Tutkimusuutisia

Artikkelisarjassa esitellään uusimpia ympäristökasvatukseen ja kestävään elämäntapaan liittyviä tutkimuksia.

Planetaarista ajattelua, transformatiivista oppimista ja muita tutkimusuutisia

Suomalaisella ympäristökasvatuksen tutkimuskentällä on viime aikoina tarkasteltu muun muassa ekososiaalista sivistystä, transformaatiota sekä ilmastokasvatukseen liittyviä haasteita. Tässä katsauksessa esitellään myös soiden muuttuvaan kulttuuriperintöön liittyvää tuoretta tutkimusta.

Lue koko artikkeli →

Onnea luonnosta ja muita tuoreita tutkimusjulkaisuja

Tämänkertaiset ympäristökasvatuksen tutkimusuutiset sisältävät poimintoja tuoreista suomalaisten tutkijoiden julkaisuista. Tarjolla on uutta tietoa nuorten käsityksistä luonnon ja onnellisuuden suhteesta, näkökulmia tanssikasvatukseen ympäristökasvatuksena sekä pohdintaa ympäristötoimijuudesta. Lisäksi vinkkaan avoimesta, ilmastoetiikkaa käsittelevästä videomateriaalista esimerkiksi opetuskäyttöön.

Lue koko artikkeli →

Koulun ohjaaminen kestävän kehityksen tielle on monella tapaa haastavaa

Koululla on runsaasti mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä. Ekologisen kestävyyden edistämisen tiellä on kuitenkin esteitä, kuten opetussuunnitelman tulkinnanvaraisuus ja kestävän kehityksen työlle varatun ajan ja muiden resurssien vähäisyys. Ekologista kestävyyttä edistävät aloitteet herättävät koulussa usein ristiriitoja, Niina Mykrä havaitsi tuoreessa väitöstutkimuksessaan.

Lue koko artikkeli →

Ainedidaktiikka kohtaa ympäristökasvatuksen

Ainedidaktinen tutkimus tarkastelee eri tiedonalojen eli käytännössä oppiaineiden parissa tapahtuvaa oppimista ja opettamista. Äskettäin ilmestyneen Ainedidaktiikka-lehden ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen teemanumerossa julkaistiin aihepiiristä runsaasti uutta tutkimustietoa. Essi-Aarnio-Linnanvuori kokosi tähän maistiaiset teemanumeron kaikista artikkeleista.

Lue koko artikkeli →

KATEGORIAT


AVAINSANAT


ARTIKKELIHAKU


FEE Suomi

Ympäristökasvatusjärjestö
FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs

00500 Helsinki

+358 45 123 8419
toimisto@feesuomi.fi
Y-tunnus 1057125-3

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi! Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.