on ollut huomata, kuinka eri-ikäisten välillä syntynyt kanssakäyminen on koettu usein merkittävimmäksi anniksi ihan kaikenikäisten ryhmäläisten keskuudessa. Ryhmissä monenlainen osaaminen ja kotiseutusuhde ovat saaneet tilaa. Mestarin ja kisällin suhde on vastavuoroinen ja ihminen voi iästä riippumatta olla molemmissa rooleissa: omien kotikulmien asiantuntijana ja myös oppilaana ja tutkimusmatkailijana.
– Kotikulmat ovat eri-ikäisten yhteistä aluetta ja siihen liittyy monenlaisia tunteita ja tietotaitoa – myös paljon yhteistä ja yhdistävää.
Toimintaa voivat järjestää erilaiset kotiseutu-, kylä- ja kaupunginosayhdistykset, kulttuuriperintötoimijat, kuntatoimijat ja vanhempainyhdistykset. Lähiympäristö on ympäristökasvatuksen lähin voimavara.

Pöllylampi koettiin syksyisessä asussaan Sotkamo-seuran retkellä Vuokatinvaaralla. Lammen rannalla voi täydenkuun aikaan nähdä Hiijen neidon sukimassa hiuksiaan.
Teksti: Riitta Salasto
Kuvat: Riina Koivisto, Aila Flöjt ja Anna-Maija Halme
Julkaistu 2.2.2021