Verkkolehti

kati-jaanaIMG_20190314_192912

Lähtekää retkelle tutustumaan lähiympäristön rakennuksiin ja tutkikaa rakennusten geometrisiä muotoja!


Tarvikkeet:

– Kamera

– Paperia

– Aikakauslehtiä

– Värillistä kartonkia

– Sakset

– Liimaa

 

Tehkää näin:

Ennen retkeä jakautukaa pareiksi tai 3–4 hengen pienryhmiksi.

Jokainen pari tai pienryhmä valitsee itselleen rakennuksen. Retkireitti muodostuu valittujen rakennusten mukaan.

Ohjaaja voi myös laatia etukäteen listan rakennuksista, joista osallistujat valitsevat omansa. Retken aikana parit tai pienryhmät ottavat valokuvia omasta rakennuksestaan.

Retken jälkeen pari tai pienryhmä piirtää kuvaamansa rakennuksen. Piirroksessa on tärkeää, että rakennuksen geometriset muodot tulevat esille. Rakennus on tarkoitus pilkkoa palasiksi geometristen muotojen mukaan.

Palaset leikataan joko värillisestä kartongista tai aikakauslehdestä. Kun palat on leikattu, ne järjestellään uudestaan vapaasti oman halun mukaan paperille tai kartongille ja liimataan paikoilleen. Pari tai pienryhmä antaa nimen työlleen.

Kuvissa: Unska riikinkukkokoira ja Alapitkän kirkko.

Teksti ja kuvat: Jaana Hiltunen

Julkaistu juttusarjassa:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki
+358 45 123 8419
toimisto(a)feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Lahjoita:

Danske Bank:
FI85 800013 71244196

MobilePay:
29476

RA/2021/1713