Kulttuuri- ja katsomusdialogilla vaikuttavuutta ympäristökasvatukseen
Kulttuuri- ja katsomusdialogi ympäristökasvatuksessa – miten tämä liittyy minuun ja mitä nuo sanat oikeastaan tarkoittavat? Ensi alkuun pintaan nousee hiukan hämmentynyt tunne, mutta kun pääsen kärryille, olen innoissani. Tämähän on tärkeää, jos todella haluamme saada ympäristötoimintaan mukaan ihan kaikki.
Huomioidaanko ympäristökasvatuksessa kaikki?
Ympäristökasvatuksesta voi ensimmäisenä tulla mieleen ryhmä lapsia metsäretkellä kasveja ja lintuja opettelemassa. Luonnon tunteminen ja sen toiminnan ymmärtäminen onkin keskeistä monen ympäristökasvattajan työssä, mutta työ sisältää paljon muutakin. Pyrimme muun muassa opettamaan kestävää elämäntapaa, pohdimme arvoja, herättelemme tunteita, osallistamme toimintaan ja haaveilemme kestävästä tulevaisuudesta. Olemmeko onnistuneet tavoitteissamme tai pääsemässä lähemmäs niitä?
Maailman tilanne ei ole hyvä. Meillä on valtavia globaaleja haasteita ratkaistavina. Ilmastonmuutoksen hidastaminen ei ole helppoa ja biodiversiteettimme on yhä uhatumpi. Nämä ongelmat vyöryvät koteihimme jopa iltauutisissa, emmekä pääse pakoon sitä, että ne odottavat edelleen ratkaisuja.
Mutta onko siinä jotain hyvääkin, että kuulemme näistä aiheista nyt jatkuvasti? Voisiko ajatella, että olemme vihdoin onnistuneet valtavirtaistamaan huolen ympäristöstä? ”Tavalliset” ihmiset pohtivat näitä asioita, lapset ja nuoret osoittavat mieltään, hallitusohjelmassamme on kirjauksia ilmastonmuutoksen torjunnasta, USA:n presidentinvaalikampanjassa otettiin vahvasti kantaa ympäristötekojen puolesta tai niitä vastaan, Suomessa sekä opetus- että varhaiskasvatussuunnitelmien pohjalla on vahvana tavoitteena kestävän elämäntavan kasvatus ja maailmanlaajuisesti meillä on hienot Agenda 2030 -tavoitteet, jotka ohjaavat kehitystä oikeaan suuntaan. Listaa voisi jatkaa.
Olemme siis saaneet paljon aikaan, etenkin asennekasvatuspuolella. Mutta olemmeko me ympäristökasvattajat osanneet aidosti huomioida kaikki kohderyhmät? Onko kaikilla oikeasti mahdollisuus osallistua ympäristökasvatukseen? Kuuntelemmeko kaikkien näkökulmia?
Suuressa maailmassa ratkaisuja ei voi olla vain yksi tai kaksi, vaan kaikkien on päästävä tekemään omannäköisensä osa – myös heidän, jotka eivät edusta esimerkiksi valtakulttuuria. Meidän ”ympäristöihmisten” kannattaa siis huomioida myös kulttuuri- ja katsomustausta, kun suunnittelemme ja kehitämme toimintaamme. Poistua omista kuplistamme ja samanmielisten seurasta. Jatkaa töitä niidenkin kanssa, jotka eivät ajattele yhtään samalla tavalla kuin me itse. Vai mitä mieltä sinä olet?
Arvostava keskustelu on tärkeää
Dialogi eli kunnioittava vuoropuhelu edistää ympäristökasvatuksen tavoitteiden toteutumista. Erilaisilta vaikuttavista lähtökohdista voi hyvinkin löytyä paljon samaa, jos avoimesti kuuntelemme toisiamme. Miten saan myös eri kulttuuri- ja katsomustaustaiset ihmiset aktiiviseksi osaksi toimijoita? Minkälaisia yhteisiä ratkaisuja voisimme keksiä? Kenties tavoitteena ei edes ole ratkaisu, vaan arvostava keskustelu voi itsessään olla arvokas ja lähentää meitä toisiimme. Ja ehkä vähitellen ollaan lähempänä sitäkin, ettei ole enää meitä ja niitä vaan erilaisia monenlaisten ihmisten tekoja eri paikoissa. Yhdessä ja erikseen.
Kulttuuri- ja katsomusdialogi ympäristökasvatuksessa -hanke pureutuu ympäristökasvatuksen kehittämisen kysymyksiin. Kulttuurisen kestävyyden tutkija, toiminnanjohtaja Marja Laine Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:stä, kertoo hankkeen syntyneen halusta tukea ympäristökasvatuksen tuloksellisuutta. Hankkeessa laajennetaan ymmärrystä ympäristökasvatuksen tarpeesta huomioida luonnontieteiden ohella muita näkökulmia, kuten kulttuurit, katsomukset ja ympäristötunteet. Hankkeen avulla halutaan antaa tilaa ja mahdollisuuksia eri katsomukset ja esimerkiksi alkuperäiskansojen oikeudet huomioivalle ympäristökasvatukselle. Teeman ympärille onkin koottu hienoja oivalluksia, käytännön vinkkejä sekä ympäristökasvattajien kokemuksia.
FEE Suomen puheenjohtaja Emma Kurenlahti, joka toimii hankkeen ohjausryhmässä yhdessä Essi Aarnio-Linnanvuoren, Panu Pihkalan, Johanna Syrénin, Pekka Iivosen ja Marja Laineen kanssa, kertoo hankkeesta:
– Koen Kulttuuri- ja katsomusdialogi ympäristökasvatuksessa -hankkeen äärimmäisen tärkeänä ympäristökasvatuksen kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmista. Ilman näiden kestävyyden osa-alueiden huomioimista ympäristökasvatuksen välityksellä ei voida edistää sellaista systeemistä ymmärrystä ja muutosta, jota kestävän tulevaisuuden tavoittelu edellyttää.
Teksti: Leena Nukari
Kirjoittaja toimii ympäristöasiantuntijana Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa ja koordinoi Kulttuuri- ja katsomusdialogi ympäristökasvatuksessa -hanketta
Kuvat: Piia Keto ja Milla Tuormaa
Kulttuuri- ja katsomusdialogi ympäristökasvatuksessa -hankkeessa on koottu aiheeseen liittyviä näkökulmia oppaan muotoon ja 3.2.2021 järjestettiin aihetta käsittelevä webinaari. Oppaan avulla pääset tutustumaan samoihin teemoihin, löydät vinkkejä oman toiminnan reflektoimiseen ja kuulet muiden ympäristökasvattajien kokemuksia.
Opas ja seminaaritallenteet löytyvät seminaarin jälkeen täältä.
Hanketta toteuttavat Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus, ja se saa rahoitusta Ympäristöministeriön ympäristökasvatusavustuksista.
Julkaistu 2.2.2021