Suojeluseläinten kanssa suojaamme monimuotoisuuden

Eläinleikkejä
Tuuheahäntäinen orava juoksee aitaa pitkin. Seuraan sitä katseellani, orava hyppää kuuseen aidan taakse, ryömin aidan alitse sen perään metsään. Orava on ystäväni, Tuisku, osaan puhua sille naksutuksilla ja se kuuntelee minua. Ainakin kuvittelen niin.
Lapsena kaupunkimetsissä seikkaillessani eläimet, varsinkin oravat, olivat minulle rakkaita. Kuvittelin liito-oravan suojelushengekseni ja ruskeat oravat toivon lähettiläiksi. Aikuisena lapsuuden leikit kantoivat halua kiinnostua oravien ja eläinten käyttäytymisestä yleensä. Kuusesta ja haavasta – oravien puista – tuli minulle tärkeitä, melkein kuin sukulaisia. Liito-oravan tyttärenä haluan selvittää kaiken kuusen ja haavan monimuotoisuudesta ja seuralaiseliöistä.
Luontokouluohjauksessa voin hyödyntää omaa merkittävän eläimen kokemusta ohjauksessa. Piirissä lapset valitsevat itselleen suojeluseläimen, eläimen, jonka taitoja ihailevat, jonka jalanjäljissä haluaisivat kulkea, jolta haluaisi oppia jotakin. Naksuttelen oravan lailla ja huiskutan kuviteltua häntääni. Lapsia naurattaa, heistä syntyy jäniksiä, kettuja, ilveksiä, korppeja ja haukkoja.
Kuvitteluleikkiä voi jatkaa ravintoketjuleikkinä, jossa lapset juoksevat eläimen roolissa toistensa perässä. Leikin lomassa voi opetella eläimen taitoja, vaanimista, pomppimista ja piiloutumista, se harjoittaa motoriikkaa ja tarkkailutaitoja.
Toisessa harjoituksessa lapset saavat eläimen kuvan ja rakentavat sille pesän ja tutkivat ympäristöä luupeilla sen tavoin, etsien pesään ruokaa, kuten käpyjä, marjoja, pähkinöitä tai kaarnanpaloja, jotka voivat esittää lihaa. Kuvitteluleikkien kautta lapset voivat oppia huomaamatta eri eliöiden välisiä yhteyksiä. Metsään halutaan palata katsomaan, onko pesään tullut asukkaita ja miten ”kotimetsä” on muuttunut. Tutkitusta eläimestä tulee tärkeä ja metsästä läheinen suojapaikka. Herää kiinnostus tutkia seuralaiseläimiä ja -kasveja; ne voidaan ajatella myös kyseisen eläimen tai kasvin suojeluseläimiksi.

Poikani kuljettaa työkaverini ylös mäkeä, joka on ollut muinainen luoto. Ylhäällä kuulemme tarinaa kallion synnystä ja muinaisista metsästäjistä. Illalla voimme palata kalliolle ihailemaan tähtiä ja löytää esi-isämme karhun ja peuran kuviot tähdistä.
Karhun kannoilla ja peuran perässä
Suojeluseläimen voi ajatella myös toteemieläimenä tietylle lapsiryhmälle. Luonnonkansoilla oli muinoin toteemieläimiä, josta he kuvittelivat polveutuvansa, kuten karhu. Karhua pidettiin arvossa ja se tapettiin uhriksi metsälle ja saalistukselle. Se oli metsän ukko ja valtias, jolle vietettiin kolmipäiväiset peijaiset, joissa heimon neito meni naimisiin karhun kanssa. On myös tarina, että karhu ja ihminen olisivat yhdistyneet ja saaneet jälkeläisiä, ja uskomuksia, että shamaani olisi matkannut karhun hahmossa metsässä. Muinaiset shamaanit myös kuvittelivat muuttuvansa eläimiksi ja hakevansa voimaa tai parannustaitoja sukeltamalla saukkona virtaan tai lentämällä kotkana taivaalla. Toinen merkittävä kulttieläin oli peura tai hirvi, jota metsästettiin ja vähitellen kesytettiin poroksi. Juha Pentikäinen kertoo kirjassaan Saamelaiset – Pohjoisen kansan mytologia monista karhuun ja muihin eläimiin liittyvistä uskomuksista.
Näille muinaisille kansoille eläimen ja ihmisen yhteys oli selkeä, lähes sukulaisuussuhde, ja saaliista kiitettiin juhlallisesti. Nykyään ihminen ei aina tiedä, miten ruoka on muovipakkaukseen päätynyt, ja kiitos-sana menettää merkityksensä, kun se on vain lyhyt huudahdus, jos sitäkään. Sen voi kuitenkin ajatella olevan jäänne tavasta kiittää metsää antimistaan.
Monessa uskonnossa on tapana rukoilla ennen ruokailua. Ihmisen olisi hyvä löytää itsestään tahto kiittää ruuasta ja arvostaa maan antimia. Tapa voi olla kussakin yhteisössä omanlaisensa, tärkeintä on arvostus. Ruokaa tuodaan kaukomailta ja monen side maahan ja metsän antimiin on katkennut lukuun ottamatta sieniä tai marjoja, ja nekin voidaan hakea vain kaupan tiskiltä.
Voisimme astua lähemmäs eläintä ja metsää, kohdata kunnioituksella seuralaiseläimemme tai valita ne suojeluseläimiksemme. Kenties kumartua ennen sadon alkua keväisen puun alle lausumaan kiitoksen ja toiveen hyvästä sadosta kesälle ja juhlia sadonkorjuuta vanhan Kekrijuhlan tavoin.

Lapset oppivat liikkumaan metsässä hiljaa kuin vaanien, tutkien ja piiloutuen, kun leikimme saalistusleikkejä, joissa pitää kulkea eläimen lailla. Kuvassa orava piilossa. Kettu ja ilves ovat petoina vaanimassa ja metsällä.
HARJOITUS
Ihminen on riippuvainen suojeluseläimistä
Riippuvuussuhteita eläinten välillä ja siten myös ihmisen riippuvaisuutta eläimistä voi pohtia harjoituksella:
– Kuljetetaan lankakerää lapselta toiselle ja mainitaan toisiinsa yhteydessä olevia eläimiä ja kasveja.
– Ympyrän keskellä on vinkkinä kuvia eläimistä ja kasveista.
– Kun verkko on valmis, pyydän petoeläimiä päästämään irti ja verkko hajoaa.

Tarinaretkelläni veljeksistä toinen valitsee muurahaisen suojaeläimekseen ja toinen supikoiran. Pojat haistelevat metsän tuoksuja kuusen alla. Syksyn puidenhaltija seuraa poikia.
Ilman monimuotoisuutta luonnon kokonaisuus menee rikki. Monimuotoisuus suojaa ympäristöä kulumiselta, tulvilta ja tuhohyönteisiltä eli säilyttää ympäristön muuttuvan vakauden. Rajut muutokset vaikuttavat ympäristöön ja siten myös ihmiseen – me tarvitsemme monimuotoisuutta ja suojeluseläimiä.
Pieni muurahainen on hyvä esimerkki eläimestä, joka vaikuttaa laajasti ympäristöönsä levittämällä kasvien siemeniä, lypsämällä kirvoja, jotka syövät lehtiä, ja kuljettamalla hyönteisiä pesäänsä syötäväksi. Pienet muurahaiset voivat joukolla jopa kalvaa puun sisältä ontoksi, jolloin puu kaatuu, ja kantaa itsensä kokoisia saaliita ja neulasia pesään.
Suojeluseläin, jota lapsi ihailee, voi olla myös voimaeläin, joka antaa lapselle voimaa tai uskoa tavoittaa tietty taito. Emme osaa kiivetä yhtä ketterästi kuin oravat tai juosta peuran lailla, mutta voimme kuvitella pyörällä ajaessamme tai juostessamme peuran voiman virtaavan sisäämme ja antavan voimaa juoksuun tai pyöräilyyn. Kiipeillessä lapsi voi kertoa leikkivänsä oravaa tai apinaa. Taidon tai voiman saaminen suojeluseläimeltä voi kehittää itsetuntoa ja omien taitojen arvostamista.
Kerran kuljin metsässä etsimässä kaakkureita. Ne olivat turvaeläimiäni yksinäisellä retkellä soiden ja metsien sokkeloissa.
Kyykistyn kallion taakse ja odotan hiljaa. Alhaalla ui kaakkuri ja huutaa välillä haikeasti. Suo on kuin värikäs ryijy, en halua astua sinne rikkomaan rahkasammalia.
Usva nousee illassa ja kuulen takaani kaakatuksen. Kaakkurin pari laskeutuu lammelle ja kiertää ilmassa kuin suojaympyrän koti lammen yllä.
Ihailen lintujen sulavia liikkeitä ja löydän samalla uuden arvon koko suoympäristölle. Voimaeläin, suojeluseläin voi parhaimmillaan antaa voimaa suojata elinympäristöjä ja arvostaa eläinveljiään.
Teksti & kuvat: Milla Tuormaa
Uskomuksia karhusta ja muista eläimistä – kirjallisuutta:
Juha Pentikäinen. 2005. Karhun kannoilla – Metsän pitäjä ja mies. Etnika.
Saamelaiset – Pohjoisen kansan mytologia. SKS. 1995.
Eläintarinoita ja elämysharjoituksia – tarinahetkiin:
Milla Tuormaa. 2016. Takapihalta alkaa seikkailu: Tarinoita ja toimintaideoita lähiluontoretkille. PS-kustannus.
Heikki Lehikoinen. 2009. Ole siviä sikanen. Suomalaiset eläinuskomukset. Teos.
Eläinten ja kasvien riippuvuussuhteista:
Peter Wollhoben. 2018. Luonnon salainen verkosto: Kasvi ja eläinmaailman ihmeelliset yhteydet. Gummerus.