Miksi meidän pitää ostaa uutta, kun luonnossa mikään ei ole koskaan valmis?

milla-_DSC8251

Poika näyttää magneettisauvoista tehtyä kuutiota. Äkkiä se hajoaa ja poika parahtaa itkuun. Hän heittää harmissaan sauvat pitkin huonetta. ”Isä ei ehtinyt nähdä!” Ensin aion huutaa, että älä nyt sotke, mutta sitten yritänkin rauhoittaa lasta ja pyydän häntä tekemään uuden yhdessä kanssani. Kohta isä tulee ulkoa kävelemästä, ja kokoamme kaikki yhdessä lattialla magneettisauvoista kuutioita ja taloja. Rikomme ja kokoamme ja rikomme, koska se on leikin idea.

Pyydän poikaa ulos, mutta leikki on kesken. Milloinhan se tulee valmiiksi, mietin. Hanki kiiltää iltapäivän auringossa. Poika säntää rikkomaan sen pinnan ja pyörittämään lumipalloja. Jotta lumiukko tulee valmiiksi, pitää rikkoa koskematon lumi. Hiihtäessä poikani piirtää lumeen sauvalla  ja tuiskaisee pensaiden päälle kertynyttä lunta. Mielikuvitukselliset eläinlumiveistokset ja -jättiläiset menevät sauvalla rikki ja muuttuvat toisiksi olennoiksi.

Aamupuuroa syödessä poika oli sitä mieltä, että on itse rikki ja kolot sisällä pitää paikata ruualla. Katson poikaa, joka hiihtää tarmokkaasti edelläni mäkeä ylös. Olen neuvonut, että hänen pitää ottaa jättiläisen askelia, jotta pääsee tamppaamaan ylös mäkeä.

Luonnossa mikään ei tule valmiiksi

Tuosta pienestä pojasta pitää kasvaa vahva kuin jättiläinen sisältä, että hän jaksaa korjata maailmaa, jonka muut ovat rikkoneet. Onko hän siihen syyllinen,  pohdin katsoessani poikaani. Hän miettii jo nyt syyllisyyttään, kun pudottaa vanhan linnunpesän majaa rakentaessaan tai kaataa joulukuusen. Syyllisyyttään siihen, että kuusi kaatuu eikä linnulla ole seuraavana kesänä pesää.

Miten kasvattaa lapsi vahvaksi ihmiseksi, joka ei kanna syyllisyyttä ja huolta luonnosta ja muista? Missä määrin huolta on hyvä kantaa, että oppii vastuuta ja huolehtimista ja haluaa suojella luontoa ja muita eläimiä? Ennen häntä ovat aiemmat sukupolvet rikkoneet koko luonnon monimuotoisuuden järjestyksen, kaataneet metsiä ja ajaneet eläimiä sukupuuttoon.

En halua vielä puhua siitä kaikesta pojalleni paljon, mutta kyllä hän tietää, että kosken vapaa virta on rikottu padolla ja kalojen uiminen ylävirtaan on pysäytetty. Kyllä hän tietää, että pienessä metsässä ei voi asua susia, veden virta on ihmisen hallinnassa ja että petoeläimiä on vähän.

Eikö ihminen jotenkin kestä sitä, että luonnossa syntyy lahopuuta ja vesi rikkoo rannan törmät? Ettei luonnossa ole mikään koskaan valmista tai ehjää, vaan aina liikkeessä ja muutoksessa? Pitää olla siistiä ja helppoa kävellä, jotenkin selkeää. Siis monen aikuisen mielestä.

Lasten mielestä on vain hauskaa ja mielenkiintoista hyppiä maapuilla ja rakentaa majoja tai katsoa kuohuvaa koskea. Milloin heidän mielensä menee siten rikki, että he alkavat vaatia järjestystä ja hallintaa? Ja miten lapsen voisi kasvattaa niin, ettei hänestä synny aikuista, joka haluaa, että koko ajan kaiken pitää olla siistiä, valmista ja ehjää? Itse koetan olla vaatimatta sitä kaikkea, leikin edelleen majaa ja ihailen lahopuita ja rikkoutuvia rantatörmiä.

Hiihtäessämme totean pojalle, että luonto muuttuu jatkuvasti – se ei ole ehjä tai valmis koskaan. Aina syntyy uusia puita ja lintu voi rakentaa uuden paremman pesän. Ja lumen peittämät pensaat voivat näyttää salaperäisiltä olennoilta. Nyt talvella poikani ihailee puita, jotka ovat kasvaneet joen varteen ja muodostaneet jännittävän seikkailupöheikön.

Mitä löytyy auton sisältä?

Poikani heittää legoauton alas portaita. Palaset irtoavat toisistaan. Hän kokoaa legoauton uudestaan ja heittää jälleen. Leikin idea on kokeilla, kuinka auto pitää koota, ettei se mene rikki.

Pihakannolla poika lyö pientä metalliautoa halolla. Auton katto menee littanaksi. Sitten hän teippaa auton pohjan ja leikkii vähän aikaa, että se on ajanut kolarin. Lopulta hän hajottaa koko auton osiin. Se on leikki, jossa hän tutkii, mitä löytyy auton sisältä.

Magneettisauvoilla leikitään enää harvoin.  Legoleikkiin poika aina palaa uudestaan.  Poimin legoja olohuoneesta ja lastenhuoneesta laatikkoon. Pohdin, että poika ehkä leikkisi magneettisauvoilla ja legoilla enemmän, jos leluja ei olisi joka nurkka täynnä. Sukulaisten kanssa olisi hyvä miettiä lahjojen tarpeellisuutta.

Miellyttämisen kierre ja lapsen ilo

Vieraat haluavat ilahduttaa lapsia. Tuoda pikkuleluja ja hyvää syötävää, jotta näkevät, kun lapsi ilahtuu. Entä jos niitä leluja on kaikki nurkat täynnä ja lapsi saa ihottumaa suklaasta? Lapsi ilahtuu silti, koska hänen kuuluu ilahtua, kun saa lahjoja, vaikka ne kohta lojuisivat nurkissa. Antaja ei aina edes näe lapsen iloa tai sitä, onko lahja lainkaan mieluinen. Silti se pitää antaa.

Jouluna ja synttäreillä on tapana ostaa lahjoja. Kauppakeskukset pursuavat koristeita ja hyllyn päällysteitä. Jos sanoo sukulaisille, ettei tarvita mitään, he loukkaantuvat, kun ei saa tuoda mitään. Ei ole mitään, millä ilahduttaa. Lapselle voi olla kuitenkin kivointa, että mummo tai täti käy kylässä ja lukee vanhaa ja repaleista kirjaa yhdessä lapsen kanssa. Lapsen ja sukulaisen yhdessäolosta syntyy ehjä kokemus.

Miksi aikuinen monesti vaatii itseltään, että lapselle pitää tuoda jotain uutta ja hienoa, jos kerran kokemus yhdessäolosta ja lapsen ilo on lopulta tärkeintä? Varsinkin vanhaan aikaan leikkiin kelpasivat puukepit, joille vuoltiin koristekuviot. Ne olivat virolaisia keppieläimiä. Kävyistä koottiin lehmiä ja lampaita. Päreistä ja puunpalasista tehdyt lelut muuntuivat lasten käsissä ja tarinoissa ja kelpasivat leikkiin senkin jälkeen, kun niiltä oli rikkoutuneet jalat. Nytkin majaleikki metsässä tai puiden päällä ratsastaminen voi olla kivointa, mitä päiväkodissa voi tehdä.

Leikin idea voi olla, että nukelle tehdään haava jalkaan, jotta se voidaan viedä sairaalaan. Lelu voidaan rikkoa tarkoituksella ja legot ja muut koottavat lelut ovat yleisesti pitkäikäisempiä lasten leikeissä. Valmiista leluista, joita ei voi rikkoa, tulee yleensä aika staattisia ja lyhytaikaisia leikkejä. Muovieläimet kootaan aitaukseen tai järjestetään ikkunalaudalle riviin ja sitten leikki loppuu.

Lapselle voi olla ihan sama, tuleeko paketista vanha auto vai uusi paloauto, jos aikuinen ei erikseen huomauta, että lahja taitaa olla vanha ja kirpputorilta ostettu. Vanhalle autolle voi löytyä kunniapaikka leikissä. Pahvilaatikot ovat suosituimpia leikkikaluja, samoin askartelu. Siinäkin rikotaan ja muodostetaan uutta. Yhdessäolon riemu on leikissä tärkeintä, eikä hieno tavara. Ehjä kokemus syntyy luonnossa ilman tavaroita leikkimällä.


Teksti ja kuva: Milla Tuormaa

Julkaistu juttusarjassa:
Artikkelin aiheet:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 9 4541 8151
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3