LYKE-verkoston ihmisiä: Milla Tuormaa

Lyke / Luontokoulu Naakka

Milla Tuormaa perusti muutama vuosi sitten rohkeasti oman yrityksen pääkaupunkiseudulle, Kiertävän luontokoulu Naakan. Milla on ympäristöbiologi, ja hän suorittaa ympäristökasvatuksen koulutusohjelmaa ympäristöopisto Syklissä. Tällä hetkellä Millalla on työn alla erityislasten luontoretket, joilla hän pyrkii etsimään lasten kanssa syvempää ymmärrystä ympäristöstä.


Siihen, että ryhdyin ympäristökasvattajaksi, on eniten vaikuttanut…

… lapsuuden retket kaupunkimetsissä ja puille ajatusten kertominen sekä nuorena suru oman kaupunginosan lähimetsien (lapsuuden leikkipaikkojen) häviämisestä ja muuttumisesta.

Minuun itseeni on kohdistunut ympäristökasvatusta…

… luontoleireillä lapsena. Vedin luontokerhoa ja -leirejä yläasteella. Kerholaiset ja leiriläiset kasvattivat nuorta vetäjää. Isäni työ ympäristötoimittajana on vaikuttanut myös paljon minun kokemukseeni ympäristöstä. Syklin kurssit ja muut käymäni ympäristökasvatuskurssit ovat olleet kannustavia ja antoisia.

Tärkeintä työssäni on…

… lasten ja aikuisten oivaltaminen luonnosta sekä ilo luonnossa.

Tyypillinen arkipäiväni työssä sisältää…

… Talvisin retkien suunnittelua ulkona tai toimistosuunnittelua ja keväällä sekä syksyllä usein retkiä tai tapahtumia. Tarinointia luonnosta ja ulkoilua sekä elämysten rakentamista.

Työssäni minua innostaa erityisesti…

… lasten oivallukset luonnosta ja monenlaiset yhteistyöprojektit.

Masentavin hetki töissä on…

… usein lokakuussa, kun yritän löytää intoa uuteen kauteen, eikä ole tietoa saanko kevätpuolella keikkoja. Lumen tulo usein rauhoittaa.

En ikinä luopuisi työssäni….

… luupista, joka on hyvin monipuolinen väline monenikäisten käyttöön. Sen lisäksi spagettisiivilästä tehty haavi on tämän kevään työväline ja ehkä uusin innostus. Ongin vesiötököitä erityisluokkalaisten kanssa.

Minulle antoisin ympäristökasvatukseen liittyvä kirja on…

Luontoretkiä lähiluontoon (Laurila, J. ja Halkka, A. ym., Suomen luonnonsuojeluliiton tuki 1998). Se innoittaa työssä ja antaa vinkkejä kasvien ja eläinten historiasta. Toinen hieman tieteellisempi painos on Villit vihreät kaupungit (Ranta, P., Vastapaino 2014).

Parhaiten on jäänyt mieleeni, kun eräs lapsi sanoi, että…

… kaikki pyörii, minustakin tulee joskus kuusi. Hän oli 5-vuotias, joka oivalsi omalla tavallaan luonnon kiertokulun kuusen elämäntarinan jälkeen.

Työympäristöni…

… vaihtelee ja vaatii nopeaa sopeutumista ja ympäristön hallintaa. Vedän retkiä lähimetsissä ympäri Pääkaupunkiseutua.

Toivoisin, että tulevaisuudessa…

… saisin tasaisemmin retkiä ja laajempi projekteja – ehkä jonkun osa-aikaisen työn luontokouluyrittäjän rinnalle.


Haastattelu: Niina Mykrä.

Juttu on julkaistu Ympäristökasvatus-verkkolehdessä 2/2015.

Kiertävä luontokoulu Naakka

Julkaistu juttusarjassa:
Artikkelin aiheet:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.