Kestävyyskasvatuksen tehtävä on tehdä mahdottomasta mahdollista

Teksti: Essi Aarnio-Linnanvuori

---

Kestävyyskasvatuksen toteuttaminen ei ole helppoa. Keskeinen haaste on itse kestävän kehityksen käsite. Muitakin haasteita on, mutta tällä kertaa keskityn tähän.

Kestävästä kehityksestä on niin monta erilaista tulkintaa, että yleisellä tasolla, hyvinkin erilaisista arvolähtökohdista on ollut pitkään helppo hyväksyä ajatus sen tavoittelemisesta. Edistetään kaikkea hyvää samaan aikaan ilman, että talous kärsii! Kaikki tykkäävät. 

Heikko vai vahva kestävyys?

Ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden yhteen sovittaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi, ja kestävyystyö onkin yleensä päätynyt olemaan niin kutsuttua heikkoa kestävyyttä, jossa talous vie ja jossa sosiaalista ja ekologista kestävyyttä edistetään, jos on rahaa. Tällaisessa poliittisessa ilmapiirissä on vaikea toteuttaa ekososiaalista sivistystä korostavaa kestävyyskasvatusta täysipainoisesti.

Kestävyystutkijat ovat jo pitkään ehdottaneet uudenlaista arvottamista kestävän kehityksen osa-alueiden välille. Kolmen (tai neljän) tasa-arvoisen osa-alueen sijaan ajateltaisiin niin, että ekologinen kestävyys on perusta, jonka päälle voidaan rakentaa sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä yhteiskunta.

Kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, on mahdollista toteuttaa kestävää taloutta. Tällainen valtasuhteet ylösalaisin keikauttava, vahvan kestävän kehityksen ajattelutapa on taustalla myös ekososiaalisessa sivistysajattelussa, joka puolestaan on olennainen osa suomalaisten opetussuunnitelmien arvopohjia. 

Kohti maailmaa, jota ei ole vielä olemassa

Ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden arvostaminen talouskasvun yli on kuitenkin aika radikaali ajatus, eikä suomalainen – tai juuri mikään muukaan yhteiskunta – ole vielä lähellä sen toteutumista. Kestävyysmurros on pahasti kesken, ja siihen liittyy voimistuvia poliittisia jännitteitä. Opettajat ja muut kasvattajat joutuvatkin toteuttamaan kestävyyskasvatusta ympäristössä, jossa lapsia, nuoria ja aikuisia kasvatetaan maailmaan, jota ei ole vielä olemassa.

Yleinen mielenkiinto ekologisen kestävyyden teemoja, kuten ilmastonmuutosta, kohtaan on hiipumaan päin, kun huoli taloudesta ja lähialueiden sodat vievät huomion julkisessa keskustelussa. Juuri nyt ei näytä siltä, että me suomalaiset olisimme joukolla omaksumassa vahvan kestävyyden jaetuksi, yhteiseksi arvopohjaksemme ainakaan ihan käden käänteessä. 

Kestävyysmurrosta aidosti tukeva kasvatus ja koulutus on luonteeltaan transformatiivista: oppimisen aikana uudistetaan oppijan omaa ympäristösuhdetta ja samalla maailmaa. Monimutkaisten kestävyyskysymysten ratkaiseminen vaatii uudenlaista ajattelua ja maailmankuvaa.

Transformaatio ei ole helppoa, vaan se vaatii monia kipeitä uudelleenarviointeja sekä yhteiskunnassa että yksilöiden elämässä. Millä asioilla on oikeasti merkitystä? Millainen rooli materialla on hyvinvoinnissa? Onko talouden pakko kasvaa? Mitä on hyvä elämä?

Näihin tarttuminen syvällisesti vaatii paljon sekä oppijalta että opettajalta. Onneksi työn tueksi on laadittu erilaisia työkaluja, kuten Niina Mykrän ja Anna Lehtosen tämän lehden artikkelissa esittelemä kestävyyskompetenssien GreenComp-kehys, joka tavoittaa hyvin aihepiirin moniulotteisuuden.

Työllämme on tarkoitus

Lapsuuteni kesäpaikan huussin seinällä on ollut viimeiset viitisenkymmentä vuotta lehtileike, jossa kerrotaan keskeinen totuus lohenkalastuksesta: Lohi on niin hieno kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan.

Tätä ajatusta voi soveltaa myös kestävään kehitykseen ja kestävyyskasvatukseen: Kestävä yhteiskunta ja sitä tukeva kasvatus ovat niin hienoja asioita, että niitä kannattaa tavoitella, vaikka ei onnistuisikaan. Todennäköisesti emme ihmiskuntana saavuta esimerkiksi kaikkia YK:n Agenda 2030 -ohjelman tavoitteita, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tavoittelemista kannattaisi jatkaa. 

Haasteista huolimatta kestävyyskasvatukseen kannattaa siis tarttua innolla. Tämä on työtä, jolla on tarkoitus.

---

Artikkelin kirjoittaja Essi Aarnio-Linnanvuori työskentelee Tampereen yliopistossa ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen yliopistonlehtorina.

Artikkeli on julkaistu myös vuonna 2024 painetussa Ympäristökasvatus Teema -lehdessä.

---

Lue lehden muita juttuja