Kansainvälinen nuorten joukko ennnallistaa Örön linnakesaarta

Jäämuodostelmat merenrannalla
Teksti: Suvi Rajamäki

Örön saarella pidetään huhtikuussa kansainvälinen ennallistamisleiri, johon osallistuu nuoria ja nuorten parissa työskenteleviä muun muassa Suomesta, Slovakiasta, Alankomaista ja Kreikasta. Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvan saaren korvaamattoman arvokkaissa paahdeympäristöissä esiintyy useita harvinaisia kasveja ja hyönteisiä. Leirin järjestää lasten ja nuorten ympäristökasvatusjärjestö Luontoliitto.  


Örö sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa, joka on yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymistä. Yli sata vuotta suljettuna olleelta linnakesaarelta löytyy tyypillisen saaristoluonnon lisäksi paahdenummia ja hiekkarantoja, joilla viihtyy useita harvinaisia kasveja sekä valtakunnallisesti arvokas perhoslajisto.  

Suomi edelläkävijänä ennallistamisessa

Nelipäiväinen ennallistamisleiri on osa viiden eurooppalaisen organisaation yhteistä Restoration Academy -hanketta, jonka tavoitteena on edistää nuorille suunnattua ennallistamistoimintaa eri puolilla Eurooppaa. Suomessa on muita osallistujamaita enemmän kokemusta luonnon ennallistamisesta, joten ensimmäinen hankkeen kolmesta koulutusleiristä järjestetään täällä. 

– Tavoitteemme on, että ympäristökasvatuksen menetelmin parannetaan tietämystä luonnon ennallistamisesta ja sen merkityksestä kamppailussa luontokatoa ja ilmastokriisiä vastaan, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Hanna Pöllänen Luontoliitosta.

Örön saarella leiriläiset ennallistavat paahdeympäristöjä Metsähallituksen asiantuntijoiden johdolla. Leirin aikana tutustutaan muihinkin Kemiönsaaren alueella sijaitseviin ennallistamiskohteisiin.  

Upeita esimerkkejä ennallistamisesta

Kemiönsaaren alueella on paljon ennallistettavia kohteita, ja seudulla on tehty ennallistamista jo neljän vuosikymmenen ajan. Leiriläiset pääsevät tutustumaan neljään uuteen ennallistamiskohteeseen saaristossa ja Kemiönsaaren pääsaarella. Saaristossa tutustutaan koneellisesti tehtyihin perinnebiotooppien ja paahdeympäristöjen ennallistamisiin. Taalintehtaalla tutustutaan ennallistettuihin niitty- ja ketokohteisiin, jotka sijaitsevat rakennetussa ympäristössä aivan ruukkikylän keskellä.  

Leirin aikana tutustutaan myös Koneen säätiön perustamaan Kullan luonnonsuojelualueeseen. Aiemmin metsätalouskäytössä olleen alueen ojitettuja soita on ennallistettu ojia täyttämällä ja patoamalla. Kullan Stormossen on hieno esimerkki siitä, kuinka turvemetsä voi nopeastikin muuttua rahkasammaleiseksi hiilinieluksi.  

Taalintehtaalla ja Kullassa ennallistamiskohteita esittelee saaristoluontoon erikoistunut maatalous- ja metsätieteiden tohtori Panu Kunttu. 


Kansainvälinen nuorten leiri järjestetään Örön saarella 18.–21.4.2024.


Jutun kirjoittaja Suvi Rajamäki toimii tiedottajana Luontoliitossa.

Luontoliitto


Lue muita Ympäristökasvatus-lehden juttuja

Julkaistu juttusarjassa:
FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi ry
Lintulahdenkatu 10

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi!
Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.