Liian myöhäistä lähteä? – Kokemus Australian maastopaloista

Australian maastopalot ovat järkyttäneet maailmaa. Maastopalot ovat jokavuotinen ilmiö mantereella, mutta tuhojen laajuus on pelästyttänyt monia niitä aiemminkin kokeneita. Pelastussuunnitelma tulipalon varalta ei ole aina toteutettavissa. Monet pakenevat tietämättä, kuinka tulevat selviytymään. Näin teki myös Vanessa Janss perheensä kanssa.

– On liikaa toivoa, että talomme säästyisi, Vanessa Janss, 38, ajatteli katsellessaan naapurinsa lähettämää videota kotipaikkakunnaltaan Mallacootasta.

Janss oli paennut liekkejä uudenvuodenaaton aamuna 2019 saatuaan kuulla palon levinneen kylänsä laitamille. Edellisenä iltana hän ei vielä ollut kovin huolissaan. Alkanut palo oli niistä ilmoittavan kännykkäsovelluksen mukaan pieni ja kaukana. Janssin perheen alkuperäinen palosuunnitelma oli veneillä pahimman ohi ja palata sitten maihin. Suunnitelma kuitenkin muuttui.

”En nukkunut paljon sinä yönä”

Mallacoota on syrjäinen, noin tuhannen asukkaan kaupunki 500 kilometrin päässä Sydneystä ja Melbournesta. Kukkulaiset luonnonsuojelualueet ympäröivät sitä. Kylään tullaan usein lomille: mökkeillään, kalastetaan ja surffataan. Janss on asunut paikkakunnalla vuodesta 2006 asti ja vetää paikallista surffausseuraa.

– Viimeiset pari viikkoa olemme tehneet töitä korvataksemme yhteisömme menettämät varusteet.

Hänen mukaansa on tärkeää, että seuran jäsenet pääsevät pian takaisin veteen toipuakseen kokemastaan katastrofista.

Palo levisi Mallacootaan luoteistuulen mukana. Kuivuudesta kärsineessä Victorian osavaltiossa oli ollut vakavia maastopaloja marraskuusta 2019 lähtien. Ihmiset ovat kokeneet niitä aiempina vuosina ja osaavat varautua pahinta vastaan. Tämän vuoden tuhovoima on kuitenkin ollut toista.

Koko Australiassa kymmeniä ihmistä on kuollut, tuhansia koteja on tuhoutunut ja miljoonia hehtaareja metsää palanut. Monien lajien populaatio on romahtanut. Mallacoota säästyi kuolonuhreilta, mutta alue evakuoitiin lopulta merivoimien aluksen avustuksella.

– Neljä minuuttia siihen meni, kun perhe oli autossa.

Kello oli noin 8.30, kun he päättivät lähteä. Kylästä kulkee vain yksi tie pois. Viranomaiset olivat suositelleet olemaan lähtemättä matkan riskien takia. Tuli leviää maastossa arvaamattomasti ja voi saartaa matkalla olevan ajoneuvon.

Janss lähti perheineen tietäen riskit. He pääsivät tunnin matkan päässä olevaan Edeniin, josta jatkoivat pakoaan Jindanyneen. Yöllä Janns sai kuvaviestejä Mallacootaan jääneiltä ystäviltään. Niiden sumuisissa maisemissa hän näki lapsia, joita opetti surffaamaan.

– En nukkunut paljon sinä yönä.

Perhe jatkoi myöhemmin Canberraan asti. Matka sinne on 350 kilometriä. Jindanyneä ja sieltä kulkevaa tietä uhkasi myös tulipalo, joten lähteminen oli taas välttämätöntä. Edelleen matkapuhelinsovellus neuvoi, että jääminen olisi turvallisin vaihtoehto. Illalla, majoituttuaan hotelliin Vanessa Janss ajatteli kuolevaa kotipaikkakuntaansa kuunnellessaan uudenvuoden juhlijoiden mökellystä ja laulua.

”Onneksi minulla on koti, johon palata”

Vanessa Janssin mukaan on vaikea sanoa, mitä tämän vuoden katastrofista on opittu. Hän kaipaisi selkeämpiä ja vahvempia toimia maan johdolta:

– Tarvitsemme johtajia, jotka voivat myöntää, että ilmastomme on muuttumassa ja että tavalla tai toisella, meidän on reagoitava siihen.

Yleisellä mielipiteellä on hänen mukaansa merkittävä vaikutus. Surffiseuran toiminnassa on otettu vahvasti huomioon muuttuva ilmasto. Tulipalon seurauksena seurassa halutaan keskittyä käytännön tekoihin.  Suunnitteilla on opintomatka Canberraan. Puhtaat rannikot ja kirkkaat vedet ovat tärkeitä surffauksen ystäville. Niiden säilyttäminen ja arvostaminen on seuran jäsenille välttämätöntä. Luonto tarjoaa mahdollisuudet lajin harrastamiselle tulevaisuudessakin vain, jos sitä kunnioitetaan.

Nyt Vanessa Janss kaipaa kotinsa koskemattomia luontomaisemia, jotka kasvavat lopulta ennalleen. Samoin kuin pieni yhteisö, ne vaativat aikaa toipumiseen. Hänen perheensä talo säästyi lopulta liekeiltä.

– Onneksi minulla on koti, johon palata.

Mallacootaan palaillaan hiljalleen alueen palojen rauhoituttua. Yhteisön jäsenet jakavat tukea keskenään auttaen niitä, jotka ovat menettäneet kotinsa.

---

Teksti: Sampo Seppä. Kirjoittaja on Australiassa asuva toimittaja ja vapaa kirjoittaja. Sydney Suomikoulussa opettamisen lisäksi hän pitää musiikista ja odottaa pääsevänsä takaisin Australian maaseudulle.

---

Kuvat: Heather Windeband ja Sara Baley