Kasvatus ja koulutus reilun kestävyysmurroksen edistäjänä

Teksti: Tiia-Mari Tervaharju ja Kirsi Pauliina Kallio

---

Kuvitukset: Meeri Hentilä

---

Yhteen kietoutuvia ekologisia ja sosiaalisia kriisejä kutsutaan poliittisina haasteina viheliäisiksi ongelmiksi. Näille ongelmille luonteenomaista on ratkeamattomuus: kun erilaiset kriisit vaikuttavat toisiinsa, muuttaa ongelma jatkuvasti muotoaan. Ratkaisuyritykset näyttävät siksi vanhentuneilta jo valmistuessaan. Kasvatukselliseksi haasteeksi ei tällöin muodostu ainoastaan oppiminen, vaan myös poisoppiminen.

Nykymaailman korjailemisen sijaan meidän täytyy pyrkiä näkemään olemassa olevan todellisuuden lävitse toisenlaiseen maailmaan, jossa viheliäisille ongelmille ei ole sijaa. Tämän irtikytkennän – poisoppimisen prosessin – rinnalla on mahdollista opetella kestävämmän elämisen muotoja. Kestävyysmurroksella tarkoitetaan tällaista systeemistä muutosta.

Muutoksen tulee ulottua laajalle

Jotta kokonaiskestävälle tulevaisuudelle avautuu mahdollisuus, tulee vallitsevista ajattelun ja toiminnan tavoista irrottautumisen tapahtua samanaikaisesti monella yhteiskunnan alueella. Välttämättömiä kestävyysmurroksen siirtymiä ovat esimerkiksi

• vihreä energiasiirtymä pois fossiilisista polttoaineista

• ruokatalouden painopisteen kallistaminen

• kohti kasvipohjaista tuotantoa ja

• kulutushyödykkeiden korjattavuuden parantaminen ylikulutuksen hillitsemiseksi. 

Ilmastonmuutoksen ja luonnon köyhtymisen viheliäisiin ongelmiin vastaaminen ei kuitenkaan tarkoita nykyjärjestelmän ”vihertämistä” ja yksinomaan teknologisiin ratkaisuihin tukeutumista. Tarvitaan arvojen murros, johon sisältyy asenteisiin, uskomuksiin ja maailmankuviin saakka ulottuvaa poisoppimista.

Välineitä tämän murroksen edistämiseen löytyy kriittisestä pedagogiikasta. Se asettuu haastamaan ympäristökriisiä ylläpitäviä yhteiskuntarakenteita ja tietämisen tapoja eri mittakaavoissa – paikallisesta globaaliin, yksityisestä yhteisölliseen (Droubi ym., 2023; Zembylas, 2024).

Oikeudenmukainen kestävyysmurros

Kestävyysmurroksen toteutuminen edellyttää oikeudenmukaisuuden kunnioittamista. Kestävän maailman rakentaminen kohdistaa eri ihmisryhmiin ja maantieteellisiin alueisiin erilaisia paineita. Kestävyystoimien oikeudenmukaisuutta mittaakin hyvin se, kuinka tehtävät toimet vaikuttavat yhteiskunnan haavoittuviin yhteisöihin ja reuna-alueisiin. Siirtymätoimien suunnittelussa ja toteuttamisessa on ensiarvoisen tärkeää noudattaa ympäristöoikeudenmukaisuuden periaatteita (Lyytimäki ym., 2023), jotta osa väestöstä ei jää ”muutoksen jalkoihin” ja ajaudu vihreän siirtymän marginaaleihin.

Myös aktiivisena ympäristökansalaisena toimimisen resurssit ja mahdollisuudet jakautuvat eri tavoin eri ihmisryhmien välillä. Siksi on oleellista paikantaa ja poistaa esteitä, jotka rajoittavat ympäristötoimijuutta eri paikoissa ja eri elämäntilanteissa (Mustonen ym., 2025).

Kuinka kasvatus ja koulutus voivat edistää oikeudenmukaista kestävyyssiirtymää? 

Kestävyysmurroksen toteutuminen vaatii laajaa kansalaisyhteiskunnan sitoutuneisuutta, mikä puolestaan edellyttää jossakin määrin jaettua ymmärrystä samaan suuntaan liikkumisesta. Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät tulevaisuusvisiot, joihin jokainen voi samaistua omista lähtökohdistaan käsin, pyrkivät synnyttämään tällaista tahtotilaa. Toimijuuksien, tulevaisuususkon ja kestävyysosaamisen vahvistamisen ovat myös Opetushallituksen allekirjoittamia arvoja systeemisen muutoksen toteuttamisessa (Liimatainen & Mantila, 2023).

Jaetun tahtotilan tavoittelussa on lähdettävä liikkeelle hyvästä elämästä. Käsitys siitä rakentuu elämänkokemusten ja sisäistettyjen arvojen pohjalta. Hyvinvointimme rakennuspalikoita ovat paitsi materiaaliset, myös aineettomat tekijät. Sosiaalisen hyvinvoinnin perustana ovat esimerkiksi yhteenkuuluvuus, yhteisvastuu ja monimuotoinen huolenpito. Luonto puolestaan tarjoaa ihmisille lukuisia ekosysteemipalveluja, joihin terveelliset ja turvalliset elinympäristömme perustuvat, samoin kuin nautintoa tuottavat elämykset: pulahdus viileään veteen saunan lämmöstä on monelle suomalaiselle toistuvasti koettu elvyttävä kokemus.

Koulu arvokasvatuksen areenana

Koulujärjestelmä varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja vapaaseen sivistystyöhön tarjoaa tärkeitä arvokasvatuksen areenoita, joilla ihmiset voidaan saada näkemään hyvinvoivan elämän moninaiset rakennuspalikat. Koulutuksessa voidaan saattaa kasvamaan kestävää hyvinvointikäsitystä, joka ei perustu kuluttamiseen tai oman edun maksimointiin, vaan vastuulliseen yhteishyvinvointiin. Tähän sisältyy vastuu luonnosta kaiken elämän lähteenä: olemme täysin riippuvaisia luonnosta, mutta vailla ekologista lokeroa emme voi toimia luonnollisena osana sitä. Siksi ihmisen on opittava suhtautumaan luontoon varjelevasti, mikä edellyttää poisoppimista luontoa riistävästä suhteesta.

Paikkaperustaisissa oppimisprosesseissa (place-based learning) voidaan rakentaa ymmärrystä monimutkaisista ja laajoista ilmiöistä paikallisista lähtökohdista liittämällä (pois)oppiminen arkielämän tuttuihin asioihin. Lähtökohtana voi olla vaikkapa yksi suomalaisen yhteiskunnan kipukohdista: sisätilojen lämmittäminen talviaikaan. Abstraktina kysymyksenä tätä on mahdoton ratkaista; emmehän voi säätiloille ja maantieteelliselle sijainnillemme mitään. Paikallisesti kysymystä voidaan lähestyä pala kerrallaan:

• Miten koulurakennusta lämmitetään?

• Kuka energian tuottaa?

• Miten tiloja käytetään?

• Kuka näistä asioista päättää?

• Miten lämmitysratkaisuihin ja tilojen käyttöön voi vaikuttaa?

Viheliäinen ongelma muuttuu näin joukoksi käytännöllisiä kysymyksiä, joiden takaa löytyy julkisia toimijoita, yksityisiä yrityksiä, koulun omaa väkeä ja liuta muita ihmisiä, joiden kanssa tunnistettuihin haasteisiin voidaan lähteä yhdessä vastaamaan.

Moninaisuuden huomioiminen

Kestävyyteen liittyvät tarpeet ja intressit vaihtelevat sekä paikallisesti että sosiaalisten ryhmien välillä. Esimerkiksi Lieksassa, Kemijärvellä ja Tampereella kestävyysmurroksesta ja hyvästä elämästä keskusteleminen johtaa varsin erilaisten käytännön asioiden pohdintaan: lieksalaiset puhuvat itärajasta, kemijärveläiset tuovat esiin luonnon resursseihin liittyviä monenkeskisiä kiistoja ja tamperelaiset murehtivat eri kaupunginosissa elävien ihmisten eriytymistä.

Toisaalta variaatiota ilmenee paikallisyhteisöjen sisällä liittyen kuntalaisten ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, sosioekonomiseen asemaan, koulutusalaan ja moneen muuhun sosiaalisessa elämässä vaikuttavaan tekijään. Rasismia voi kohdata missä päin Suomea tahansa, ellei ole valkoihoinen, ja palveluiden äärelle pääseminen voi muuttua haastavaksi ikääntymisen tai pitkäaikaissairauden myötä missä tahansa kunnassa.

Moninaisista näkemyksistä ja tietämisen tavoista ammentaminen on hyödyllistä juurikin oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen pedagogisessa edistämisessä. Tiedon yhteistuottaminen rikastuttaa opetusta laajentaen niin opettajien ja opiskelijoiden kuin paikallisyhteisön muiden toimijoiden käsityksiä siitä, mitä kestävyysmurros voi ja mitä sen pitää olla. Samalla tällaiset poisoppimisen prosessit voivat tukea erityisesti marginaaleihin paikantuvien ihmisten ympäristökansalaisuutta, kun heidän haasteensa kestävyysmurrokseen osallistumisessa tulevat nähdyiksi ja tunnustetuiksi. Paikkaperustaisesta oppimisesta puhutaankin usein ympäristökansalaiskasvatuksena.

Ympäristökriisien juurisyitä koskevan laajamittaisen ymmärryksen lisääminen on tärkeimpiä ajankohtaisia kasvatustoimia. Kriittisen kestävyystietoisuuden lisääntyminen yhteiskunnassa tekee näkyväksi ympäristöepäoikeudenmukaisuuteen liittyviä ylikansallisia ja ylipaikallisia kytköksiä ja katkoksia sekä niihin liittyviä valtasuhteita. Se vahvistaa myös oppijoiden ymmärrystä omasta asemoitumisestaan – ja toimijuuden resursseistaan – suhteessa muuhun maailmaan.

Yhteisvastuullinen ympäristötoimijuus

Oikeudenmukainen kestävyysmurros luo edellytyksiä marginaalien purkamiseen sekä yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämiseen (Mustonen ym., 2025). Kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisilla onkin tärkeä rooli paitsi ilmiöiden juurisyyt tunnistavan ymmärryksen lisäämisessä, myös oppijoiden aktiivisen ympäristökansalaisuuden tukemisessa eri oppiasteilla.

Globalisoituneessa maailmassa olemme perustavanlaatuisesti kytkeytyneitä sekä luontoon että globaalin maailman tuotantoketjuihin (Zembylas, 2024). Näiden kytkösten tiedostaminen vie jo pitkälle.

Kun oppiminen ulottuu oppijan arvoihin, uskomuksiin ja maailmankuvaan – ja ammentaa lisäksi erilaisista tietämisen tavoista – voi siitä tulla transformatiivista poisoppimista. Tällöin kasvatus ei ole pelkkää kestävyystiedon siirtämistä oppijoille, vaan sen avulla rakennetaan yhteisvastuullista ympäristötoimijuutta, mikä tukee ihmisiä asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta elämään kestävämmin.

---

Kirjoitus täydentää Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen maaliskuussa 2025 julkaisemaa raporttia Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen. Kestävyysmurroksen marginaalit on Itä-Suomen yliopiston hallinnoima ja Suomen kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke, jonka tehtävänä oli tuottaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusperustaista tietoa kestävyysmurroksen oikeudenmukaisuudesta ja marginaalikysymyksistä.

Hankkeen aikana järjestettiin kansalaistyöpajoista ja asiantuntijaseminaareista koostuvia tapahtumakokonaisuuksia eri puolilla Suomea. Raportti kokoaa yhteen hankkeen keskeisimpiä havaintoja; kansalaistyöpajojen viestejä päättäjille sekä näiden pohjalta laadittuja toimenpide-ehdotuksia oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen tavoitteluun. Raporttiin voi tutustua täällä.

---

LÄHTEET

Droubi, S., Galamba, A., Fernandes, F. L., de Mendonça, A. A., & Heffron, R. J. (2023). Transforming education for the just transition. Energy Research & Social Science, 100, 103090-.

Liimatainen, A. & Mantila, M. (25.9.2023). Kestävyysmurrokseen tarvitaan toimintaa, osaamista ja sivistystä [blogikirjoitus]. Opetushallituksen blogi.

Lyytimäki, J., Huttunen, S., Lonkila, A., Lähteenmäki-Uutela, A., Sorvali, J., & Weckroth, M. (2023). Miten ympäristöoikeudenmukaisuuden moninaisuutta voisi kuvata ymmärrettävästi? Alue ja Ympäristö 52(2) 133–138.

Mustonen, A., Salmivuori, E., Tervaharju, T-M., Armila, P., Häyrynen, S., Kallio, K. P., Kuusiola, T., Laihonen, M., Lyytimäki, J., Salonen A. O., Vainikka, V. & Valkonen, J. (2025). Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen. Itä-Suomen yliopisto.

Zembylas, M. (2024). Unlearning emotional imperialism in education: political, theoretical and pedagogical implications. Discourse (Abingdon, England), 45(4), 569–582.